Äijälänrannan kattojen yllä

Tässä blogin pitämisessä aletaan tarvita jo koiramaisia jäljestystaitoja; niin paljon taas laahataan aiheiden ja kuvien julkaisutahdissa tämän hetken perässä.

No, kuitenkin, tuossa toukokuun loppupuolella kiikuttiin Äijälänrannan kattojen yllä uljaan Dino-henkilönostimen kyydissä. Aiemmin oli harmittanut, ettei tänä vuonna päästy perinteiseen vapputivoliin, mutta näiden korkeuksien myötä se puute tuli kompensoitua täysin!

ylhäällä

Kattojen yllä

Kattojen yllä

Kattojen yllä

Samalla oli hauska päästä ensimmäistä kertaa kunnolla näkemään, että meidän kattohan on siisti. Hyvää työtä Ruukin väki!

katto

Ylhäältä käsin on hyvä esitellä myös jokunen HauHausin lähinaapureistamme. Rajanaapurinamme on mm. tämä Jukka-talo, josta tässä tosin näkyy lähinnä vain autokatos.

Jukka-talo

…sekä tämä hulppea Muurametalojen kohde

Muurametalo

ja tietysti talo Luck.

talo Luck

Freesiatien päässä on vielä Talo a ja näkyypä alla olevassa kuvassa myös talo Heikkinen.

talo a ja talo Heikkinen

Jo nämä kuvat toimivat hyvänä vastineena niille lausunnoille, joissa on epäilty Jyväskylän messuja tylsiksi ja vain tavanomaisia taloja esitteleviksi. Ja toisaalta yhtä lailla hyvänä vastineena lausunnoille, joissa on epäilty messuilta puuttuvan “tavallisten ihmisten tavalliset talot”, on täällä nimittäin niitäkin. 🙂
Näiden kuvissa näkyvien talojen lisäksi lähinaapureinamme on vielä toinen, pienempi Muurametalo ja Lappli-talo, jonka rakennuttajalle kuuluu kiitos siitä, että hän pelasti meidät tuossa päivänä eräänä ampiaiskatastrofilta – kiitos Antti! 🙂

Ei tuo Dinon nokassa korkeuksiin kohoaminen kuitenkaan pelkkää huviajelua ollut… 95-prosenttisesti sillä noustiin nimittäin maalaamaan taloa. Syksyltä oli jäänyt talon päätykolmio vaille maalia ja reilun 5 metrin korkeus olisi ollut turhan haastava ja vaarallinen tikkailla taiteiltavaksi.

Yläkolmion maalaus

Nytpä tuli se kuntoon. Maalaus jatkui lähes päivittäisenä tuon Dino-vierailun jälkeenkin, kun maalit olivat vailla myös kaiteet ja pilarit. Sittemmin on vielä yritetty saada toista pintamaalikerrosta talon värejä vahvistamaan, ja siinä taitaa yhä olla muutamiksi päiviksi työtä. Talo on maalattu ja maalataan kokonaisuudessaan Cellon maaleja käyttäen.

Dinon korissa

Dinon korissa

Facebooktwittermail