Kirjoittajan arkistot: Liisa

Paastonajan kirjoitus: Koppi maapallosta puhuttelee

Julkaistu vierailijakolumnina Henki-lehdessä 3/2026


Moni Suomessakin joutuu paastoamaan vastoin omaa tahtoaan. Viime vuonna lähes puoli miljoonaa ihmistä haki toimeentulotukea. Tuen saajissa korostuvat etenkin nuoret aikuiset. Maaliskuussa tätäkin tukea leikattiin rajusti heiltä, jotka eivät kykene täyttämään yhteiskunnan vaatimuksia muiden tukien tai työn hakemisesta. Köyhyys pakottaa säästämään myös ruuasta.

Ekopaasto on hieno oivallus. Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan 69 % suomalaisista pitää kestävän elämäntavan edistämistä kirkon olennaisena tehtävänä. Niille, joille paasto on tietoinen valinta ja osa paremman maailman rakentamista, ympäristö on puhutteleva paaston kohde. Kirkko, seurakunnat ja körttiläisyys ovat Raamattuun pohjaavina arvoyhteisöinä valmiita kantamaan vastuuta ilmastosta ja luonnosta. Otetaan tästä (maa)pallosta koppi.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Kirkolliskokousaloite: Kirkkoherranvaalin ensisijaisen vaalitavan muuttaminen

Esitys

Me allekirjoittaneet edustajat esitämme, että kirkolliskokous ryhtyy valmistelemaan tarvittavat muutokset kirkkolakiin ja/tai kirkkojärjestykseen siten, että

  1. Kirkkoherran välillinen ja välitön vaalitapa ovat sääntelyssä keskenään tasavertaisessa asemassa, eikä kumpaakaan aseteta ensisijaiseksi vaalitavaksi.
  2. Seurakunta päättää itse kirkkoherran vaalitavasta ilman, että tuomiokapituli voi sivuuttaa seurakunnan nimenomaista tahtoa, jollei siihen ole muusta lainsäädännöstä juontuvia ja poikkeuksellisen painavia perusteita.

 

Perustelut

Kirkkoherran vaalitavat ja nykytila

Kirkkoherran valinta voidaan toimittaa joko välittömällä tai välillisellä vaalitavalla. Välittömässä vaalissa kirkkoherran valitsevat seurakunnan äänioikeutetut jäsenet suoralla vaalilla. Välillisessä vaalissa kirkkoherran valinnan tekee seurakuntaneuvosto tai kirkkovaltuusto, joiden jäsenet on valittu seurakuntavaaleissa. Nykyisessä kirkkolainsäädännössä kirkkoherran välitön vaali on säädetty ensisijaiseksi vaalitavaksi, ja tuomiokapituli voi kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston pyynnöstä päättää, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla.

 

  1. Kirkkoherran viran vaativuus ja luonne

Kirkkoherran virka on seurakunnan keskeisin johtamistehtävä. Se edellyttää hengellisen johtajuuden lisäksi laajaa

  • henkilöstö- ja työyhteisöjohtamisen osaamista
  • hallinto- ja talousosaamista
  • kirkkolainsäädännön ja muun keskeisen lainsäädännön tuntemusta
  • strategista kykyä johtaa seurakuntaa muuttuvassa toimintaympäristössä
  • syvällistä teologista osaamista
  • vahvoja viestintä-, verkostoitumis- ja vuorovaikutustaitoja

Kirkkoherran valinta on siten luonteeltaan vaativa rekrytointipäätös, jossa korostuu kokonaisarvio hakijan pätevyydestä ja soveltuvuudesta tehtävään. Valintamenettelyn tulee tukea kokonaisarviointia, jossa hakijoiden pätevyyttä tarkastellaan monipuolisesti ja vastuullisesti.

 

  1. Välittömän vaalitavan kapea-alaisuus

Nyt ensisijaiseksi vaalitavaksi määritetyssä välittömässä vaalissa painottuvat väistämättä

  • hakijoiden tunnettuus ja esiintymiskyky
  • yksinkertaistetut mielikuvat
  • yksittäiset teologiset tai hengelliset painotukset.

Tämä voi kaventaa mahdollisuuksia arvioida hakijoiden todellista soveltuvuutta laajaan johtamistehtävään. Lisäksi välittömään vaaliin liittyy riski, että valintatilanne kärjistyy ja jakaa seurakuntaa.

 

  1. Mahdollisuus perusteelliseen ja vastuulliseen arviointiin

Välillinen vaalitapa mahdollistaa hakijoiden huomattavasti perusteellisemman arvioinnin:

  • käytössä ovat tuomiokapitulin lausunnot kaikista kelpoisista hakijoista
  • luottamushenkilöillä on mahdollisuus perehtyä hakijoiden johtamis-, hallinto- ja yhteistyökykyihin
  • valinnan tukena voidaan käyttää soveltuvuusarviointeja salassa pidettävine henkilöarviointeineen
  • hakijoita voidaan arvioida kokonaisuutena strategisina johtajina, ei vain julkisen esiintymisen perusteella.

Tämä tukee kirkkoherran roolia seurakunnan pitkäjänteisenä ja vastuullisena johtajana.

 

  1. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto

Kirkkoherran valintaan sovelletaan yleistä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädäntöä. Valintaprosessin tulee olla sellainen, että se

  • ei suosi tai syrji hakijoita esimerkiksi sukupuolen, iän, taustan, hengellisen suuntauksen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella
  • mahdollistaa objektiivisen ja läpinäkyvän arvioinnin.

Välittömään vaaliin voi sisältyä riskejä, joissa valintaperusteet käytännössä kaventuvat tavalla, joka vaikeuttaa lakisääteisten periaatteiden toteutumista.

 

  1. Alhainen äänestysaktiivisuus välittömissä vaaleissa

Välittömiin kirkkoherranvaaleihin liittyy usein erittäin alhainen äänestysprosentti, erityisesti suurissa seurakunnissa. Esimerkkejä viime vuosilta:

  • Helsingin tuomiokirkkoseurakunta (2025): äänestysprosentti 5,3 %, (2005): 2,2 %
  • Oulun Tuiran seurakunta (2025): äänestysprosentti 5,4 %
  • Kuopion Puijon seurakunta (2022): äänestysprosentti 5,3 %
  • Turun ruotsalainen seurakunta (2017): äänestysprosentti 8,1 %
  • Keski-Lahden seurakunta (2016): äänestysprosentti 5,5 %
  • Turun Katariinanseurakunta (2014): äänestysprosentti 5,0 %
  • Jyväskylän seurakunta (2012): äänestysprosentti 4,2 %
  • Espoonlahden seurakunta (2010): äänestysprosentti 6,7 %

Näissä tilanteissa kirkkoherran valinta perustuu hyvin pienen osan seurakunnan jäsenistä antamiin ääniin, jolloin vaalin tosiasiallinen edustavuus jää heikoksi.

Välillisessä vaalissa päätöksen tekevät seurakuntaneuvoston tai kirkkovaltuuston jäsenet, jotka on valittu seurakuntavaaleilla. Näissä vaaleissa äänestysaktiivisuus on tyypillisesti selvästi korkeampi kuin kirkkoherran välittömissä vaaleissa.

Tällöin voidaan perustellusti todeta, että demokratia toteutuu välillisesti mutta laajemman mandaatin pohjalta, kun kirkkoherran valinnan tekevät luottamushenkilöt, joille seurakuntalaiset ovat antaneet edustuksellisen vastuun.

 

  1. Seurakuntalaisten osallistaminen myös välillisessä vaalissa

Välillinen vaalitapa ei tarkoita seurakuntalaisten sivuuttamista tai sulkemista pois kirkkoherran valintaprosessista. Myös välillisessä vaalissa seurakuntalaisia voidaan osallistaa prosessiin. Seurakunnassa voidaan järjestää julkisia tilaisuuksia, kuten hakijoiden esittely- ja paneelikeskustelu ja hartaushetki, jotka voidaan tarvittaessa myös striimata laajemman osallistumisen mahdollistamiseksi. Seurakuntalaisille voidaan tarjota mahdollisuus ehdottaa kysymyksiä paneelikeskusteluun sekä kertoa näkemyksensä hakijoista luottamushenkilöiden harkinnan tueksi. Tällainen avoin ja vuorovaikutteinen menettely vahvistaa seurakuntalaisten osallisuuden kokemusta ja luottamusta prosessiin myös silloin, kun varsinainen valintapäätös tehdään välillisenä vaalina.

 

  1. Välillisen vaalitavan yleistyminen

Kirkkoherran välillinen vaalitapa on noussut yleisimmäksi vaalitavaksi. Kun välillinen vaalitapa on muodostunut monissa seurakunnissa tosiasialliseksi ensisijaiseksi käytännöksi, ei välittömän vaalitavan säilyttäminen lainsäädännössä ensisijaisena ole enää perusteltua. Sääntelyn tulisi vastata seurakuntien todellisia tarpeita ja käytäntöjä sekä tunnustaa vaalitapojen keskinäinen tasavertaisuus.

 

  1. Päätösvallan säilyminen seurakunnassa

Välillisessä vaalissa kaikki kelpoiset hakijat ovat vaalissa äänestettävissä. Välittömässä vaalissa tuomiokapituli asettaa vaalisijoille vain kolme hakijaa, jolloin seurakunnan vaikutusmahdollisuus rajautuu jo ennen varsinaista vaalia.

Seurakunnan itsehallinnon kannalta on perusteltua, että päätösvalta säilyy mahdollisimman täysimääräisesti seurakunnassa.

 

  1. Lähiaikojen kokemukset

Lähiaikojen kirkkoherranvaalit eri puolilla Suomea (mm. Helsingin hiippakunta 2025: Helsingin tuomiokirkkoseurakunta sekä Myrskylän seurakunta, Porvoon hiippakunta 2026: Vantaan ruotsinkielinen seurakunta) ovat herättäneet kriittistä keskustelua tuomiokapitulien roolista vaalitavan valinnassa. Esille on noussut tilanteita, joissa

  • seurakunnan luottamushenkilöelimet ovat esittäneet välillistä vaalia, mutta
  • tuomiokapituli on päätynyt määräämään välittömän vaalin.

Tällaiset tapaukset ovat synnyttäneet tyytymättömyyttä ja kokemuksen siitä, että seurakuntien tahtoa ei riittävästi kunnioiteta. Nähtävissä myös on, ettei tuomiokapituleilla ole asiassa yhteistä, valtakunnallisesti selkeää linjaa.

 

  1. Tarve selkeälle ja ennakoitavalle sääntelylle

Viimeaikaiset tapaukset eri hiippakunnissa ovat osoittaneet, että nykyinen sääntely mahdollistaa tulkinnat, joissa tuomiokapituli voi päätyä ratkaisuun vastoin seurakunnan nimenomaista tahtoa. Tämä on omiaan heikentämään luottamusta kirkon hallintoon.

Molemmissa vaalitavoissa on etunsa ja riskinsä, minkä vuoksi toista ei tule asettaa lähtökohtaisesti toista paremmaksi, vaan seurakunnalle tulee taata omaan asiantuntemukseensa perustuva harkinta asiassa.

Selkeä lainsäädäntö, jossa vaalitapojen tasavertaisuus ja seurakunnan päätösvalta todetaan yksiselitteisesti, vahvistaisi oikeusvarmuutta ja seurakuntien itsehallintoa.

31.3.2026
Liisa Kuparinen ja muut allekirjoittajat

Facebooktwittermail

Puheenvuoro eläinlääkäripäivystyksestä kaupunginvaltuustossa

8.12.2025 Jyväskylän kaupunginvaltuusto

Nyt kun maakunnallisen eläinlääkintäpäivystyssopimuksen päivitys nousi lakimuutoksista johtuen kaupunginvaltuuston käsittelyyn, on hyvä tilaisuus muistuttaa myös muista tähän sopimukseen liittyvistä päivitystarpeista, erityisesti lemmikkieläinpäivystyksen kilpailutuksen osalta.

Jyväskylässä on jo pitkään ollut ongelmana se, että lemmikkieläinpäivystyksen kilpailutuksiin on saatu tarjous vain yhdeltä toimijalta. Tämä on valitettavaa, sillä todellinen kilpailu markkinoilla hillitsisi hintoja ja toisaalta sparraisi palvelun laatua. Eläinlääkäripalvelut ovat luonnollisestikin hintavia, kun niihin ei kohdistu minkäänlaista julkista tukea, eläinlääkäreiden ja hoitajien on saatava työstään asianmukainen korvaus ja eläinlääkintään liittyy myös paljon jatkuvasti kehittyvää ja hintavaa tutkimuslaitteistoa, leikkaussaleja ja välineistöä.

Keski-Suomessa päivystyspalveluja on jo pitkään hallinnut kansainvälinen suurtoimija, joka on maailmaan suurimpiin kuuluvan pääomasijoitusyhtiön omistama ja toimii jopa 20 maassa. Suomessa sen asemaa eläinlääkäripäivystyksessä on kuvattu lähes monopoliksi. Sen toiminnan eettisyyttä on kritisoitu muun muassa työntekijöiden työehtojen heikennyksistä ja kilpailuviranomaisen mukaan kyseinen yhtiö on nostanut hintojaan Suomessa vuoden 2021 jälkeen huomattavasti enemmän kuin ala keskimäärin.

Kerron muutamia esimerkkejä pieneläinten eläinlääkäripäivystyksen toteutuneista hinnoista. Muutama viikko sitten sain harmistuneen yhteydenoton siitä, kuinka koiran haavan tikkaus, johon aikaa meni 15 minuuttia, oli maksanut päivystysaikana 840 euroa. Itse totesin saman oman koirani kohdalla viime viikolla: kolmelle tikille tuli hintaa 860 euroa. Keväällä taas vääriä asioita suuhunsa laittaneen koiran oksetuttaminen, johon liittyi noin viisi minuuttia lääkäri- ja hoitajatyötä, maksoi yli 400 euroa. Pari vuotta sitten koiran syömälle xylitolipurukumille tuli päivystyksessä hintaa 2400 euroa. Tänä syksynä tuttavani joutui maksamaan kissansa ruokatorveen jumiutuneen karvapallon poistosta päivystyksessä peräti 4000 euroa.

Sanomattakin on selvää, että nykyisessä talous- ja työllisyystilanteessa, inflaation laukattua ja yhteiskunnan tukien heikennyttyä, ei kovin monilla ole enää tällaisia lääkärihintoja varaa maksaa.

Lemmikkieläimet tuovat ihmisten elämään paljon hyvää, ovat perheenjäseniä, hoitavat mielenterveyttä ja toimivat personal trainereina, ja on oikein, että me ihmiset myös pidämme näistä parhaista ystävistämme huolta. Nykyisillä hinnoilla kärsijöiksi joutuvat kuitenkin usein eläimet. Asia koskettaa kivuliaasti isoa joukkoa jyväskyläläisiä.

Se, että pieneläinten lääkäripäivystys on valunut yhden ulkomaalaisomisteisen jättiketjun hallintaan, ei ole vain Jyväskylän ongelma, vaan valtakunnallinen. Turussa ja Tampereella kilpailutuksiin on viime aikoina saatu uusia, kotimaisia tarjoajia – ja näyttää siltä, että myös Jyväskylässä olisi nyt mahdollisuus samaan.

Onkin tarpeen, että myös Jyväskylä käynnistää pieneläinten eläinlääkäripäivystyksen kilpailutuksen ja näin on määrä tapahtua alkuvuodesta 2026. Tämä kilpailutus on syytä aloittaa markkinavuoropuhelulla, jossa paikallisten toimijoiden kanssa käydään keskustelu siitä, miten useampi toimija voisi päästä mukaan tarjousta jättämään yksin tai yhdessä muiden kanssa ja jotta myös laatukriteereille voidaan antaa nykyistä suurempi paino. Sen lisäksi, että tärkeää on huolenpito eläimistä sekä kustannusten kurissa pitäminen, on tärkeää myös seutumme elinvoiman vahvistaminen sillä, että paikallisia ja kotimaisia toimijoita saadaan mukaan palvelua tuottamaan.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Ei piispojen kapinointia, vaan linjakkuutta

Julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 16.10.2025


Kalervo Stranius kirjoitti Keskisuomalaisessa 14.10.2025 otsikolla Piispojen kapinointia käsityksiä, jotka kaipaavat täsmennystä. Straniuksen mukaan piispainkokous on ajanut kirkon avioliittokäsityksen muuttamista kirkolliskokouksissa eli kirkon ylimmässä päättävässä elimessä ja väittää piispojen nousseen kirkolliskokousta vastaan.

On kuitenkin syytä hahmottaa, että piispat ovat tehneet avioliittoesityksensä kirkolliskokoukselle nimenomaisesti kirkolliskokouksen pyynnöstä. Kirkolliskokous on esittänyt piispainkokoukselle vuosien saatossa useita pyyntöjä työskennellä avioliittokysymyksen ratkaisemiseksi. Straniuksen mainitsema piispojen antama pastoraalinen ohje oli sekin kirkolliskokouksen runsaan enemmistön piispainkokoukselle esittämä pyyntö.

Jos avioliittokysymyksen ratkaisemiseen kirkolliskokouksessa olisi riittänyt yksinkertainen edustajien enemmistö, se olisi ratkaistu myös siellä. Kun avioliittokysymystä käsiteltiin kirkolliskokouksessa viimeksi toukokuussa, runsas enemmistö kirkolliskokousedustajista äänesti piispainkokouksen esitystä mukailevan mallin puolesta.

Kirkolliskokouksessa päätöksentekoon olisi kuitenkin vaadittu poikkeuksellisen suuri, kolmen neljänosan enemmistö, ja tämä enemmistö ei toteutunut. Esityksen kaatuminen ei kuitenkaan estänyt piispoja antamasta pastoraalista ohjettaan – etenkin kun sitä oli piispainkokoukselta nimenomaisesti pyydetty.

Raamattua tulee tulkita ajassa ja näin on aina tehty. Raamatussa annetaan lukuisia raadollisia ja nykypäivän kulttuurissa järjettömiä ohjeita, joita kukaan ei pyrikään noudattamaan kirjaimellisesti, ja hyvä niin.

Stranius myös kysyy: ”Kun avioliitto-sanalla on yli kahden vuosituhannen mittainen vakiintunut merkitys, miksi muuttaisimme sitä?”. Suomen valtio on kuitenkin tuon merkityksen jo laajentanut. On syytä huomata, että kirkon laeissa ei myöskään rajata avioliiton osapuolten sukupuolia.

Stranius yhä väittää, ettei kirkon strategiasta ja visiosta juurikaan löydy tukea piispojen antamalle ohjeistukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja kirkkojen ovien avaamisesta tälle. Tämäkin väite kaipaa oikaisua.

Kirkon tämänhetkinen strategia on nimeltäänkin Ovet auki ja sisältää linjauksia muun muassa yhdenvertaisuuden edistämisestä ja osallisuudesta. Kirkkohallituksen visio taas on olla rohkea uudistaja ja edelläkävijä kirkon parhaaksi. Kaikkien ihmisten palveleminen samanarvoisina on tämän vision mukaista.

Liisa Kuparinen, Karoliina Vallipuro, Tuulia Kuntsi ja Riku Bucht
kirkolliskokousedustajat Jyväskylästä (Liisa, Tuulia ja Riku) ja Laukaasta (Karoliina)

Facebooktwittermail

Kirkolliskokousaloite: Seurakuntien tukeminen metsien monimuotoisuuden vaalimisessa

9.10.2025

Raamatun alkulehdillä Jumala on antanut ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella. Kirkossa ja seurakunnissa tunnustetaan ympäristötyön tärkeys ja halutaan kantaa ilmastovastuuta. Toisaalta etenkin pienissä seurakunnissa resurssit ovat usein vähäiset ja isoissakin seurakunnissa tarvitaan tukea vaikuttavan ympäristötyön toteuttamiseen.

Kirkolliskokouksen Hiilineutraali kirkko 2030 -kärkihanke on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Kirkkohallituksen säästöohjelman myötä on herännyt huoli kirkon ympäristötyön jatkumisesta. Kirkon ympäristötyötä ja seurakuntien tukemista sen toteuttamisessa on kuitenkin tarpeen jatkaa. Maapallo ja luonto ovat meillä vain lainassa, ja tehtävämme on säilyttää ne tuleville sukupolville ja huolehtia ihmislajin lisäksi myös muiden elollisten elinolosuhteista.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut kansalliseen ja kansainväliseen työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nyt päättymässä olevassa Kirkkohallituksen ympäristöteemaisessa kärkihankkeessa tuettiin kirkon hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraalisuuden saavuttaminen tavoiteaikataulussa on erittäin kunnianhimoinen ja haastava tavoite ja tukea ilmastotyölle tarvitaan yhä. Ympäristötyön tukeminen kärkihankkeen kautta tapahtuu kestävästi sijoitustuotoista. Nyt on perusteltua ottaa painopisteeksi seurakuntiemme metsät, joiden vaikutus hiilineutraaliuden saavuttamisessa on merkittävä.

Seurakunnilla on itsenäinen päätöksentekovalta metsäomaisuuttaan koskien. Seurakuntien metsäomaisuus on suuri ja metsillä on useille seurakunnille puunmyyntitulojen myötä merkittävä taloudellinen arvo. Toisinaan talouspriorisointi saa kuitenkin tekemään luonnon kannalta kestämättömiä ratkaisuja. Viime aikoina eri puolilta Suomea on seurakuntien hakkuiden osalta kuulunut ihmisiä kuohuttaneita ja paljon kielteistä mediahuomiota osakseen saaneita suunnitelmia, kun seurakunnat ovat päättäneet hakata myös luontoarvoiltaan merkittäviä ja vanhoja metsiä.

Monet seurakunnat ovat halukkaita huomioimaan metsänhoidossaan erityisesti luonnon monimuotoisuuden ja suojelemaan metsiään. Seurakunnissa kuitenkaan ei tyypillisesti työskentele ympäristönsuojelun asiantuntijoita ja luottamushenkilöiden keskuudessa osaaminen vaihtelee. Esimerkiksi suojeluun sopivien kohteiden tunnistaminen, eri suojeluohjelmien kartoittaminen ja suojelun käytännön toteuttaminen on seurakunnissa usein vierasta. Näistä syistä kirkkohallituksen tarjoama tuki seurakunnille on tarpeen. EU ja YK ovat asettaneet tavoitteeksi suojella vuoteen 2030 mennessä 30 % maa- ja merialueista ja tähän myös Suomi on sitoutunut.

Tällä hetkellä metsiin liittyviä kirkkohallituksen seurakunnille tarjoamia tukimekanismeja ovat kiinteistöstrategiamalli sekä kirkon ympäristödiplomijärjestelmä. Kirkkohallituksen virastokollegion nimeämä työryhmä on laatinut kiinteistöstrategiamallin seurakuntien toiminnan, kulttuuriperinnön ja talouden kannalta tarkoituksenmukaisen suunnitelman laatimiseksi seurakuntatalouskohtaisesti. Toimitilojen ylläpitokustannukset olivat vuonna 2024 noin 311 miljoonaa euroa, joten asialla on keskeinen merkitys seurakuntien nykyisten ja tulevien toimintaedellytysten kannalta. Kiinteistöstrategiaa voidaan käyttää myös metsien käytön suunnitteluun siten, että hiilensidonta ja luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon maankäyttöä koskevassa päätöksenteossa ja että ympäristövaikutukset arvioidaan kaikessa kiinteistöjä koskevassa päätöksenteossa. Tällä hetkellä kiinteistöstrategian laatiminen on seurakunnilla vapaaehtoinen ja kiinteistöstrategiamalli keskittyy rakennusten ylläpitoa koskeviin kysymyksiin. Mallia on kehitettävä siten, että se ottaa huomioon myös metsät ja muut luonnonalueet sekä ilmasto- ja luontohyvitykset. Kiinteistöstrategian luomisesta tulisi laatia kirkkojärjestykseen velvoittava säädös.

Kirkon ympäristödiplomin käsikirjassa on hyviä ohjeita metsien monimuotoisuuden tukemiseen, kuten jatkuva kasvatus, suojavyöhykkeiden jättö, hoitotahto ja monet muut toimet, mutta ympäristödiplomi on seurakunnille yhä vapaaehtoinen – vaikkakin vahvasti suositeltu ja varsin laajasti käytössä. Ympäristödiplomin saamisen minimikriteerit metsien osalta ovat tällä hetkellä liian vaatimattomat. Ympäristödiplomin saamiseksi seurakunnalta vaadittu metsäsuunnitelma on lähinnä hakkuisiin keskittyvä toimenpidesuunnitelma, joka on tyypillisesti laadittu ennen kaikkea talouden lähtökohdista. Hiilineutraali kirkko 2030 -kärkihankkeessa on tuotettu metsäsuunnitelmien kilpailutusohjeet, joiden osana on vahvemmin mukana myös ilmasto- ja monimuotoisuusnäkökulmat. Näiden sisällyttäminen seurakuntien metsäsuunnitelmiin, seurakuntien valitsemilla painotuksilla, tulisikin nyt lisätä minimikriteeriksi ympäristödiplomin saamiselle.

Vuosina 2023-2025 on toteutunut Ruohonjuuri Oy:n rahoittamana Luontoliiton metsäryhmän ja kirkon yhteinen Luomakunnan metsät -hanke, jossa vapaaehtoiset ovat tarjonneet seurakunnille metsien monimuotoisuuden kartoittamista niiden suojelun edistämiseksi. Kartoitus on koettu merkittäväksi avuksi ainakin Jyväskylän seurakunnassa, kun seurakunta toteuttaa luontoarvoja korostavaa metsästrategiaansa ja suojelee merkittävän osan metsistään. Luomakunnan metsät -hankekin on kuitenkin päättymässä.

Luontoarvojen kartoituksen ohella tulisi selvittää metsien elinvoimaisuutta uhkaavia tekijöitä, kuten tuholais- ja metsäpaloriskejä, jotta metsänhoitotoimenpiteet osataan kohdistaa oikein. Tällä tuetaan myös metsien vastuullista talouskäyttöä.

Meidän tehtävämme on yhä luomakunnan viljely ja varjelu.

 

Esitys:

 

Edellä kerrottuun pohjaten esitämme, että

Seurakunnille tullaan tarjoamaan kirkon ja seurakuntien ilmastotyötä vaikuttavalla tavalla edistävää tukea metsien monimuotoisuuden vaalimiseen ja suojeluun. Tätä toteutetaan esimerkiksi seuraavin toimenpitein:

  • Kirkkohallitus velvoitetaan valmistelemaan ehdotus kärkihankkeeksi vuoden 2027 talousarvioon. Erityispainopisteeksi kärkihankkeessa otetaan metsät.
  • Kirkon ympäristödiplomia kehitetään siten, että se huomioi metsien luontoarvojen säilyttämisen nykyistä paremmin. Ympäristödiplomin minimikriteerit täyttävä ympäristöohjelma tullaan nykyistä vahvemmin edellyttämään kaikilta seurakunnilta kuitenkin siten, että seurakunnat voivat resurssienkäytön tehostamiseksi luoda yhteiset ympäristöohjelmat esimerkiksi naapuriseurakuntien kanssa tai rovastikunnittain.
  • Seurakuntien kiinteistöstrategiamallia täydennetään seurakuntien omistamien maa-alueiden hiilivaroja ja hiilensidontaa sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamista koskevilla näkökohdilla.
  • Kirkkojärjestyksen 3. lukuun lisätään säädös, jonka mukaan seurakunnan tai seurakuntayhtymän on laadittava kiinteistöstrategia, jossa otetaan huomioon seurakunnan ydintoimintaa palveleva riittävä, tarkoituksenmukainen sekä turvallinen ja terveellinen toimitilaverkosto; seurakunnan talous ja sen näkymät; rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyvä kulttuuriperintö; seurakunnan maa- ja metsäomaisuuden kestävä ja vastuullinen käyttö luontoarvoja kunnioittaen sekä kiinteistöjä koskeva ympäristövaikutusten arviointi.


9.10.2025, kirkolliskokousedustajat:
Liisa Kuparinen, Anna Lintunen ja 24 muuta edustajaa

Facebooktwittermail

Valtuustopuheenvuoro ilotulitteista

 29.9.2025

Vuoden vaihtuminen on juhla, mutta monille se on ilotulitteista aiheutuen myös pelkoa, vammoja, ilkivaltaa ja tulipaloja.

Suomessa raketeista aiheutuu vuosittain kymmeniä vammoja, erityisesti korostuvat lasten silmävammat. Ilotulitetuotanto keskittyy Kiinaan ja Intiaan, ja tehtaissa tapahtuvissa onnettomuuksissa kuolee ja loukkaantuu vuosittain kymmeniä ihmisiä. Lapsityövoimaakin on yhä käytössä.

Jyväskylässä uudenvuoden ilotulituksista jääneitä roskia kerätään vielä toukokuussa asuinalueiden siivoustalkoissa. Metsiin ja järvien jäille osuneet roskat jäävät herkästi keräämättä kokonaan, pysyvämmäksi ympäristöhaitaksi.

Monilla toiveet ilotulittamisen vähentämisestä liittyvät eläimiin. Ensimmäinen oma koirani, Joona, pelkäsi kuollakseen jopa viikkojen ajan. Tuo oli aikaa, jolloin rakettien myynti alkoi jo joulukuun alkupäivinä, samoin räjäyttely. Aina tammikuun alkupuolelle asti pelkkä talutushihnan esille ottaminen sai koiran vapisemaan pelosta. Rakkaan perheenjäsenen kohdalla sellaisen pelon näkeminen tekee pahaa.

Nykyisin rakettipelossa turvaudutaan koirien kanssa usein rauhoittaviin lääkkeisiin ja moni perhe lähtee tulitusta pakoon pois Jyväskylästä. Vuosittain kymmeniä koiria karkaa räjähteitä säikähtäessään.
Myös koti- ja luonnoneläimet kärsivät ja lintukuolemia tapahtuu paljon.
Ja pelkää moni ihminenkin.

—

Tämän valtuustoaloitteen allekirjoitti jopa 40 valtuutettua kaikista valtuustoryhmistä. Yleinen mielipide on ollut ilotulitusten rajaamisen puolesta jo pitkään. Vuonna 2018 valtakunnallinen Rajat räiskeelle -kansalaisaloite keräsi vaaditut 50 000 allekirjoitusta alle kuukaudessa.

Kun Yle ja Keskisuomalainen uutisoivat tästä Jyväskylässä jättämästäni aloitteesta, lukijoiden vastaanotto oli innostunut, ja toiveikaskin kun Yle maalaili valtakunnallisen uutisen otsikossaan ”Jyväskylästä voi tulla ensi vuonna edelläkävijä Suomessa ja lähes ilotulitukseton kaupunki”.

Aloitteessa siis esitettiin, että ilotulitekielto laajennetaan koskemaan kaikkia taajama-alueita ja raketeille osoitetaan erilliset sallitut aukiot eri puolilta kaupunkia. Aloitevastauksen myötä näyttää siltä, että toive lähes raketittomasta Jyväskylästä ei vielä toteudu, mutta merkittäviä askelia sitä kohti on otettu ja otetaan.

Kiitän viranhaltijoita myönteisestä lähestymistavasta. Aloitteen hengessä pyritään vähentämään ilotulitehaittoja ja juhlimaan vastuullisemmin. Kaupungin ilotulitusten korvaaminen nuorisotapahtumalla oli hyvä esimerkki. Muille toimijoille suunniteltu vetoomus ilotulituksia ekologisempien ja turvallisempien vaihtoehtojen puolesta on tärkeä signaali. Keskustelut poliisin ja pelastustoimen kanssa on käyty. Toivon näitä keskusteluja jatkettavan etsien jatkossa uusia keinoja ilotulitehaittojen vähentämiseksi.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Kiitos piispainkokoukselle inhimillisyydestä ja kirkolliskokouksen pyyntöön vastaamisesta

6/2025

Me allekirjoittaneet kirkolliskokousedustajat kiitämme piispainkokousta 3.6.2025 antamastaan pastoraalisesta ohjeesta tuomiokapituleille avioliittoon vihkimistä tai siunaamista pyytävien samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä.

Piispainkokouksessa piispat päättivät äänin 8-2 antaa pastoraalisen ohjeen, jossa piispat kehottavat kohtaamaan kaikki vihkimis- tai siunauspyynnön esittävät kirkon jäsenet avoimesti ja arvostavasti, ja suosittavat jatkossakin tuomiokapituleille, ettei samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä tai siunaamisesta koidu papille seuraamuksia. Lisäksi piispat toteavat, että avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen ovat kirkollisia toimituksia, joiden soveltuvuudesta kirkkotilaan ei tarvita erillistä päätöstä.

Toisin kuin osa herätysliikejohtajista väittää, piispainkokous ei toiminut vastoin kirkolliskokouksen päätöksiä. Päinvastoin kirkolliskokouksen runsas enemmistö (61-43) pyysi piispainkokousta laatimaan kaikille hiippakunnille yhteisen pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaisesta kohtelusta avioliittoon vihittäessä ja avioliittoa siunattaessa. Lisäksi kirkolliskokouksen lakivaliokunta mietinnössään totesi, että piispainkokouksella on mahdollisuus antaa pastoraalinen ohje.

Kuten joukko kirkon avioliittokäsityksen laajentamista vastustaneita kirkolliskokousedustajia kannanotossaan (Kotimaa 9.6.2025) totesi, kirkolliskokous avioliittokäsittelyssään päätti, että Kirkkojärjestykseen ei kirjata kahta rinnakkaista avioliittokäsitystä. Tämä tarkoittaa sitä, että Kirkkojärjestykseen ei lisätty minkäänlaista kirjausta avioparien sukupuolista eikä kirjattu papeille omantunnonvapautta kieltäytyä vihkimästä myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Myös piispat toteavat, että kirkko ei ole lisännyt kirkkojärjestykseen rajausta vihkiä vain miehen ja naisen muodostamia pareja. Sen sijaan piispat perustelevat pastoraalisessa ohjeessa kirkolliseen avioliittoon vihkimisen oikeustilassa tapahtuvaa ja jo tapahtunutta muutosta, johon on vaikuttanut kirkon käytännöissä tapahtunut muutos, samansukupuolisten vihkimisten todettu yhteiskunnan lakien mukaisuus ja se, että kirkonkaan laissa ei ole nimenomaisesti samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kieltoa. Samoin ovat perustelleet useat oikeusoppineet. Se, että kirkolliskokous määrävähemmistöllä päätti olla muuttamatta kirkkojärjestystä, ei siis estä pastoraalisen ohjeen antamista eikä samansukupuolisten parien vihkimisiä.

Haluamme lämpimästi kiittää piispoja ja piispainkokousta inhimillisyydestä, ihmisten välisen rakkauden todeksi hyväksymisestä ja Jeesuksen esimerkin seuraamisesta. Kirkolliskokouksen runsas enemmistö tukee piispoja tässä työssään.

Allekirjoittajina kirkolliskokousedustajien enemmistö:

Liisa Kuparinen ja 51 muuta kirkolliskokousedustajaa

Facebooktwittermail

Puheenvuoro kirkolliskokouksessa avioliittoasiasta

Kirkolliskokouksessa Turussa toukokuussa 2025
Liisa Kuparinen


 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat,

Siitä huolimatta, että piispainkokouksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnössä on kivuliaita kohtia, on mietinnön päätösesitys mielestäni hyväksynnän arvoinen. Tulen kuitenkin tekemään seuraavan lisäysesityksen päätökseen:

”Kirkolliskokous pyytää piispainkokousta laatimaan kaikille hiippakunnille yhteisen pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaisesta kohtelusta avioliittoon vihittäessä ja avioliittoa siunattaessa.”

Näin Lapuan hiippakunnan edustajana pidän erittäin tärkeänä sitä, että samansukupuolisten parien yhdenvertainen kohtelu etenee koko Suomessa. On haitallista, jos kirkko alkaa avioliittokysymyksessä eriytyä maantieteellisesti vielä nykyistä enemmän, ja erityisen tuskallinen tilanne olisi peränpitäjähiippakuntien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille – ihmisille.

Jyväskylän seurakunta on Suomen suurin seurakunta lähes sadallatuhannella jäsenellään. Osaltamme kirkkotilojen avaaminen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille odottaa nyt toistamiseen tuomiokapitulin käsittelyä. Asia päätyi kapitulin ratkaistavaksi uudestaan, kun viime syksynä 461 allekirjoittajaa jätti seurakuntalaisaloitteen kirkkotilojen avaamiseksi, ja kirkkoneuvosto päätti jälleen tilat avata, mutta asiassa toistui kirkkoneuvoston ja kirkkoherran välinen erimielisyys. Lapuan hiippakunnassa vielä yksikään seurakunta ei ole saanut kirkkotilojaan avatuksi samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille. Tilanne on kohtuuton siksikin, että nyt seurakuntalaisia kohdellaan eri puolilla maata huomattavan eriarvoisesti.

Riippumatta siitä päättääkö kirkolliskokous hyväksyä piispainkokouksen esityksen ja lakivaliokunnan mietinnön, on tarpeen edistää yhdenvertaisuutta kirkkomme kaikissa hiippakunnissa.

—

Samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä vastustavat liittävät toisinaan asiaan monenlaisia uhkakuvia. Koetaan esimerkiksi, että kristillisen avioliiton merkitys ja arvostus heikkenee, jos kirkko laajentaa virallista avioliittokäsitystään samansukupuolisiin. Näin ei ole. Avioliiton arvostus on jo karissut. Solmittujen avioliittojen määrä on ollut laskussa 2010-luvun taitteesta lähtien ja vuonna 2023 enää 41 % eri sukupuolta olevista pareista valitsi kirkollisen vihkimisen.

Näen, että kristillisen avioliiton arvostus on heikentynyt siksi, että kirkkoon on pettynyt suuri joukko sellaisia ihmisiä, joille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen arvostava kohtelu on tärkeää. Monella on myötätuntoa syrjintää kokevia kohtaan niin paljon, että kirkosta on päädytty eroamaan avioliittokysymyksen liian hitaan ratkaisemisen vuoksi. Nyt sen sijaan moni on ilmaissut, että olisi valmis palaamaan kirkon jäseneksi, jos kirkko päivittäisi avioliittokäsitystään.

Olen kiitollinen siitä laajasta myötätunnosta, mitä tässäkin kirkolliskokouksessa seksuaalivähemmistöjä kohtaan osoitetaan. Myötätunto, joka näkyy myös päätöksenteossa, on merkki Kristuksen kirkosta. Rakkauden kirkosta.

Olen itse ollut 15 vuotta parisuhteessa puolisoni kanssa. Kihloissa olemme olleet 14 vuotta. Se on pitkä aika lupaukselle avioliitosta. Nähdäkseni olemme eläneet aivan kunniallista elämää. Veroja maksettu, hyväntekeväisyyttä tehty, hädänalaisia autettu, paljossa vastuuta kannettu. Mutta usein kuulen, että kirkolle olemme korkeintaan kakkosluokan kansalaisia. Monet kirkolliskokouksen avioliittokeskustelun puheenvuorot ovat satuttaneet. Itkettäneetkin. Toivottavasti tänään osaisimme puhua toisiamme kunnioittavasti.

Useita kertoja olen minäkin ollut niin turhautunut ja pettynyt kirkkoon, että olen harkinnut kirkosta eroamista. Olen aina päättänyt toisin; ajatellut, että työtä yhdenvertaisuuden eteen nimenomaan kirkon sisällä tulee tehdä niin kauan kuin on heitä, joille kirkko on tärkeä, ja jotka kokevat kirkossa tulevansa torjutuiksi. Toivoisin, että joskus myös minä ja puolisoni voisimme kokea, että olemme kirkossa yhtä hyväksyttyjä kuin kaikki muutkin. Toivoisin, että joskus olisi päivä, jolloin kirkko ei herättäisi enää kenessäkään pelkoa torjutuksi tulemisesta.

Kiitän piispoja tekemästänne kompromissiesityksestä ja pyydän yhä jatkamaan työtä rakkaudellisen kirkon toteutumiseksi.


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat,

Eilen kirkolliskokouksen täysistunto on päättänyt äänestyksessä selkeällä ja vahvalla enemmistöllä hyväksyä seuraavan lisäysesityksen lakivaliokunnan mietintöön: ”Kirkolliskokous pyytää piispainkokousta laatimaan kaikille hiippakunnille yhteisen pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien parien yhdenvertaisesta kohtelusta avioliittoon vihittäessä ja avioliittoa siunattaessa.” Kirkolliskokous on siis antanut vahvan tukensa sille ja pyyntönsä siitä, että piispainkokous toimii asiassa yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi koko Suomessa, sen kaikissa hiippakunnissa ja kaikissa seurakunnissa. Eli että arvon piispamme jatkavat sitä tarpeellista työtään, jota ovat jo pitkään tehneet samaa sukupuolta olevien parien rakkauden tukemiseksi ja tunnustamiseksi kirkossa.

Kiitos myös useiden piispojen osoittamasta tuesta tälle lisäykselle. 

Olen valmis menemään lakivaliokunnan a-mietinnön päätösesityksellä, koska kirkolliskokouksen toive etenemisestä on jo vahvasti lausuttu.

Facebooktwittermail

Valtuustoaloite: Rajat räiskeelle – ilotulitehaittojen ehkäisy Jyväskylässä

Kaupunginvaltuustoaloite Jyväskylän kaupungille 30.9.2024


Ilotulituksista aiheutuvat haitat

Ilotulitukset aiheuttavat huomattavia haittoja, etenkin kuluttajakäytössä.
Raketeilla tehdään paljon ilkivaltaa esimerkiksi kiinteistöjä kohti ammuttaessa ja vuosittain ne aiheuttavat lukuisia tulipaloja sekä loukkaantumisia. Vammautuneissa korostuvat lapset erityisesti silmävammojen osalta.

Ilotulittaminen jättää huomattavan paljon myös roskaa jälkeensä. Ympäristön roskaantumisen lisäksi yleisenä haittana on eläimille aiheutuva turvattomuus; erityisesti koirat, kissat sekä luonnoneläimet, kuten linnut, pelkäävät raketteja. Monet koirat tarvitsevat rauhoittavia lääkkeitä vuodenvaihteen aikaan ja vuosittain kymmeniä koiria karkaa räjähteitä säikähtäessään. Luonnoneläimet saattavat pelästyessään hylätä pesänsä, jolloin poikaset altistuvat saalistukselle. Toisaalta myös sodan keskeltä, kuten Ukrainasta, Suomeen turvaan tulleet ihmiset voivat kokea ilotulitteiden paukkeen traumaattisena.

Myös ilotulitteiden valmistusprosessi on ongelmallinen; 90 prosenttia niistä valmistetaan Kiinassa ja tehtailla sattuu aika ajoin ihmisuhreihin johtavia onnettomuuksia. Lisäksi valmistuksessa käytetään lapsityövoimaa.

Kun ilotulitteita ammutaan Jyväskylän lukuisten järvien äärellä, päätyy räjähteistä syntyvä jäte jäiden sulaessa vesistöön mm. vesieliöiden ja kalojen haitaksi. Näkyvän roskaantumisen lisäksi raketit tuottavat huomattavia hiukkaspäästöjä, jotka aiheuttavat erityisesti sydänsairaille, hengitystieoireisille sekä alle 5-vuotiaille lapsille hengitysvaikeuksia ja sydänongelmia.
(Lähteenä on osin käytetty Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen tietoja, www.rajatraiskeelle.fi)

 

Nykytilanne

Kaupunginvaltuusto on viimeksi käsitellyt ilotulittamista vuonna 2018 valtuustokysymyksen myötä. Valtuustokysymyksessä esitettiin kaupungin uudenvuoden ilotulittamisen lopettamista ja korvaamista pienempihaittaisella Valon kaupunki -henkisellä ratkaisulla, kuten valoshow’lla. Valtuustokysymykseen vastanneella kaupunginjohtaja Koivistolla oli sinänsä myönteinen suhtautuminen kaupungin omasta ilotulittamisesta luopumiseen, mutta valoshow koettiin liian hintavaksi, ja käytännön tasolla muutoksia ei tapahtunut.

Nykyisin uudenvuodenyön ilotulittaminen on Jyväskylässä kiellettyä kaupunkikeskustan alueella.

 

Ratkaisuehdotuksen kuvaus ja hyödyt

Ilotulittamisen alueellisista rajauksista Jyväskylän osalta vastaa lain nojalla Keski-Suomen pelastuslaitos, mutta kaupunki on avainroolissa esittämään pelastuslaitokselle rajoitusten asettamista ja neuvottelemaan niistä. Etenkin yksityisten ihmisten käsissä tapahtuvan ilotulittamisen haittoja voitaisiin vähentää merkittävästi rajaamalla voimakkaammin ilotulituksille sallittuja alueita.

Kun ilotulittaminen olisi kiellettyä erikseen osoitettuja kenttiä ja aukioita lukuun ottamatta, niin 1) roskien kerääminen rajatuilta alueilta olisi hallitumpaa, 2) terveysongelmista kärsiville ilmanlaatu olisi huono vain paikka paikoin, 3) kiinteistöille olisi odotettavissa vähemmän tulipalo- ja ilkivaltariskejä, 4) loukkaantumisvaara satunnaisista yllättävissä paikoissa ammuttavista räjähteistä pienenisi ja 5) eläimilläkin olisi turvallisempaa.

Ilotulittamiselle hyväksyttyjen alueiden rajaaminen vain muutamille erikseen osoitetuille kentille voisi myös rakentaa yhteisöllisyyttä, kun naapurustot kohtaisivat ilotulittamiseen sallituilla kentillä ja voisivat tehdä rakettihankintansakin yhdessä, jolloin myös räiskeen kokonaismäärä voisi vähentyä.

Uudenvuoden yön lisäksi Jyväskylässä järjestetään lukuisia muita ilotulituksia ympäri vuoden esimerkiksi kauppakeskusten avajaisten, joulunavauksen, venetsialaisten tai yksityisjuhlien merkeissä. Nämä ilotulitukset tulevat usein yllätyksenä kaupunkilaisille, jolloin niiden haittoihin ja riskeihin, kuten eläinten pelkokäytökseen ei ehditä varautua. Näiden ilotulistusten määrää olisi syytä vähentää ja niistä tiedottaa paremmin.

Jyväskylän kaupungin Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmassa Jyväskylän tavoitteiksi on todettu olla jätteetön, päästötön ja ylikulutukseton kestävän hyvinvoinnin kaupunki. Ilotulitusten vähentäminen ja niiden haittojen ehkäisy tukevat tätä tavoitetta.

Jyväskylä voisi ripeimmillään toimia aloitteen mukaisesti ilotulitehaittojen vähentämiseksi jo 2024-2025 uudenvuodenyön osalta.

 

Esitys

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että
Jyväskylän kaupunki neuvottelee pikimmiten Keski-Suomen pelastuslaitoksen kanssa ilotulitehaittojen vähentämisestä siten, että
– ilotulittaminen kielletään yksityishenkilöiltä Jyväskylän taajama-alueilla sekä

– ilotulittamiselle osoitetaan erikseen muutamia sallittuja aukioita eri puolilta kaupunkia.

Lisäksi kaupunki selvittää tarpeen mukaan muita mahdollisia keinoja ilotulitehaittojen vähentämiseksi.

 

Allekirjoittajat: 
Liisa Kuparinen ja 39 muuta kaupunginvaltuutettua

Facebooktwittermail

Seurapuhe herättäjäjuhlien sateenkaariseuroissa: Samat kädet lyö ja silittää

Seurapuhe Vaasan herättäjäjuhlilla sateenkaariseuroissa 6.7.2024

Hyvä seurapenkissä istuva lähimmäinen. Sinä, joka olet Jumalalle rakas juuri omanlaisenasi yksilönä. Siis teistä ja meistä jokainen. Sinä, minä ja vieressämme istuva tuttu tai tuntematon. Me olemme Jumalalle rakkaita, Hänen luomiaan.

Ajattelin puhua näissä sateenkaariseuroissa teemalla ”samat kädet lyö ja silittää”. Sillä sitä kirkko tekee, ja sitä me jokainenkin toisinaan teemme. Tämä on tuttua körteille. Tiedämme olevamme syntisiä. Aina emme osaa tehdä oikein ja hyvin, vaan me epäonnistumme, kompuroimme. Toisinaan me satutamme ja vihaammekin, vaikka Jeesuksen esimerkki on rakastaa.

Ensin hieman taustaa. Tuo lause: ”samat kädet lyö ja silittää”, painui mieleeni vuosituhannen vaihteessa. Olin silloin Herättäjä-Yhdistyksen nuorten alueyhteyshenkilönä toimittamassa körttinuorten ”Nuori Yty” -lehteä noin kymmenen muun nuoren kanssa. ”Samat kädet lyö ja silittää” oli meidän 15-18-vuotiaiden lehdentekijöiden itse valitsema teema toimittamallemme numerolle. Teemavalinta kuvasti varmaankin herännyttä tiedostavuutta ja nuoruuden maailmantuskaa, mutta myös uskallusta ja halua käsitellä vaikeitakin asioita yhdessä muiden kanssa. Koen lauseen kertovan paitsi ihmisen raadollisuudesta, niin myös kirkon dilemmasta.

Viime vuosikymmenet kirkko toden totta on haastanut yhdenvertaisuuden tärkeäksi kokevien ihmisten kärsivällisyyttä. Jeesuksen viesti oli syrjittyjen ja vähemmistöjen puolustaminen ja niin sen tulisi olla kirkonkin viesti. Silti kirkossamme on sallittu yhä viime vuosina naisten pappeutta vastustavien tahojen entistä pontevampi toiminta. Ja silti kirkkomme, valitettavasti viime keväänä erityisesti Lapuan hiippakunta, on torjunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kieltämällä kirkkotilojen ovien avaamisen samansukupuolisten parien vihkimisille, aika tuoreesti Jyväskylässä. Tämä on surullista ja häpeällistä. Olen siitä pahoillani. Olen pahoillani paitsi lähimmäisenä, niin etenkin tämän Lapuan hiippakunnan seurakuntalaisena ja myös Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana.

Kun hallinto on toimissaan liian hidas, on erityisen tärkeää puolustaa arjen teoissa kaikkien olemassaoloa ja oikeutta rakkauteen. Sitä voidaan toteuttaa vaikka seurapenkin tasolta lähtevänä. Eiköhän me se osata.

—

Piispainkokouksen viime keväänä antama esitys kirkolliskokoukselle kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallista on pyrkimys saada seksuaalivähemmistöt kirkossa tasavertaisempaan asemaan. Esitystä on kritisoitu edelleenkin syrjinnän mahdollistamisesta, mutta esityksen toteutuessa kaikkialla Suomessa samansukupuolisilla pareilla olisi oikeus tulla papin vihkimänä vihityksi kirkkotiloissa, haluamassaan seurakunnassa.

Tulin helmikuussa valituksi kirkolliskokousedustajaksi ja niinpä olin toukokuisella kirkolliskokousviikolla mukana käymässä ja kuulemassa lähetekeskustelua piispojen esityksestä. Paikalla oli myös kirkon vaikuttajanuoria NAVI-verkostosta. Kannanottona keskusteluun nuoret teippasivat kirkolliskokoussalin oveen ex temporena tekemänsä lapun, jossa luki ’turvaton tila’. Vaikka keskustelu oli enimmäkseen asiallista, niin osa puheenvuoroista aiheutti nuorille kyyneliä. Samoin minulle. Meidän seksuaalivähemmistöjen kirkossa kohtaama puhe on paikoin todella julmaa. Vielä rajumpaa siitä tekee se, että julmatkin asiat puhutaan mukamas Raamatun suulla, ja toisinaan väitetään, että ne puhutaan rakkaudella.

—

Siispä kirkko – jonka tulee olla lähimmäisenrakkauden kirkko ja joka tekeekin paljon hyvää – kohtelee samanaikaisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivästi. Lyö ja silittää. Silittää tarjotessaan paljon rakkaudellista ja hyvää. Tarjotessaan diakoniaa, sanoman rakastavasta Jumalasta, laupeuden tekoja, yhteyttä, armoa ja tarjotessaan myös nämä herättäjäjuhlat Herättäjä-Yhdistyksen, seurakuntien ja satojen talkoolaisten kautta. Toivottavasti täällä teillä kaikilla on mahdollisimman turvallinen tila.

—

Kirkolliskokouksen paikoin erikoisessakin avioliittokeskustelussa puhuttiin myös rukousmummoista ja rukouspapoista. Osa kirkolliskokousedustajista maalaili, että rukousmummot jättävät kirkon, kun kirkko hyväksyy homojen vihkimisen. Rukousmummojen puolustukseksi todettiin myös, että on paljon niitäkin rukousmummoja ja -pappoja, jotka rukoilevat palavasti sen puolesta, että kirkossamme jokainen saisi olla totta.

Kiitos siitä, että teitä lienee mukana myös näissä seuroissa. Kiitos teidän entisten nuorten ja nykyisten nuorten läsnäolosta. Mummot ja papat – ja tätä termiä tarkoitan käyttää tässä yleisterminä, viittaamatta siihen onko teillä lapsia tai lapsenlapsia ja viittamatta oikeastaan sukupuoleenkaan – ­kiitos sukupolvien yhteydestä; kiitos siitä, että täällä vanhat tukevat nuoria ja nuoret vanhoja, ja nämä sateenkaariseurat ovat meille kaikille yhteiset.

—

Kirkko lyö ja silittää, koska se on ihmisten kirkko. Me olemme kirkko, ja me ihmiset olemme paitsi rakastavia, myös raadollisia. Toiseen vuosituhannen vaihteen Nuori Yty -lehden numeroon me silloiset teinit valitsimme teemaksi lähimmäisen vastuun. Lähimmäisyys on tärkeimpiä asioita, mitä meillä ihmisillä on, ja mitä voimme toisillemme tarjota. Kun näemme, että toista ihmistä lyödään, oli se sitten sanoin tai teoin, meidän vastuumme on puuttua siihen. Ei hyväksytä syrjintää, ei hyväksytä hengellistä tai mitään muutakaan väkivaltaa. Ollaan lähimmäisiä toisillemme, sillä meistä jokainen on Jumalan kuva. Meistä jokainen on Jumalalle rakas.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail