15.5.2024

Arvoisa puheenjohtaja ja kirkolliskokousedustajat,

Osallistuin huhtikuun alussa kirkon nuorten Kirkko2030-tulevaisuusseminaariin. Seminaarin järjestelyistä vastaavat nuoret itse ja seminaarin osallistujat ovat pääasiassa nuorten vaikuttajaryhmistä Suomen eri seurakunnista. Kirkolliskokousedustajia oli kutsuttu mukaan kohtaamaan näitä kirkon vaikuttajanuoria ja kuuntelemaan nuorten ajatuksia kirkosta.

Yhdessä seminaarin työpajassa aiheena oli kirkon strategia. Pajassa nuoret loivat pienryhmissä omat esityksensä siitä millainen kirkon strategian tulisi olla. Syntyi monta hienoa näkemystä strategiaksi. Useimmin toistuvana teemana oli syrjimättömyys. Nuoret halusivat, että kirkko ja sen seurakunnat kohtelisivat kaikkia yhdenvertaisesti. Käytännön tasolla useasti mainittiin kaikkien parien vihkiminen.

Joku paikalla ollut perinteisemmän ajattelun luottamushenkilö kysyi nuorilta kuinka he ottaisivat vastaan sellaisen ihmisen, jonka mielestä avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Hätkähdin, että tulipa nyt aikuiselta kiperä haasto nuorille. Olin kysymyksen kiperyydestä väärässä. Nuorilla oli monta viisasta vastausta valmiina. Ensimmäisenä puhuneen nuoren vastaus oli: ”Kunnioittaisin sellaisenkin ihmisen mielipiteitä. Silti käytöstavat tulee olla eikä mielipide saa vaikuttaa siihen kuinka hän kohtelee muita ihmisiä. Kaikkia tulee kohdella samalla tavalla.”

Meidän kirkolliskokousedustajien on syytä muistaa, että me emme tee päätöksiä vain omalle ikäpolvellemme, vaan meidän tulee rakentaa kirkkoa myös – ja etenkin – nuorille.

Toki nuorten ajatukset kirkon strategiaksi tuossa syrjimättömyyden toiveessa noudattelevat myös kirkon virallisen Ovet auki -strategian henkeä. Se virallinenkin strategia meidän on hyvä pitää mielessä. Ovet auki -strategiassamme ovat mm. seuraavat lauseet: ”Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toimintamme on tietoisesti mukaan kutsuvaa. Toimimme aktiivisesti syrjintää vastaan.” Nyt voimme päättää näiden lauseiden toteuttamisesta käytännössä.

—

Toimin myös Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Vuosi sitten kirkkovaltuustomme runsas enemmistö jätti valtuustoaloitteen siitä, että vihdoin myös Suomen suurin seurakunta avaisi kirkkotilojensa ovet kaikkien parien vihkimiselle. Vastauksena aloitteeseen kirkkoneuvostomme päätti, että tilat avataan, mutta koska kirkkoherramme kanta oli kielteinen, asia siirtyi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätettäväksi.

Tuomiokapituli ensin pöytäsi asian muun muassa odottaakseen piispainkokouksen esityksen avioliittokäsityksen päivittämisestä. Siitä huolimatta, että piispainkokouksen tulevaisuuteen katsova esitys tuli, tuli myös hiippakuntamme kivulias päätös: tuomiokapituli päätti, ettei Jyväskylän kirkkotiloja avata. Tämä siitäkin huolimatta, että piispakollektiivi esityksessään ohjaa toisin ja muut hiippakunnat ovat viime aikoina linjanneet tilojen avaamisesta myönteisesti.

Tuomiokapitulin ratkaisu on Jyväskylälle kiusallinen eikä vastaa sitä ilmapiiriä mikä Jyväskylässä paikallisesti on. On myös epätasapainoista, että kokouksessa oli yhdeksän eteläpohjalaista ja nolla keskisuomalaista ratkomassa Jyväskylän asiaa – kun kollegion kokoonpano on alueellisesti vinoutunut, on erityisen tärkeää kuunnella ja kunnioittaa seurakunnan paikallista päätöksentekoa.

On tärkeää, että seurakuntalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa. Tarvitsemme yhteisen, rakkautta kunnioittavan linjan kaikkiin hiippakuntiin ja seurakuntiin, koko kirkolle.

Siinä missä kirkkojärjestyskysymys vaatii pidemmän käsittelyajan, ehkäpä piispainkokous voisi sillä olevalla mandaatilla antaa jo nyt käytännön tason linjauksen seurakunnille tilojen avaamiseen ja papeille parien yhdenvertaisen kohtelun mahdollistamiseen.

Liisa Kuparinen