Kirjoittajan arkistot: Liisa

Huolenpito eläimistä kuuluu kristinuskoon

Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisen verkossa 13.11.2026


 

Kirkossa on järjestetty vastikään Luomakunnan kumppanuuden teologiaa -keskustelusarja, jonka ”Kristillisen eläinteologian päivitys” -teemaillassa Limppu Witickin alustus herätti pohtimaan: mitä usko merkitsee suhteessamme muihin eläviin olentoihin?

Kysymys ei ole kristinuskon sivujuonne. Koska ihminen on Jumalan kuva, sen pitäisi näkyä tavassamme kohdata kaikki luodut, myös eläimet.

Raamatun varpuset muistuttavat, ettei halpa kauppahinta kerro luodun koko arvoa. Jumala tuntee niistäkin jokaisen. Eläimen merkitys ei saa riippua vain siitä, mitä hyötyä siitä on ihmisille.

Eläin ei ole keskeneräinen ihminen, vaan omanlaisensa luotu tunteineen ja huumorintajuineen. Kun sadasta lampaasta yksi katosi, Jumala lähti sitä etsimään. Kunnioittamalla jokaista luotua, osoitamme myös Luojalle kunnioitusta.

Huolenpito on konkreettista: löytöeläinten auttamista, lintujen talviruokintaa, ilotulittamisen välttämistä luonnoneläinten ja koirien pelkojen vuoksi, vastuullista kalastamista ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin painottamista.

Sama myötätunto kuuluu niin lemmikeillemme kuin myös luonnonvaraisille ja tuotantoeläimille. Jeesus syntyi navettaan eläinten keskelle.

Eläinten oloista on voitava keskustella ilman, että keskustelu muuttuu tuottajien tai kuluttajien syyttelyksi. Moni kantaa herkällä omallatunnolla huolta eläimistä, mutta kaikilla ei ole varaa valita kalliimpia tuotteita.

Myös tuottajien toimeentulo ja mahdollisuudet muutokseen on otettava vakavasti. Historiallisen empatian kautta on edettävä kohti eläinten tarpeet yhä paremmin huomioivaa toimintaa.

Kirkolla on tässä luonteva tehtävä. Eläimet voivat olla useammin mukana saarnoissa, esirukouksissa ja osana kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten käymää yhteiskunnallista keskustelua.

Jyväskylän seurakunnalta on toivottu eläimensä menettäneille sururyhmiä, joita on jo joissain muissa seurakunnissa järjestetty.

Jyväskylässä järjestetty perinteinen lemmikkien adventtisiunaus ja vaikkapa viimekeväinen Palokassa järjestetty Tassuttele yhteisvastuulle -hyväntekeväisyystapahtuma ovat hyviä esimerkkejä eläinten ottamisesta mukaan seurakuntaelämään.

Kasvisruoan osuuden jatkuva lisääminen on sekin tärkeä käytännön askel samoin kuin luonnon monimuotoisuuden painottaminen metsästrategiassamme.

Eläinteologia kutsuu laajentamaan myötätunnon yhä vahvemmin eläimiin. Jumalan rakkaus tulee näkyväksi siinä hyvässä, jota teemme toisille. Myös silloin, kun toinen katsoo meitä eläimen silmin.

Liisa Kuparinen
Kirjoittaja on Jyväskylän kirkkovaltuuston puheenjohtaja, kirkolliskokousedustaja ja seurakuntavaaliehdokas (Avara kirkko).

Facebooktwittermail

Seurakunnan ja kuntien tilojen yhteiskäyttö – alku Keljonkankaan nuorisotilasta

Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 2.11.2026


Jyväskylän kaupunki sulki Keljonkankaan ja Korpilahden nuorisotilat kesän jälkeen loppuvuodeksi henkilöstöpulan vuoksi. Keljonkankaan nuorisotilan avaaminen vuoden 2027 alussa näyttää epävarmalta, sillä resurssipulan arvioidaan jatkuvan. Keljonkankaan aukioloajat olivat epäsäännöllisiä jo ennen sulkemista. Nuorten oli siksi vaikea tietää, milloin tila oli avoinna.

Nuoret tarvitsevat lähellä kotiaan maksuttoman ja turvallisen paikan kavereiden ja luotettavien aikuisten kohtaamiseen. Jyväskylän hyvinvointikertomuksen arvion mukaan Jyväskylän 15–28-vuotiaista 15 prosenttia eli 5 100 nuorta on syrjäytymisriskissä. Oman alueen nuorisotila tarjoaa mahdollisuuden tulla kuulluksi ja kuulua yhteisöön.

Kaupungin nuorisovaltuuston kokouksessa nuoret toivoivat, että selvittäisin seurakunnan mahdollisuuksia lähteä tukemaan Keljonkankaan suljetun nuorisotilan käyttöön palauttamista. Osallistuin kokoukseen vihreän valtuustoryhmän kummivaltuutettuna, mutta nuoret tuntevat roolini myös seurakuntatoimijana. Nuorten huoli ansaitsee vastuunkantoa aikuisilta.

Siksi jätin kirkkovaltuuston kokouksessa 27.10. yhdessä 30 muun allekirjoittajan kanssa valtuustoaloitteen, jossa esitän, että Jyväskylän seurakunta selvittää yhdessä kaupungin kanssa mahdollisuudet turvata nuorten kokoontuminen Keljonkankaalla. Valmistelussa on syytä kuulla alueen nuoria ja seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmää.

Keljonkankaan ratkaisu vahvistaisi seurakunnan ja kaupungin nuorisopalvelujen jo tekemää yhteistyötä. Kaikille osapuolille hyödyllinen kumppanuus voisi samalla helpottaa tilojen yhteiskäyttöä tulevaisuudessa.

Seurakunnan kiinteistöstrategiaa päivitetään parhaillaan, ja tilayhteistyötä on ajankohtaista arvioida myös nuorisotiloja laajemmin. Seurakunnalla, hyvinvointialueella ja kaupungilla on talouspaineita ja tilojen käyttöasteisiin liittyviä haasteita. Yhteistyön mahdollisuudet kannattaa selvittää: yhteiskäyttö voisi tuoda toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä, nostaa käyttöasteita sekä vähentää energiankulutusta ja ympäristövaikutuksia asukkaiden ja luonnon hyväksi. Myös tämän yhteistyön tiivistäminen oli aloitteen esityksenä.

Kumppanuutta tilaratkaisuissa on syytä vahvistaa yli organisaatiorajojen Jyväskylän seurakunnan kaikkien kuntien alueilla: Jyväskylässä, Joutsassa, Luhangassa ja Toivakassa.

Liisa Kuparinen
kirkkovaltuuston ja seurakunnan kiinteistöstrategiatyöryhmän puheenjohtaja, seurakuntavaaliehdokas (Avara kirkko)
kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Facebooktwittermail

Jyväskylän seurakunta tukee yhdenvertaisuutta myös Pridessa

Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 8.9.2026


Jyväskylän kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Erkki Puhalainen kritisoi kovin sanoin (5.9.) seurakuntamme osallistumista Pride-tapahtumaan (12.9.), jonka arvopohjan ja ihmiskäsityksen hän katsoo olevan ”ristiriidassa raamatullisen kristillisen opetuksen kanssa”.

Kuten Jyväskylän kirkkovaltuuston ja -neuvoston tekemät päätökset osoittavat, suurin osa meistä seurakunnan luottamushenkilöistä näkee asian toisin.

Seurakunnan on toivotettava jokainen ihminen tervetulleeksi sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta ilman syrjintää, ja kirkon ovien on oltava auki myös kirkollista vihkimistä toivoville sateenkaaripareille.

Olemme tyytyväisiä, että nämä päätökset on saatu Suomen suurimmassa evankelis-luterilaisessa seurakunnassa tällä valtuustokaudella tehtyä, eikä niitä ole syytä pitää millään tavoin kristillisten arvojen tai ihmiskäsityksen vastaisina –  päinvastoin.

On pidettävä mielessä, että samalle kannalle ovat asettuneet myös kirkkomme piispat sekä enemmistö kirkon korkeinta valtaa käyttävän kirkolliskokouksen jäsenistä, joten erityisen kiistanalaisista näkemyksistä ei ole kysymys.

Kiivaassa julkisessa keskustelussa tämä voi helposti kadota näkyvistä.

Jyväskylän seurakunta on jo useina vuosina osallistunut Pride-viikkoon järjestämällä esimerkiksi sateenkaarimessuja, kuten lukemattomat muutkin seurakunnat ympäri Suomen.

Ottamalla osaa Prideen seurakunnat muistuttavat, että jokainen ihminen on mittaamattoman arvokas juuri omana itsenään.

Kirkkoneuvoston jäsenet Oskari Rantala, Markku Lahti, Tuija Elina Toikkanen, Reetta Suonpää, Pipsa Wilhelms, Marjatta Hynynen, Arja Koriseva-Karmala ja Eetu Heiska sekä kirkkovaltuuston puheenjohtaja Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Vielä ehtii ehdolle seurakuntavaaleihin!

Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 7.9.2026


Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa käydään seurakuntavaalit marraskuussa. Ehdokkaaksi voi asettua vielä 15.9. mennessä.

Kirkossa ja seurakunnissa tehdään tärkeää työtä lähimmäisenrakkauden hengessä. Työn arvostus näkyy, sillä viime vuosina kirkkoon on liittynyt yhä enemmän uusia jäseniä, myös paluumuuttajia eli aiemmin kirkosta eronneita. Tutkitusti kirkko puhuttelee jälleen erityisesti nuoria.

Jyväskylän seurakunnassa vaaleihin on tähän mennessä ilmoittautunut viisi ehdokaslistaa eli valitsijayhdistystä. Kolmella listalla on selkeä puoluetausta: Kirkko keskellä kylää (keskusta), Kokoomus ja sitoutumattomat sekä Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat. Kuluvalla valtuustokaudella nämä ryhmät ovat olleet kokonaan tai enemmistöltään uudistusmielisiä. Ne ovat kannattaneet seurakuntarakenteiden uudistamista, Jyväskylän kirkkojen avaamista kaikkien parien vihkimisille ja metsien suojelua.

Lisäksi vaaleihin lähtee Avara kirkko -ryhmä, joka perustettiin viime seurakuntavaaleihin. Tuolloin vihreiden, vasemmistoliiton sekä nuorten ja partiolaisten ryhmät yhdistyivät ja kokosivat mukaan muita seurakuntalaisia, joille yhdenvertaisuus, ympäristö ja nuorten osallisuus olivat tärkeitä. Avara kirkko nousi heti nykyisen valtuuston suurimmaksi ryhmäksi. Nykyään se kokoaa listalleen enimmäkseen puoluetaustattomia, avarakatseisia seurakuntalaisia. Avara kirkko tunnetaan myös kirkolliskokouksesta, jonka vaaleissa sen ehdokkaina on koko hiippakunnan alueella myös monien muiden valtuustoryhmien kirkkovaikuttajia.

Seurakuntaväki on vaalien konkariryhmä, johon kuuluu etenkin konservatiivisemmin ajattelevien herätysliikkeiden väkeä sekä kristillisdemokraatteja. Tällä kaudella omana ryhmänään toimineet vanhoillislestadiolaiset ovat nyt yhdistymässä Seurakuntaväkeen. Samoin perussuomalaiset lähtevät listalle. Seurakuntaväki edustaa konservatiivista ajattelua ja pitäytyy näkemyksessä, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Avara kirkko puolestaan on edistänyt samansukupuolisten kirkkovihkimisiä Jyväskylässä ja kirkossa laajemmin.

Vaikka seurakuntavaaleissa on puoluetaustaisia listoja ja ehdokkaita, puoluepolitiikka ei päätöksenteossa vaikuta samoin kuin kunnissa tai eduskunnassa. Useimmissa kysymyksissä ollaan enemmän samaa kuin eri mieltä.

Valinnanvaraa siis löytyy. Jokainen valitsijayhdistys ottaa varmasti mielellään listoilleen uusia ehdokkaita niin Jyväskylässä kuin muissakin seurakunnissa. Tärkeää olisi saada mukaan paljon nuoria – tulevaisuus kun on joka tapauksessa teidän, myös kirkossa.

Liisa Kuparinen

Kirjoittaja on Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkolliskokousedustaja (Avara kirkko)

Facebooktwittermail

Valtuustopuheenvuoro resurssiviisaudesta

Puheenvuoro Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 24.8.2026


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut,
Kolme huomiota.

Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelmassa todetaan suurimpia päästöjä syntyvän tieliikenteen, sähkönkulutuksen ja työkoneiden ohella kaukolämmöstä. Tähän kohtaan on hyvä muistuttaa energiayhtiömme Alvan tekemistä merkittävistä satsauksista kohti polttamatonta ja päästöttömämpää energiantuotantoa. Alva on ottanut keväällä käyttöön kaksi merkittävää polttamattoman energiantuotannon ratkaisua.

Nenäinniemeen jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennettu lämpöpumppulaitos tuottaa nyt kaukolämpöä jätevesistämme. Laitos kattaa noin 23 prosenttia Alvan vuotuisesta lämmöntuotannosta ja vähentää hiilidioksidipäästöjä 15 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä vastaavan määrän.

Lisäksi Rauhalahden voimalaitoksen tontille noussut kaukolämpöakku sekä kaksi sähkökattilaa parantavat kaukolämpöjärjestelmän joustavuutta ja energiatehokkuutta ja vievät meitä kohti polttamatonta energiantuotantoa. Merkittäviä toimia tarvitaankin joka sektorilla. Alvan merkitys päästöihin on iso ja yhtiön tuleekin kantaa roolinsa ympäristövastuusta.

—

Toisena huomiona resurssiviisaustoimien vaikutuksista: paitsi että suojelemme maapalloa tulevia ihmissukupolvia varten, muistetaan, että ylivoimaisesti suurin osa maapallon asukkaista on muita kuin tätä ihmislajiamme. Useat näistä muista lajeista ovat ihmistä herkempiä elinolosuhteidensa suhteen. Me olemme vastuussa myös muunlajisten elinympäristöjen vaalimisesta.

—

Tarkemmin metsistä.

Kun pohditaan onko Jyväskylän kaupungille liikaa 30 prosentin suojelutavoite, josta 10 % olisi tiukasti suojeltua, on hyvä tilaisuus kehua Keski-Suomen toisen julkisen metsänomistajan ja kaupungin yhteistyökumppanin, Jyväskylän evankelis-luterilaisen seurakunnan toimia. Seurakunnan metsästrategiassa on jo useita vuosia sitten päätetty metsien 30 % suojelutavoitteesta. Tänä vuonna olemme seurakunnassa päivittäneet metsästrategiaa, kun metsäomaisuutemme moninkertaistui. Samalla täsmensimme 30 prosentin suojelutavoitteesta 10 prosenttia tiukasti suojeltavaksi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa olemme muuten myös koonneet keinoja talouden ja luonnonsuojelun yhteensovittamiseksi. Kyllä Jyväskylän kaupunkikin näihin lukuihin pystyy.

Facebooktwittermail

Seurakuntavaalit tulevat: diakoniaa, ympäristönsuojelua ja yhdenvertaisuutta

Julkaistu Jyväskylän Vihreiden blogissa 18.6.2026


”Lähimmäisenrakkaus ulottuu luontoon.”

Seurakuntavaalit tulevat: diakoniaa, ympäristönsuojelua ja yhdenvertaisuutta

Vihreät ovat edistäneet Jyväskylän seurakunnassa metsien suojelua, sateenkaarioikeuksia ja heikommassa asemassa olevien auttamista. Kaupunginvaltuutettu, kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkolliskokousedustaja Liisa Kuparinen valottaa vihreyden toteuttamista myös seurakunnan toiminnassa.


Seurakuntavaalit tulevat: diakoniaa, ympäristönsuojelua ja yhdenvertaisuutta

Syksyllä koittavat vihreästä näkökulmasta vaikuttavuudeltaan ja vaikutusmahdollisuuksiltaan erittäin merkitykselliset vaalit: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit. Vaalit käydään kaikissa Suomen 340 seurakunnassa marraskuussa ja niiden ehdokasasettelu päättyy 15.9.

Koska vihreiden teemojen ydintä ovat ympäristönsuojelu, heikompiosaisista huolen pitäminen ja yhdenvertaisuus, kannattaa vihreitä arvoja kannattavan kirjata sekä vaalien äänestyspäivät (ennakkoäänestys 3.-7.11., varsinainen vaalipäivä 15.11) että ehdokasasettelun päättymispäiväkin huolella kalenteriin. Näissä vaaleissa kun on erityisen helppo vaikuttaa näiden teemojen edistämiseksi ja kirkko on huomattavan merkittävä toimija juuri näillä kentillä.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti on tyypillisesti ollut varsin alhainen: Jyväskylässä viimeksi 12,1 %. Siten seurakuntavaaleissa yhdelläkin annetulla äänellä on vaikutusta; juuri se sinun äänesi saattaa nostaa yhden vihreän toimijan lisää luottamuspaikoille.

Vihreät ovat jo usealla kaudella Jyväskylässä kasvattaneet paikkamääräänsä kirkkovaltuustossa. Kolmisen kautta sitten valtuutettuja oli yksi, mutta sitä seuraaviin vaaleihin valtuutettujen määrä nelinkertaistui kasvaen siis neljään. Viime vaaleihin päätimme lyödä hynttyyt yhteen nuorten ja partiolaisten sekä vasemmistoliiton ryhmien kanssa ja perustimme Avara kirkko -ryhmän, joka kutsui mukaan kaikkia, joille erityisesti samansukupuolisten parien ja eri sukupuolien yhdenvertainen kohtelu sekä ympäristö ovat tärkeitä arvoja. Neljä vuotta sitten nousimmekin kirkkovaltuuston suurimmaksi ryhmäksi ja Jyväskylään tuli ensimmäistä kertaa vihreä kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Vaalimenestyksen myötä on pystytty edistämään niitä vihreille tärkeitä teemoja merkittävästi. Jyväskylän seurakunta avasi vuoden 2025 kesäkuussa vihdoin kaikkien kirkkotilojensa ovet samansukupuolisten parien kirkkovihkimisille. Kirkolliskokouksessa eli kirkon eduskunnassa edistettiin samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimisiä siten, että ne mahdollistuivat koko Suomessa. Jyväskylän seurakunnassa järjestetään nykyisin säännöllisesti sateenkaaritoimintaa.

Luonnon monimuotoisuutta varjelevasta metsien hoidostaan Jyväskylän seurakunta on valtakunnallisesti tunnettu. Seurakunnassa olemme luoneet metsästrategian, jossa todetaan lähimmäisenrakkauden ulottuvan luontoon ja pyhän puhuttelevan ihmisiä luonnossa. Tätä luontoon ulottuvaa lähimmäisenrakkautta seurakunta toteuttaa metsäarvojensa kautta: 1) ilmastokestävä metsien käsittely, 2) jokaisenoikeutta, eläinten elinolosuhteita ja maisemaa turvaava sosiaalinen kestävyys, 3) ekologinen kestävyys, jossa huolehditaan monimuotoisuuden lisääntymisestä ja vesistöistä, sekä 4) taloudellinen kestävyys, jota tuetaan metsien elinvoimaisuuden ja uusiutumiskyvyn säilyttämisellä. Konkretiaa tälle kaikelle tuo se, että metsästrategiassa olemme määrittäneet seurakunnan metsien suojelutavoitteeksi 30 %, josta 10 % tiukasti suojellen, ja olemme keväällä 2026 tehneet päätökset siten, että jo nyt tuo 30 % ja alana 500 hehtaaria on rauhoitettu.

Näinä vuosina, joina työttömyys on Jyväskylässäkin huipussaan, lapsiperheköyhyys kasvanut surullisiin lukemiin, terveydenhoidon saatavuus heikentynyt, mielenterveysongelmat kasvaneet rajusti ja moni kokee yksinäisyyttä ja osattomuutta, on kirkon ja seurakunnan hyväntekemisen listaan paikallaan lisätä diakoniatyö. Jyväskylässä seurakunta on merkittävällä tavalla toteuttamassa esimerkiksi ruoka-apua; jokainen ruoka-avun saaja Jyväskylässä kohtaa seurakunnan diakonin, jonka kautta ruoka-apusetelit jaetaan ja jota tavatessa voidaan käydä läpi myös muut avuntarpeet. Lisäksi seurakunta tarjoaa walk in -lyhytterapiaa 16-29 -vuotiaille nuorille ja pariskunnille ja perheille tukea ihmissuhteisiin Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Sota-alueilla ja kotimaan kriisitilanteissa auttaminen on tietysti perusasia. Ja kaikki tämä diakoninen ihmisten auttaminen ja tukeminen tarjotaan yhdenvertaisesti ja ihmisarvoisesti kohdaten kaikille, jäsenkirjaa sekä uskon määrää ja laatua kysymättä. Lähimmäisenrakkaudesta.

Siispä jos haluat olla mukana muun muassa tätä hyvää tukemassa: äänestä syksyn seurakuntavaaleissa. (Vain äänioikeuteen kysytään jäsenkirjaa, seurakunnan jäsenkirjaa – sen tulee olla kunnossa 15.11. mennessä.) Ja jos haluat itse mukaan tätä hyvää tekemään, ota yhteyttä Jyväskylän vihreisiin ja lähde mukaamme ehdolle Avara kirkko -listalle.

—

Jyväskylän seurakunta on Suomen suurin seurakunta 95 000 jäsenellään. Suuruus selittyy hallintorakenteella; muut suurten kaupunkien seurakunnat ovat niin kutsuttuja seurakuntayhtymiä ja Jyväskylän seurakuntaan on tällä kaudella liittynyt Toivakan ja Joutsan seurakunnat. Jyväskylän seurakunta käsittää nykyisin neljä kuntaa; Jyväskylän lisäksi siis Toivakan, Joutsan ja vielä Luhangan. Vihreät tukee seurakuntavaaliehdokkaiden saamista näiden lisäksi myös koko Keski-Suomeen.

Liisa Kuparinen
kaupunginvaltuutettu
kirkkovaltuuston puheenjohtaja
kirkolliskokousedustaja
Jyväskylä

Facebooktwittermail

Kirkolliskokouspuheenvuoro kummiudesta

Onpa ollut mukava käsitellä valiokunnassa aloitetta, joka on yhdistänyt: kummien lisäämistä nuorelle nuoren omasta pyynnöstä.

Ajattelen, että kaikki keinot, jotka auttavat nuoria saamaan tukea ja tukihenkilöitä elämäänsä, ansaitsevat huomiomme. Aikana, jona nuortenkin mielenterveysongelmat ovat kasvaneet ja ihmistä suuremmat huolet ja yksinäisyyskin herkästi painavat, on tärkeää etsiä ja tarjota keinoja, joilla osoitamme nuorista välittämistä.

On tavallista, että konfirmaatiossa kummit kutsutaan siunaamaan nuoria. Kaikilla nuorilla ei omaan kummiinsa kuitenkaan enää ole yhteyttä tai kummi on jäänyt etäiseksi. Kun alttarisiunauksessa riparikavereiden kummit kerääntyvät muiden rippikoululaisten ympärille, voi olla kova paikka, jos itselle ei tule tilanteeseen ketään.

Jos nuorelle annettava mahdollisuus itse pyytää itselleen kummin lisäämistä, säästää yksin jäämiseltä tuossa tilanteessa ja monissa elämän myöhemmissä vaiheissa, on kirkolliskokous tehnyt tässä asiassa hyvän päätöksen.

Oli tosiaan ilo kuulla nuorten vaikuttajaryhmien nuoria yleisvaliokunnassa. Siinä, missä me entiset nuoret saatoimme lähinnä vain arvailla ja muistella, miten nuoret asioista ajattelevat, kutsumalalla nuoret itsensä kuultaviksi saimme rohkeita ja autenttisia vastauksia nuorten kokemuksista ja näkemyksistä.

Kuulimme nuoria toki myös ikärajasta, ja valiokunta päätyi mietinnössään nuorten näkemyksen mukaiselle kannalle – siihen vuoteen, jona nuori täyttää 15 vuotta. Toisaalta myös 12 vuotta on monin tavoin perusteltu, kuten äsken kuulimmekin.

Kuten edustaja Routasalo aiemmin kertoikin, valiokunnassa hoksasimme, että täällä kirkolliskokousviikoilla Turussa paikalla olevia nuoria voitaisiin useamminkin kuulla kokousviikkojen mietintökäsittelyihin.

Kirkon nuorten tulevaisuusseminaarin järjestäjänuorten täällä esillä olleessa pinssisloganissa luki: ”kaikki asiat ovat nuorten asioita”. Jokainen täällä tehtävä päätös koskee suurella todennäköisyydellä pidempään nuoria kuin meitä vähän tai paljon vanhempia. Siten kirkolliskokouksen olisi hyvä oikeastaan joka mietinnön kohdalla pohtia, onko asia sellainen, johon nuorilla voisi olla erityistä sanottavaa. Aika moneen on.

Kuullaan nuoria nyt ja jatkossa. Autetaan ja tuetaan heitä, kun tukemisen paikkoja on.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Kirkolliskokous: puheenvuoro metsämietintöön

Pidetty kirkolliskokouksen kevään istuntoviikolla 2026


Yleisvaliokunnan kuulemisissa kysyin eräältä kuultavaltamme, kuinka metsäkeskustelussa voitaisiin välttää meno siilipuolustukseen, jota ehkä jossain määrin oli havainnoitavissa aloitteen lähetekeskustelussa. Kuultava antoi vastauksessaan mieleenpainuvan sanaparin: tarvitaan historiallista empatiaa. Kunakin aikana on toimittu ja toimitaan parhaan ymmärryksen mukaan, hyvää tarkoittaen. Fokuksen ei tule olla historiassa, vaan siinä, miten voidaan tulevaisuudessa tehdä paremmin.

Yleisvaliokunta on koonnut mietintöönsä taloustietoisia keinoja luonnon monimuotoisuuden vaalimisen ja kestävän metsänhoidon yhdistämiseksi. Esimerkiksi ekologisen kompensaation ja luontoarvokaupan mahdollisuudet ovat tulevaisuudessa yhä merkittävämpiä keinoja taloudelliseen ympäristön varjeluun. Yritykset ja muut tahot, jotka haluavat kompensoida päästöjään, voivat kustantaa seurakuntametsänomistajan maille esimerkiksi soiden ennallistamista.

Talousvaliokunnankin lausunnossaan painottama realiteetti on, että metsillä on eri seurakunnille erilainen taloudellinen merkitys. Näin on. Tämän vuoksi on syytä muistaa seurakuntien itsehallinto myös metsäomaisuudestaan huolehtimisessa, ja painottaa kirkon tukitoimissa opastusta ja kannustusta vaatimisen sijasta.

Yleisvaliokunta sisällytti mietintöönsä tärkeällä tavalla myös ekoteologiaa. Se on sitä lisäarvoa, mitä juuri kirkko voi metsäkeskusteluun tuoda.

Aloitteen lähetekeskustelussa esitettiin jonkin verran mutuilua. Perusteltiin, että nähdään edustajan omassa seurakunnassa tai hiippakunnassa metsiä hoidetun hyvin ja monimuotoisuutta varjellen, ja johdettiin siitä päätelmä, että koko kirkossa on toimittu näin, eikä aloitteelle siksi nähty tarvetta. Näiden perusteluiden vuoksi oli tärkeää selvittää mietintöön aloitteessa esitettyjen esimerkinomaisten tietojen lisäksi kattavammin faktoja seurakuntien metsienhoidosta.

Nyt tiedämme, että valitettavasti seurakunnat toteuttavat metsissään enemmän avohakkuita kuin muut metsänomistajat. Tällöin luonto köyhtyy, kasvi- ja eläinlajit kärsivät, virkistysmahdollisuudet heikkenevät ja etenkin turvemailla myös päästöjä kertyy erityisen paljon.

Huomionarvoista on kuitenkin, että jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa olevalla metsällä on parempi sietokyky tuhoja vastaan sekä tyypillisesti parempi taloudellinen resilienssi.

Tutkimalla kirkon ympäristödiplomien auditoinneissa saatuja pistemääriä, selvisi myös, että seurakuntien saamat pistemäärät metsäosiosta ovat olleet vaatimattomat. Keskimääräinen metsäosuuden kokonaispistemäärä on jäänyt noin viidennekseen mahdollisista pisteistä, ja erityisesti monimuotoisuuteen suoraan liittyvissä kriteereissä pisteet ovat olleet matalia. Seurakuntien metsienhoidossa on siis hyvinkin parantamisen varaa ekologisesta näkökulmasta katsottuna. Katselmustaulukoista ilmeni myös, että seurakunnat ovat itse arvioineet pistemääränsä keskimäärin korkeammalle tasolle kuin auditoija, eli on uskottu metsienhoidon olevan ekologisempaa kuin se onkaan.

Lähetekeskustelussa kuului vahvana, että kiinteistöstrategiasta ei nähdä hyväksi tehdä velvoittavaa säädöstä. Tämän evästyksen yleisvaliokunta kuuli eikä velvoittavuutta esitetä.

Kukaan ei varmaankaan kirkkoa jätä siksi, että kirkko toteuttaa enemmän luontoa varjelevia ratkaisuja. Mutta sen sijaan on heitä, jotka ovat kertoneet liittyneensä takaisin seurakunnan jäseniksi seurakunnan toteuttamien ympäristötoimien ja metsänsuojelun vuoksi. Erityisesti vastuunkanto ympäristöstä puhuttelee nuoria.

Kansliapäällikkö kertoi esittelyssään eilisaamuna, että Hiilineutraali kirkko 2030 -hankkeen päättymisen jälkeen hiilineutraaliustavoite on vielä saavuttamatta ja se on itse asiassa yhä kaukana. Kuten mietinnössäkin todetaan, kirkon ympäristötyötä tulee jatkaa ja metsät ovat siinä vaikuttava keino.

Yleisvaliokunnan yksimielisen mietinnön sävy on myönteinen, ja sitä toivoisin myös salin mahdollisen keskustelun olevan. Asia on yhteinen.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Kirkolliskokous: kyselytunnin kysymys äänestysaktiivisuudesta

Viime syksyn kyselytunnilla kysyin, millaisia ehkä uusiakin keinoja kirkolla ja seurakunnilla on seurakuntavaaleista viestimiseen tilanteessa, jossa merkittävät sosiaalisen median yritykset linjasivat, ettei niiden alustoja voi enää käyttää poliittisten ja yhteiskunnallisten kysymysten mainontaan. Vastauksessa todettiin, että linjauksen käytännön vaikutus juuri seurakuntavaaleihin oli tuolloin vielä epäselvä.

Suomalaisten suhtautuminen kirkkoon on muuttunut myönteisemmäksi, etenkin nuorten keskuudessa, ja kirkkoon liittyjien määrä on ollut kasvussa. Tässä tilanteessa edellisten seurakuntavaalien äänestysprosenteissa on selvästi kasvupotentiaalia. Olisi perusteltua, että kirkossa, hiippakunnissa ja paikallisseurakunnissa asetetaan selkeät tavoitteet ja tehdään konkreettinen toimenpidesuunnitelma äänestysprosentin nostamiseksi.

Millaisia keinoja nyt, puoli vuotta myöhemmin, on tunnistettu ja aiotaan toteuttaa äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi seurakuntavaaleissa?

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Puheenvuoro kirkolliskokouksessa: kirkkoherran vaalitapa

Esittelypuheenvuoro kirkolliskokouksen täysistuntoon toukokuussa 2026 kirkkoherran valintapa -aloitteeseen

Kirkon asetuksissa kirkkoherranvaalin ensisijaiseksi vaalitavaksi on tällä hetkellä määritelty välitön vaali, eli seurakuntalaisten suorittama kansanvaali. Joissakin seurakunnissa tämä toimii tyydyttävästi, kun äänestysprosentti nousee sellaiselle tasolle, että menettelyä voidaan pitää demokraattisena.

Isossa osassa seurakuntia välittömän vaalitavan ensisijaisuus on kuitenkin käynyt käytännössä vanhentuneeksi sääntelyksi. Tästä todistavat etenkin suurten kaupunkien välittöminä toteutettujen kirkkoherranvaalien äänestysprosentit viime vuosilta: Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 5,3 %, Oulun Tuiran seurakunta 5,4 %, Kuopion Puijon seurakunta 5,3 %, Turun ruotsalainen seurakunta 8,1 %, Keski-Lahden seurakunta 5,5 %, Turun Katariinanseurakunta 5,0 %. Näin alhaiset äänestysprosentit eivät puolla välitöntä vaalia.

Seurakuntavaaleissa äänestysprosentit ovat selvästi korkeampia. Voidaankin nähdä seurakuntalaisten äänen kuuluvan edustuksellisuuden kautta paremmin, kun seurakuntalaisten valitsemat luottamushenkilöt tekevät kirkkoherravalinnan.

Välillisen vaalitavan puolesta puhuu myös kirkkoherran tehtävän luonne. Hengellisen johtajuuden lisäksi kirkkoherran tehtävä on monipuolisesti vaativa hallinnollinen virka. Silloin kun vaali toteutetaan kansanvaalina, on vaikea saada kokonaisvaltaisesti arvioitua kirkkoherran henkilöstö- ja työyhteisöjohtamisen taitoja, hallinto- ja talousosaamista, lainsäädännön tuntemusta, kykyä strategiseen johtamiseen ja esimerkiksi resilienssiä. Välittömässä vaalitavassa korostuvat herkästi hakijoiden tunnettuus ja esiintymiskyky, yksittäiset teologiset tai hengelliset painotukset sekä yksinkertaistetut mielikuvat.

Välillisessä vaalissa kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto voi perehtyä hakijoiden kyvykkyyksiin ja ansioihin syvällisesti ja järjestelmällisesti. Valinnan tukena voidaan käyttää soveltuvuusarviointeja salassa pidettävine henkilöarviointeineen. Lisäksi valinnan tukena ovat tuomiokapitulin lausunnot kelpoisista hakijoista.

Välillisessä vaalissa on myös paremmat edellytykset varmistaa muun muassa dokumentoiduin valintaperustein, että valintaan sovelletaan yleistä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädäntöä eikä hakijoita suosita tai syrjitä esimerkiksi sukupuolen, iän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Näistä syistä on perusteltua luopua säädöksestä, joka asettaa välittömän vaalitavan kirkkoherranvaalissa ensisijaiseksi.

Ensisijaisuuskirjauksesta luopuminen toki säilyttäisi välittömän vaalitavan mahdollisena, mutta jatkossa se olisi samanarvoinen mahdollisuus välillisen vaalitavan kanssa. Välittömän vaalitavan perusteluksi esitetään toisinaan ajatus siitä, että seurakunnalla on oikeus valita paimenensa. Tämä oikeus säilyisi myös jatkossa. Muutos lisäisi painoarvoa seurakunnan omalle harkinnalle siitä, mikä vaalitapa paikallisesti on soveltuvin.

On syytä muistaa, että myös välillisen vaalitavan kohdalla seurakuntalaisia voidaan hyvin kuulla valinnassa esimerkiksi paneelikeskustelujen ja muiden avoimien tilaisuuksien kautta.  Avoin ja vuorovaikutteinen menettely vahvistaa seurakuntalaisten osallisuuden kokemusta ja luottamusta prosessiin myös silloin, kun varsinainen valintapäätös tehdään edustuksellisesti.

Välillisessä vaalissa kaikki kelpoiset hakijat ovat vaalikelpoisia. Välittömässä vaalissa tuomiokapituli asettaa vaalisijoille vain kolme hakijaa, jolloin seurakunnan vaikutusmahdollisuuksia rajataan jo ennen varsinaista vaalia.

Edellä esitettyjen näkökohtien lisäksi aloitteen taustalla ovat viimeaikaiset pettymykset tilanteissa, joissa tuomiokapitulit Helsingissä ja Porvoossa ovat päättäneet vaalitavan välittömäksi vastoin seurakuntien laajasti perustelemia näkemyksiä välillisestä vaalitavasta. Nämä tilanteet ovat synnyttäneet vahvaakin tyytymättömyyttä ja epäluottamusta kapitulia kohtaan sekä kokemuksen siitä, ettei seurakuntien perusteltua tahtoa ole riittävästi kunnioitettu.

Omassa hiippakunnassani, Lapualla, tuomiokapituli on tavannut noudattaa seurakuntien näkemystä vaalitavasta. Aloitetta vaalitavan ensisijaisuusmerkinnän poistamiseksi ja seurakuntien päätösvallan vahvistamiseksi on kuitenkin toivottu useista muista hiippakunnista ja jo useampi kirkolliskokouskausi sitten.

Tässä aloitteessa siis esitetään, että kirkolliskokous ryhtyy valmistelemaan tarvittavat säädösmuutokset siten, että

  1. Kirkkoherran välillinen ja välitön vaalitapa ovat sääntelyssä keskenään tasavertaisessa asemassa, eikä kumpaakaan aseteta ensisijaiseksi vaalitavaksi.
  2. Seurakunta päättää itse kirkkoherran vaalitavasta ilman, että tuomiokapituli voi sivuuttaa seurakunnan nimenomaista tahtoa, jollei siihen ole muusta lainsäädännöstä juontuvia ja poikkeuksellisen painavia perusteita.

Kirkkoherran välillinen vaalitapa on noussut yleisimmäksi vaalitavaksi. Kun välillinen vaalitapa on muodostunut monissa seurakunnissa tosiasialliseksi ensisijaiseksi käytännöksi, ei siksikään välittömän vaalitavan säilyttäminen lainsäädännössä ensisijaisena ole enää perusteltua. On aika päivittää säädökset vastaamaan nykyistä todellisuutta.

Liisa Kuparinen


Jatkopuheenvuoro:

Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta. Enpä tosin itse hahmottanut, että tämä aihe – kahden vaalitavan asettaminen keskenään tasavertaiseksi – aiheuttaa osin tulistakin keskustelua. Jäi vähän mietityttämään, mitkä olisivat olleet ne piispa Jolkkosen kehuvat kommentit aloitteeseen.

On myös vähän surullista, että tässä asiassa taas näyttäytyvät tutut jakolinjamme. Tiedän, että on ollut myös kirkkoherranvaaleja, joissa niin kutsutut uudistusmieliset ovat vahvasti toivoneet välitöntä vaalia. Sitenkin nyt mietityttää mikä tämän jakolinjan aiheuttaa.

Ehkä yksi näkökohta, jonka esittelypuheenvuorossani kerroin, on jäänyt ansaitsemattoman vähälle huomiolle, muutamaa puheenvuoroa lukuun ottamatta. Mahdollisuudet arvioida syvällisesti ja järjestelmällisesti kirkkoherran tehtävässä erittäin tärkeitä osa-alueita: henkilöstöjohtamisen taitoja, työyhteisöjohtamisen osaamista, hallintokokemusta, talousjohtamisen kykyä, kirkko-, hallinto- ja muiden keskeisten lainsäädäntöjen tuntemusta, kykyä strategiseen johtamiseen ja esimerkiksi kirkkoherran tehtävässä herkästi koetukselle joutuvaa resilienssiä. Erityisen tärkeäksi näen sen, että seurakunnan työntekijät ansaitsevat osaavan johtajan itselleen. Kyse ei ole seurakuntalaisten aliarvioimisesta, vaan käytännön tosiseikoista.

Siksikään välitön vaalitapa ei ole enää perusteltu ensisijaiseksi vaalitavaksi. Tasavertaiseksi kylläkin – sitä taitaa yhä olla syytä painottaa.

Hieman mietityttää myös se, että nyt vastustetaan seurakuntien oman päätäntävallan vahvistamista, kun monessa muussa kysymyksessä sitä on pidetty perustavanlaatuisen tärkeänä.

Toinen aika lailla huomiotta jäänyt näkökohta on talous. Suoran kansanvaalin toteuttaminen on valtava resurssikysymys. Monelle seurakunnalle välitön vaali on liian suuri taloudellinen rasite.

Meillä Jyväskylässä muuten juuri valittiin kirkkoherra välillisellä vaalilla. Pystyimme kattavasti perehtymään kirkkoherran johtamisosaamiseen, mutta myös hengelliseen johtajuuteen, ja seurakuntalaisetkin osallistuivat prosessiin aktiivisesti ja näkemyksiään valtuutetuille jakaen.

Korostan, että tämä kysymys ei ole minulle henkilökohtainen. Siten olen pystynyt kuuntelemaan keskustelua aika neutraalilla mielenkiinnolla. Kiitos erityisesti piispa Åstrandin rakentavasta, lempeästä puheenvuorosta. Tuossa puheenvuorossa esitettiin myös esimerkki painavasta perusteesta, jolla kapitulin onkin perusteltua päättää toisin.

Ajattelen, että jo tämä keskustelu on ollut hyvä ja auttanut kehittämään kirkkoherranvaalikäytäntöjä ja hyvää hallintoa, jossa vuorovaikutus painottuu. Viisautta valiokuntatyöhön.

Facebooktwittermail