Julkaistu Kotimaa24-verkkopalvelussa 8.2.2016
Dalai Laman kerrotaan sanoneen: ”Minun uskontoni on hyvin yksinkertainen. Uskontoni on ystävällisyys.” Ei kuulosta hullummalta uskonnon pohjaksi. Ystävällisyys on sisällöllisesti sukua lähimmäisenrakkaudelle, mikä on tärkeää meilläkin.
Lähimmäisiä lähellä ja kaukana
Muutamia vuosia sitten ollessani mukana kirkon nuorisotyössä tein artikkelia kirkon nuorten lehteen nykyisin jo edesmenneestä kirjailija, uskonnon lehtori Katri Taanilasta. Katri Taanila kertoi kysyneensä erään kerran luokaltaan: ”Kumpaa on helpompi rakastaa, lähellä vai kaukana olevaa lähimmäistä?” Syntyneen hiljaisuuden rikkoi lopulta poika sanoillaan: ”Kaukana olevaa tietysti.” Taanila kysyi syytä vastaukselle, johon poika selitti: ”No silloin ei tarvitse niin välittää.”
Katri Taanila muistutti, että meidän tulee rakastaa myös kauimmaista lähimmäistä. Turvapaikanhakijat, lähetystyö, arjessa kohdatut täysin vieraatkin ihmiset – kaikkien näidenkin tulee olla lähimmäisenrakkautemme ja ystävällisyytemme kohteina.
Ystävällisyyttä ja yhteistyötä
Meidän tulee pyrkiä olemaan ystävällisiä myös kirkon piirissä ja myös niille, joiden kanssa olemme uskonasioista tai oppikysymyksistä eri linjoilla. Ystävällisyys lienee avain myös sujuvaan yhteistyöhön ja vain sujuvalla yhteistyöllä voimme rakentaa kirkosta entistä parempaa.
Ehkä vähimmäisvaatimuksena tässä ystävällisyyden ja lähimmäisyyden tavoittelussa voisi pitää Kultaista sääntöä, Jeesuksen opetusta Vuorisaarnassa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tässä on haastetta erityisesti silloin, kun meille itsellemme ei olla ystävällisiä. Silti ja silloinkin tulisi pyrkiä tähän: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1) Toisaalta: Ei tuomita, koska toisen yläpuolelle asettuminen ei ole oikein ja meidän ihmisten ymmärrys on ylipäätään vajavainen. Jätetään tuomitsemiset Jumalalle ja muistetaan me ihmiset se, mikä on varmimmin oikein: toinen toisemme kunnioittaminen ja lähimmäisenä toimiminen.
Ystävällisyys poikii ja rakentaa
Työtä tässä ystävällisyyden opettelussa meillä vielä on. Pari viikkoa sitten tuli tv:stä ohjelma ”8 myyttiä työstä”, johon oli haastateltu Yhdysvaltojen entistä Suomen suurlähettilästä Bruce Oreckia. Oreck sanoi ”Suomessa asiakaspalvelu on silloin hyvää, kun ravintolassa tarjoilija ei ole asiakkaalle vihainen.” Vaikka lause on sanottu pilke silmäkulmassa, kertoo se silti paljon. Meillä suomalaisilla on parannettavaa sekä työssä että vapaalla.
Ystävällisyys ei maksa mitään, mutta antaa paremman mielen itselle ja toiselle. Ystävällisyys jatkaa matkaansa moninkertaistuen ja jakautuen matkalla. Mitäpä jos kirkonkin piirissä toimiessamme yrittäisimme päivittäin pysähtyä hetkeksi miettimään, kuinka voisimme tänään olla ystävällisiä, lähimmäisiä sekä läheisille että kaukaisille lähimmäisille? Ystävällisyyden, lähimmäisyyden ja toinen toisemme kunnioittamisen kautta saamme parhaiten rakennettua myös kirkkoa.
Liisa Kuparinen
kirkkovaltuutettu
kirkolliskokousvaaliehdokas
Muutoksen tuuli -ehdokaslista
Jyväskylä
