Luvassa astetta siistimpää tassuttelua

Ensinnäkin: kiitos Pinnan alla -blogille vierailusta. Bloggari Maria vangitsi HauHaus-kuviinsa paljon kaunista – ja yhden oikein komean koirapojan.
Ja päädyttiinhän sitä tosiaan myös Ilta-Sanomien sivuille… (tähän punasteluhymiö)
Sitten asiaan!

Tätä on odoteltu puoli vuotta: nyt on pihakivetys valmis. Tämä oli taloprojektin osalta jäljellä olevista stresseistä suurin, eikä se ihan yllätyksettä sujunutkaan, mutta hyvä on lopputulos!

Pihakivetys oli alkujaan tarkoitus hoitaa syksyllä alta pois, mutta erinäisten ja aina uudestaan ilmenneiden maatöihin liittyvien ongelmien vuoksi työ siirtyi kevääseen. Kuten moni on sanonut, hyvät maaurakoitsijat ovat harvassa… Vaikka maatyöt oli “tehty kuntoon” jo neljännen kerran, joutuivat kiviasentajat yhä toteamaan, että etupihan kallistukset ovat osin taloon päin. Onneksi kiviasentajat ottivat tuon pulman korjattavakseen. Suurempi harmi kuitenkin oli, että autokatoksen osalta kukaan ei ollut puolen vuoden aikana joko ymmärtänyt tai sitten vain viitsinyt kertoa meille siitä, että autokatoksenkaan maa-aines ei ole kantava. Ei auttanut muu kuin vappupäivänä teettää vielä kerran uusiksi myös autokatoksen pohjatöitä…

autokatoksen pohjaa

autokatoksen pohjaa

Onneksi Viherkiven Jarkolla ja Tommilla oli mahdollisuus ottaa tuostakin hommasta koppi eikä pihakivetyksen teko enää viivästynyt ikävistä yllätyksistä huolimatta. Tympeää silti on, että  ylimääräisiä kustannuksia tästä korjaustarpeesta tietysti jälleen tulee meille, vaikka vastaava mestari lupautuikin talkoisiin mukaan.Toistan taas jo aiemmin kertomani, että jos vaan muuttovalmiita taloja saisi maatyöt ja pihatyöt sisältäen, se olisi meidän valintamme.

Viherkivi työssään

Viherkivi työssään

Meidän räksäkoira Turca taas järjesti positiivisen yllätyksen jättämällä Viherkiven Jarkon tyystin haukkumatta. Taustastaan johtuen Turca yleensä pelkää vieraita miehiä ja ilmaisee pelkonsa haukunnalla, mutta tällä kertaa hyväksyntä oli välitön.

koirat ja kiviasentaja

koirat ja kiviasentaja

Ensimmäisen kivityöpäivän talokäynnillä oli upeaa päästä näkemään työn nopea edistyminen.

kivetys ja portti ilta-auringossa

kivetys ja portti ilta-auringossa

Auringonlaskukin hemmotteli meitä.

kivetys, koirat ja portti ilta-auringossa

kivetys, koirat ja portti ilta-auringossa

Kallistus kohti sisäänajoväylän sadevesikaivoa on silmin nähtävissä.

kivetyksen kallistus

kivetyksen kallistus

Autokatos on nyt aika paljon tyylikkäämpi kuin ensimmäisessä kuvassa.

autokatos

autokatos

Pihan sisäänajoväylä jätettiin pihasuunnitelman mukaisesti ilman kiveystä. Raha kun on meidän projektissa aika ratkaisevassa roolissa ja kivityö on hintavaa. Etupihan takaosaan on tulossa vielä istutuksia; kirsikkapuu, pensaita ja pienempiä kasveja. (Ja HauHaus-henkinen taideteos!)

valmis kivetys

valmis kivetys

Kivien ladontatavaksi halusimme selkeän ja konstailemattoman vaakalinjan. Huomatkaapa muuten, mitä Viherkivi oli kirjoittanut kivetyksen harjaterästuentareunaan. 🙂 Taustalla kimmeltää Jyväsjärvi.

järvi taustalla

Sadevesisuppiloiden kohdalla on hauskaa koristeellisuutta.

sadevesisuppilot

Valmista jälkeä katsellessa lähtivät unelmat lentoon siitä ajasta, kun talossa loppukesästä vihdoin asutaan. Näin siistille kivetykselle on hyvä asetella vaikka aurinkotuolit tai pieni pöytäryhmä niitä hetkiä varten, kun tullaan saunasta ilta-aurinkoon vilvoittelemaan. Saapa kivetyksen kautta koiren sisäänkäynnille kodinhoitohuoneen ovelle tassutellessa myös enimmät hiekat ja kurat tippumaan matkalle. Loput voi pestä pois sisäänkäynnin yhteydessä olevalla vesipisteellä. Hm, vielä 3,5 kuukautta muuttoon…

unelmointia kivetyksellä

unelmointia kivetyksellä

Facebooktwittermail