Esittelypuheenvuoro kirkolliskokouksen täysistuntoon toukokuussa 2026 kirkkoherran valintapa -aloitteeseen
Kirkon asetuksissa kirkkoherranvaalin ensisijaiseksi vaalitavaksi on tällä hetkellä määritelty välitön vaali, eli seurakuntalaisten suorittama kansanvaali. Joissakin seurakunnissa tämä toimii tyydyttävästi, kun äänestysprosentti nousee sellaiselle tasolle, että menettelyä voidaan pitää demokraattisena.
Isossa osassa seurakuntia välittömän vaalitavan ensisijaisuus on kuitenkin käynyt käytännössä vanhentuneeksi sääntelyksi. Tästä todistavat etenkin suurten kaupunkien välittöminä toteutettujen kirkkoherranvaalien äänestysprosentit viime vuosilta: Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 5,3 %, Oulun Tuiran seurakunta 5,4 %, Kuopion Puijon seurakunta 5,3 %, Turun ruotsalainen seurakunta 8,1 %, Keski-Lahden seurakunta 5,5 %, Turun Katariinanseurakunta 5,0 %. Näin alhaiset äänestysprosentit eivät puolla välitöntä vaalia.
Seurakuntavaaleissa äänestysprosentit ovat selvästi korkeampia. Voidaankin nähdä seurakuntalaisten äänen kuuluvan edustuksellisuuden kautta paremmin, kun seurakuntalaisten valitsemat luottamushenkilöt tekevät kirkkoherravalinnan.
Välillisen vaalitavan puolesta puhuu myös kirkkoherran tehtävän luonne. Hengellisen johtajuuden lisäksi kirkkoherran tehtävä on monipuolisesti vaativa hallinnollinen virka. Silloin kun vaali toteutetaan kansanvaalina, on vaikea saada kokonaisvaltaisesti arvioitua kirkkoherran henkilöstö- ja työyhteisöjohtamisen taitoja, hallinto- ja talousosaamista, lainsäädännön tuntemusta, kykyä strategiseen johtamiseen ja esimerkiksi resilienssiä. Välittömässä vaalitavassa korostuvat herkästi hakijoiden tunnettuus ja esiintymiskyky, yksittäiset teologiset tai hengelliset painotukset sekä yksinkertaistetut mielikuvat.
Välillisessä vaalissa kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto voi perehtyä hakijoiden kyvykkyyksiin ja ansioihin syvällisesti ja järjestelmällisesti. Valinnan tukena voidaan käyttää soveltuvuusarviointeja salassa pidettävine henkilöarviointeineen. Lisäksi valinnan tukena ovat tuomiokapitulin lausunnot kelpoisista hakijoista.
Välillisessä vaalissa on myös paremmat edellytykset varmistaa muun muassa dokumentoiduin valintaperustein, että valintaan sovelletaan yleistä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädäntöä eikä hakijoita suosita tai syrjitä esimerkiksi sukupuolen, iän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Näistä syistä on perusteltua luopua säädöksestä, joka asettaa välittömän vaalitavan kirkkoherranvaalissa ensisijaiseksi.
Ensisijaisuuskirjauksesta luopuminen toki säilyttäisi välittömän vaalitavan mahdollisena, mutta jatkossa se olisi samanarvoinen mahdollisuus välillisen vaalitavan kanssa. Välittömän vaalitavan perusteluksi esitetään toisinaan ajatus siitä, että seurakunnalla on oikeus valita paimenensa. Tämä oikeus säilyisi myös jatkossa. Muutos lisäisi painoarvoa seurakunnan omalle harkinnalle siitä, mikä vaalitapa paikallisesti on soveltuvin.
On syytä muistaa, että myös välillisen vaalitavan kohdalla seurakuntalaisia voidaan hyvin kuulla valinnassa esimerkiksi paneelikeskustelujen ja muiden avoimien tilaisuuksien kautta. Avoin ja vuorovaikutteinen menettely vahvistaa seurakuntalaisten osallisuuden kokemusta ja luottamusta prosessiin myös silloin, kun varsinainen valintapäätös tehdään edustuksellisesti.
Välillisessä vaalissa kaikki kelpoiset hakijat ovat vaalikelpoisia. Välittömässä vaalissa tuomiokapituli asettaa vaalisijoille vain kolme hakijaa, jolloin seurakunnan vaikutusmahdollisuuksia rajataan jo ennen varsinaista vaalia.
Edellä esitettyjen näkökohtien lisäksi aloitteen taustalla ovat viimeaikaiset pettymykset tilanteissa, joissa tuomiokapitulit Helsingissä ja Porvoossa ovat päättäneet vaalitavan välittömäksi vastoin seurakuntien laajasti perustelemia näkemyksiä välillisestä vaalitavasta. Nämä tilanteet ovat synnyttäneet vahvaakin tyytymättömyyttä ja epäluottamusta kapitulia kohtaan sekä kokemuksen siitä, ettei seurakuntien perusteltua tahtoa ole riittävästi kunnioitettu.
Omassa hiippakunnassani, Lapualla, tuomiokapituli on tavannut noudattaa seurakuntien näkemystä vaalitavasta. Aloitetta vaalitavan ensisijaisuusmerkinnän poistamiseksi ja seurakuntien päätösvallan vahvistamiseksi on kuitenkin toivottu useista muista hiippakunnista ja jo useampi kirkolliskokouskausi sitten.
Tässä aloitteessa siis esitetään, että kirkolliskokous ryhtyy valmistelemaan tarvittavat säädösmuutokset siten, että
- Kirkkoherran välillinen ja välitön vaalitapa ovat sääntelyssä keskenään tasavertaisessa asemassa, eikä kumpaakaan aseteta ensisijaiseksi vaalitavaksi.
- Seurakunta päättää itse kirkkoherran vaalitavasta ilman, että tuomiokapituli voi sivuuttaa seurakunnan nimenomaista tahtoa, jollei siihen ole muusta lainsäädännöstä juontuvia ja poikkeuksellisen painavia perusteita.
Kirkkoherran välillinen vaalitapa on noussut yleisimmäksi vaalitavaksi. Kun välillinen vaalitapa on muodostunut monissa seurakunnissa tosiasialliseksi ensisijaiseksi käytännöksi, ei siksikään välittömän vaalitavan säilyttäminen lainsäädännössä ensisijaisena ole enää perusteltua. On aika päivittää säädökset vastaamaan nykyistä todellisuutta.
Liisa Kuparinen
Jatkopuheenvuoro:
Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta. Enpä tosin itse hahmottanut, että tämä aihe – kahden vaalitavan asettaminen keskenään tasavertaiseksi – aiheuttaa osin tulistakin keskustelua. Jäi vähän mietityttämään, mitkä olisivat olleet ne piispa Jolkkosen kehuvat kommentit aloitteeseen.
On myös vähän surullista, että tässä asiassa taas näyttäytyvät tutut jakolinjamme. Tiedän, että on ollut myös kirkkoherranvaaleja, joissa niin kutsutut uudistusmieliset ovat vahvasti toivoneet välitöntä vaalia. Sitenkin nyt mietityttää mikä tämän jakolinjan aiheuttaa.
Ehkä yksi näkökohta, jonka esittelypuheenvuorossani kerroin, on jäänyt ansaitsemattoman vähälle huomiolle, muutamaa puheenvuoroa lukuun ottamatta. Mahdollisuudet arvioida syvällisesti ja järjestelmällisesti kirkkoherran tehtävässä erittäin tärkeitä osa-alueita: henkilöstöjohtamisen taitoja, työyhteisöjohtamisen osaamista, hallintokokemusta, talousjohtamisen kykyä, kirkko-, hallinto- ja muiden keskeisten lainsäädäntöjen tuntemusta, kykyä strategiseen johtamiseen ja esimerkiksi kirkkoherran tehtävässä herkästi koetukselle joutuvaa resilienssiä. Erityisen tärkeäksi näen sen, että seurakunnan työntekijät ansaitsevat osaavan johtajan itselleen. Kyse ei ole seurakuntalaisten aliarvioimisesta, vaan käytännön tosiseikoista.
Siksikään välitön vaalitapa ei ole enää perusteltu ensisijaiseksi vaalitavaksi. Tasavertaiseksi kylläkin – sitä taitaa yhä olla syytä painottaa.
Hieman mietityttää myös se, että nyt vastustetaan seurakuntien oman päätäntävallan vahvistamista, kun monessa muussa kysymyksessä sitä on pidetty perustavanlaatuisen tärkeänä.
Toinen aika lailla huomiotta jäänyt näkökohta on talous. Suoran kansanvaalin toteuttaminen on valtava resurssikysymys. Monelle seurakunnalle välitön vaali on liian suuri taloudellinen rasite.
Meillä Jyväskylässä muuten juuri valittiin kirkkoherra välillisellä vaalilla. Pystyimme kattavasti perehtymään kirkkoherran johtamisosaamiseen, mutta myös hengelliseen johtajuuteen, ja seurakuntalaisetkin osallistuivat prosessiin aktiivisesti ja näkemyksiään valtuutetuille jakaen.
Korostan, että tämä kysymys ei ole minulle henkilökohtainen. Siten olen pystynyt kuuntelemaan keskustelua aika neutraalilla mielenkiinnolla. Kiitos erityisesti piispa Åstrandin rakentavasta, lempeästä puheenvuorosta. Tuossa puheenvuorossa esitettiin myös esimerkki painavasta perusteesta, jolla kapitulin onkin perusteltua päättää toisin.
Ajattelen, että jo tämä keskustelu on ollut hyvä ja auttanut kehittämään kirkkoherranvaalikäytäntöjä ja hyvää hallintoa, jossa vuorovaikutus painottuu. Viisautta valiokuntatyöhön.
