Pidetty kirkolliskokouksen kevään istuntoviikolla 2026
Yleisvaliokunnan kuulemisissa kysyin eräältä kuultavaltamme, kuinka metsäkeskustelussa voitaisiin välttää meno siilipuolustukseen, jota ehkä jossain määrin oli havainnoitavissa aloitteen lähetekeskustelussa. Kuultava antoi vastauksessaan mieleenpainuvan sanaparin: tarvitaan historiallista empatiaa. Kunakin aikana on toimittu ja toimitaan parhaan ymmärryksen mukaan, hyvää tarkoittaen. Fokuksen ei tule olla historiassa, vaan siinä, miten voidaan tulevaisuudessa tehdä paremmin.
Yleisvaliokunta on koonnut mietintöönsä taloustietoisia keinoja luonnon monimuotoisuuden vaalimisen ja kestävän metsänhoidon yhdistämiseksi. Esimerkiksi ekologisen kompensaation ja luontoarvokaupan mahdollisuudet ovat tulevaisuudessa yhä merkittävämpiä keinoja taloudelliseen ympäristön varjeluun. Yritykset ja muut tahot, jotka haluavat kompensoida päästöjään, voivat kustantaa seurakuntametsänomistajan maille esimerkiksi soiden ennallistamista.
Talousvaliokunnankin lausunnossaan painottama realiteetti on, että metsillä on eri seurakunnille erilainen taloudellinen merkitys. Näin on. Tämän vuoksi on syytä muistaa seurakuntien itsehallinto myös metsäomaisuudestaan huolehtimisessa, ja painottaa kirkon tukitoimissa opastusta ja kannustusta vaatimisen sijasta.
Yleisvaliokunta sisällytti mietintöönsä tärkeällä tavalla myös ekoteologiaa. Se on sitä lisäarvoa, mitä juuri kirkko voi metsäkeskusteluun tuoda.
Aloitteen lähetekeskustelussa esitettiin jonkin verran mutuilua. Perusteltiin, että nähdään edustajan omassa seurakunnassa tai hiippakunnassa metsiä hoidetun hyvin ja monimuotoisuutta varjellen, ja johdettiin siitä päätelmä, että koko kirkossa on toimittu näin, eikä aloitteelle siksi nähty tarvetta. Näiden perusteluiden vuoksi oli tärkeää selvittää mietintöön aloitteessa esitettyjen esimerkinomaisten tietojen lisäksi kattavammin faktoja seurakuntien metsienhoidosta.
Nyt tiedämme, että valitettavasti seurakunnat toteuttavat metsissään enemmän avohakkuita kuin muut metsänomistajat. Tällöin luonto köyhtyy, kasvi- ja eläinlajit kärsivät, virkistysmahdollisuudet heikkenevät ja etenkin turvemailla myös päästöjä kertyy erityisen paljon.
Huomionarvoista on kuitenkin, että jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa olevalla metsällä on parempi sietokyky tuhoja vastaan sekä tyypillisesti parempi taloudellinen resilienssi.
Tutkimalla kirkon ympäristödiplomien auditoinneissa saatuja pistemääriä, selvisi myös, että seurakuntien saamat pistemäärät metsäosiosta ovat olleet vaatimattomat. Keskimääräinen metsäosuuden kokonaispistemäärä on jäänyt noin viidennekseen mahdollisista pisteistä, ja erityisesti monimuotoisuuteen suoraan liittyvissä kriteereissä pisteet ovat olleet matalia. Seurakuntien metsienhoidossa on siis hyvinkin parantamisen varaa ekologisesta näkökulmasta katsottuna. Katselmustaulukoista ilmeni myös, että seurakunnat ovat itse arvioineet pistemääränsä keskimäärin korkeammalle tasolle kuin auditoija, eli on uskottu metsienhoidon olevan ekologisempaa kuin se onkaan.
Lähetekeskustelussa kuului vahvana, että kiinteistöstrategiasta ei nähdä hyväksi tehdä velvoittavaa säädöstä. Tämän evästyksen yleisvaliokunta kuuli eikä velvoittavuutta esitetä.
Kukaan ei varmaankaan kirkkoa jätä siksi, että kirkko toteuttaa enemmän luontoa varjelevia ratkaisuja. Mutta sen sijaan on heitä, jotka ovat kertoneet liittyneensä takaisin seurakunnan jäseniksi seurakunnan toteuttamien ympäristötoimien ja metsänsuojelun vuoksi. Erityisesti vastuunkanto ympäristöstä puhuttelee nuoria.
Kansliapäällikkö kertoi esittelyssään eilisaamuna, että Hiilineutraali kirkko 2030 -hankkeen päättymisen jälkeen hiilineutraaliustavoite on vielä saavuttamatta ja se on itse asiassa yhä kaukana. Kuten mietinnössäkin todetaan, kirkon ympäristötyötä tulee jatkaa ja metsät ovat siinä vaikuttava keino.
Yleisvaliokunnan yksimielisen mietinnön sävy on myönteinen, ja sitä toivoisin myös salin mahdollisen keskustelun olevan. Asia on yhteinen.
Liisa Kuparinen
