Avainsana-arkisto: kirkolliskokous

Puheenvuoro avioliittoaloitteesta kirkolliskokouksessa

15.5.2024

Arvoisa puheenjohtaja ja kirkolliskokousedustajat,

Osallistuin huhtikuun alussa kirkon nuorten Kirkko2030-tulevaisuusseminaariin. Seminaarin järjestelyistä vastaavat nuoret itse ja seminaarin osallistujat ovat pääasiassa nuorten vaikuttajaryhmistä Suomen eri seurakunnista. Kirkolliskokousedustajia oli kutsuttu mukaan kohtaamaan näitä kirkon vaikuttajanuoria ja kuuntelemaan nuorten ajatuksia kirkosta.

 

Yhdessä seminaarin työpajassa aiheena oli kirkon strategia. Pajassa nuoret loivat pienryhmissä omat esityksensä siitä millainen kirkon strategian tulisi olla. Syntyi monta hienoa näkemystä strategiaksi. Useimmin toistuvana teemana oli syrjimättömyys. Nuoret halusivat, että kirkko ja sen seurakunnat kohtelisivat kaikkia yhdenvertaisesti. Käytännön tasolla useasti mainittiin kaikkien parien vihkiminen.

 

Joku paikalla ollut perinteisemmän ajattelun luottamushenkilö kysyi nuorilta kuinka he ottaisivat vastaan sellaisen ihmisen, jonka mielestä avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Hätkähdin, että tulipa nyt aikuiselta kiperä haasto nuorille. Olin kysymyksen kiperyydestä väärässä. Nuorilla oli monta viisasta vastausta valmiina. Ensimmäisenä puhuneen nuoren vastaus oli: ”Kunnioittaisin sellaisenkin ihmisen mielipiteitä. Silti käytöstavat tulee olla eikä mielipide saa vaikuttaa siihen kuinka hän kohtelee muita ihmisiä. Kaikkia tulee kohdella samalla tavalla.”

 

Meidän kirkolliskokousedustajien on syytä muistaa, että me emme tee päätöksiä vain omalle ikäpolvellemme, vaan meidän tulee rakentaa kirkkoa myös – ja etenkin – nuorille.

 

Toki nuorten ajatukset kirkon strategiaksi tuossa syrjimättömyyden toiveessa noudattelevat myös kirkon virallisen Ovet auki -strategian henkeä. Se virallinenkin strategia meidän on hyvä pitää mielessä. Ovet auki -strategiassamme ovat mm. seuraavat lauseet: ”Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toimintamme on tietoisesti mukaan kutsuvaa. Toimimme aktiivisesti syrjintää vastaan.” Nyt voimme päättää näiden lauseiden toteuttamisesta käytännössä.

 

Toimin myös Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Vuosi sitten kirkkovaltuustomme runsas enemmistö jätti valtuustoaloitteen siitä, että vihdoin myös Suomen suurin seurakunta avaisi kirkkotilojensa ovet kaikkien parien vihkimiselle. Vastauksena aloitteeseen kirkkoneuvostomme päätti, että tilat avataan, mutta koska kirkkoherramme kanta oli kielteinen, asia siirtyi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätettäväksi.

 

Tuomiokapituli ensin pöytäsi asian muun muassa odottaakseen piispainkokouksen esityksen avioliittokäsityksen päivittämisestä. Siitä huolimatta, että piispainkokouksen tulevaisuuteen katsova esitys tuli, tuli myös hiippakuntamme kivulias päätös: tuomiokapituli päätti, ettei Jyväskylän kirkkotiloja avata. Tämä siitäkin huolimatta, että piispakollektiivi esityksessään ohjaa toisin ja muut hiippakunnat ovat viime aikoina linjanneet tilojen avaamisesta myönteisesti.

 

Tuomiokapitulin ratkaisu on Jyväskylälle kiusallinen eikä vastaa sitä ilmapiiriä mikä Jyväskylässä paikallisesti on. On myös epätasapainoista, että kokouksessa oli yhdeksän eteläpohjalaista ja nolla keskisuomalaista ratkomassa Jyväskylän asiaa – kun kollegion kokoonpano on alueellisesti vinoutunut, on erityisen tärkeää kuunnella ja kunnioittaa seurakunnan paikallista päätöksentekoa.

 

On tärkeää, että seurakuntalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa. Tarvitsemme yhteisen, rakkautta kunnioittavan linjan kaikkiin hiippakuntiin ja seurakuntiin, koko kirkolle.

Siinä missä kirkkojärjestyskysymys vaatii pidemmän käsittelyajan, ehkäpä piispainkokous voisi sillä olevalla mandaatilla antaa jo nyt käytännön tason linjauksen seurakunnille tilojen avaamiseen ja papeille parien yhdenvertaisen kohtelun mahdollistamiseen.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Kohti kantaa ottavia ehdokaslistoja

Julkaistu Kotimaa-lehdessä 14.1.2016


Kotimaan Toimittajalta-palstalla 3.12. Tuija Pyhäranta kirjoitti väriä tunnustavien puoluelistojen olevan kirkolliskokousvaaleissa poikkeuksia. Lapuan hiippakunnassa puoluelistat ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus – vaikka useimpien nimestä ei voi puoluetta tunnistaa.

Nyt edessä olevissa vaaleissa on mukana Muutoksen tuuli- lista, jolla on ehdokkaita useista eri puoluetaustoista ja eniten puoluepolitiikasta irrallisia ehdokkaita. Koin Muutoksen tuuli -listan perustamisen tärkeäksi, jotta kirkon hallinto saadaan vastaamaan paremmin kirkon jäsenistöä. Nyt luottamushenkilöt ovat huomattavasti kirkon koko jäsenistöä konservatiivisempia.

Olisi suotavaa, että asia edellä toimivat ehdokaslistat yleistyisivät. Poliittisilla puolueilla kun vaikuttaa olevan kirkollisessa päätöksenteossa varsin vähän eroja. Ehdokaslistoilta on usein puuttunut oleellinen yhteinen nimittäjä ja samalla listalla on voinut olla hyvin eri näkemyksiä edustavia ehdokkaita.

Muutoksen tuuli –listasta haluttiin takuulista siitä, että ehdokkaista kaikki ovat avarakatseisia. Ehdokkaat tietysti kannattavat naispappeutta ja suhtautuvat hyväksyvästi samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Lista edustaa avarakatseista kansankirkkoa, jossa halutaan käydä keskustelua avoimesti ja rakentavassa hengessä, osallistetaan seurakuntalaisia, hyväksytään ehdoitta erilaiset ihmiset joukkoon.

Haluamme antaa seurakuntalaisille ja kirkkoon aiemmin pettyneille viestin siitä, että kirkko on meidän kaikkien kirkko; kirkko, johon jokainen on tervetullut.

Liisa Kuparinen
kirkkovaltuutettu, kirkolliskokousvaalien ja hiippakuntavaltuuston vaalien ehdokas, Muutoksen tuuli,
Jyväskylä
Facebooktwittermail