Meillä on takana musta viikko. Viime maanantaina jouduimme luopumaan kultapojastamme, suuresta persoonasta, yhteistä arkeamme neljä vuotta ja omaa arkeani 12 vuotta rytmittäneestä Joona-koirasta. Olemme poteneet suruamme poterossamme eikä Joonan lähdöstä tee mieli puhua vieläkään.
Tämä talon tarina ei voi kuitenkaan jatkua ilman, että menetys jollain lailla käsitellään. Toisaalta tällä viikolla on tuntunut, että koko talo on mielessämme menettänyt merkityksensä, kun Joona ei sinne enää mukanamme pääse. Jo kuukausia on jännitetty ja toivottu, että HauHaus-kodistamme tulee vielä myös yli kaksi vuotta sairastaneen Joonan koti, mutta toisin kävi.
Onneksi vesikoirakaksosemme Turca ja Carlos hulinoivat aivan niin kuin ennenkin ja saavat välillä väkisinkin suupielet hymyyn. Nyt alkaa tuntua, että tästä selvitään, mutta kolaus on ollut kova ja toipumisaika tulee yhä olemaan raskas. Myös moni taloon liittyvä ratkaisu tulee kirpaisemaan vielä monta kertaa, koska Joona on ollut niin moneen päätökseen taloprojektissamme vaikuttamassa.
Joonaa on ikävä.