Nyt kun meillä vihdoin viimein alkaa tapahtua jotain myös HauHausin sisustamisen ja kalustamisen suhteen (siitä pian lisää), olen päivittänyt ahkerasti talokansiotamme, johon olen siis kerännyt lehdistä ja netistä ideoita sisustamisen, pihan ja vähän talotekniikankin osalta.
Hauskaa oli todeta, että ihan kaikkia keräämiäni leikkeitä ei ole enää tarpeen kansioon sisällyttää. Jossain vaiheessa nimittäin arvelimme, ettei meillä ehkä riitä rahat asiallisten, sähköverkkoon kytkettyjen pihavalojen hankintaan ja leikkasin talteen “5 kappaletta kympillä” -tarjouksen aurinkoenergialampuista. Ajattelimme, että siinä on meidän hätävaramme pihan valaisemiseen… Sinänsä aurinkoenergia on upea juttu, mutta nuo parin euron kappalehintaiset lamput harvoin mitään oikeasti kovin käytännöllisiä tehopesiä on. Niinpä kävimme ilolla talolla kuvaamassa toteutuneet pihavalomme.
Kuten muutkin kiinteät valaisimemme, myös pihavalot ovat Airamilta. Näitä Kallio-pylväsvalaisimia on pihalla yhteensä viisi, kaksi etupihan ja kolme takapihan puolella.
Pienen pettymyksen koimme nähdessämme valaisimien olevan vaaleammat, kuin mitä Airamin tuotesivun kuva antoi odottaa. Tumma sävy olisi sopinut tummasävyiseen taloomme paremmin, mutta onhan tämä vaaleakin vähintään triplaten parempi kuin se muovinen aurinkoenergiatuikku.
Tässä yritin kertoa koirille pihamme valaistuksesta, mutta kuulijakunta ei osoittanut erityisen huomattavaa kiinnostusta aihetta kohtaan… Suotakoon tämä heille. 🙂