Onpa ollut mukava käsitellä valiokunnassa aloitetta, joka on yhdistänyt: kummien lisäämistä nuorelle nuoren omasta pyynnöstä.
Ajattelen, että kaikki keinot, jotka auttavat nuoria saamaan tukea ja tukihenkilöitä elämäänsä, ansaitsevat huomiomme. Aikana, jona nuortenkin mielenterveysongelmat ovat kasvaneet ja ihmistä suuremmat huolet ja yksinäisyyskin herkästi painavat, on tärkeää etsiä ja tarjota keinoja, joilla osoitamme nuorista välittämistä.
On tavallista, että konfirmaatiossa kummit kutsutaan siunaamaan nuoria. Kaikilla nuorilla ei omaan kummiinsa kuitenkaan enää ole yhteyttä tai kummi on jäänyt etäiseksi. Kun alttarisiunauksessa riparikavereiden kummit kerääntyvät muiden rippikoululaisten ympärille, voi olla kova paikka, jos itselle ei tule tilanteeseen ketään.
Jos nuorelle annettava mahdollisuus itse pyytää itselleen kummin lisäämistä, säästää yksin jäämiseltä tuossa tilanteessa ja monissa elämän myöhemmissä vaiheissa, on kirkolliskokous tehnyt tässä asiassa hyvän päätöksen.
Oli tosiaan ilo kuulla nuorten vaikuttajaryhmien nuoria yleisvaliokunnassa. Siinä, missä me entiset nuoret saatoimme lähinnä vain arvailla ja muistella, miten nuoret asioista ajattelevat, kutsumalalla nuoret itsensä kuultaviksi saimme rohkeita ja autenttisia vastauksia nuorten kokemuksista ja näkemyksistä.
Kuulimme nuoria toki myös ikärajasta, ja valiokunta päätyi mietinnössään nuorten näkemyksen mukaiselle kannalle – siihen vuoteen, jona nuori täyttää 15 vuotta. Toisaalta myös 12 vuotta on monin tavoin perusteltu, kuten äsken kuulimmekin.
Kuten edustaja Routasalo aiemmin kertoikin, valiokunnassa hoksasimme, että täällä kirkolliskokousviikoilla Turussa paikalla olevia nuoria voitaisiin useamminkin kuulla kokousviikkojen mietintökäsittelyihin.
Kirkon nuorten tulevaisuusseminaarin järjestäjänuorten täällä esillä olleessa pinssisloganissa luki: ”kaikki asiat ovat nuorten asioita”. Jokainen täällä tehtävä päätös koskee suurella todennäköisyydellä pidempään nuoria kuin meitä vähän tai paljon vanhempia. Siten kirkolliskokouksen olisi hyvä oikeastaan joka mietinnön kohdalla pohtia, onko asia sellainen, johon nuorilla voisi olla erityistä sanottavaa. Aika moneen on.
Kuullaan nuoria nyt ja jatkossa. Autetaan ja tuetaan heitä, kun tukemisen paikkoja on.
Liisa Kuparinen
