Pitkän päivän talokuvat

Tämä on edelleen näitä päiviä, kun illalla huomaan päivän energiavarantojen tulleen käytetyiksi varsin optimaalisesti. Vieraitakin talolla kävi tänään ainakin 15 henkeä, kahdeksaan eri asiaan liittyen. Nyt ei jaksa enää yhtään sanottua tai kirjoitettua sanaa, joten kerrotaan raksapäivästä sitten kuvin. Pyysin nimittäin pihatalkoissa ollutta äitiäni kuvaamaan ”kaikkea”, ja äsken huomasin hänen noudattaneen ohjetta.

taljat

taljat

Olen ollut vähän pettynyt sisustuksen rakentumiseen, kun tuntuu, ettemme ole sittenkään saaneet koiranäkökulmaa läpi ihan niin merkittävästi, kuin olisin tahtonut. Nyt näitä detaljikuvia katsoessa sisustuksesta tulee kuitenkin ihan kiva fiilis – onhan tässä aika paljon hauskoja juttuja ja koiratkin vilahtelevat ideoissa siellä täällä.

yövalo

yövalo

makuuhuone

makuuhuone

Makuuhuoneessa koirateema ei paista mistään läpi, mutta aukenee tekstiilivalintojen kautta. Myös verhot tullaan nostamaan korkeammalle ja siitä yritän saada pidettyä kiinni, että lamppuakaan ei jätettäisi noin koiraa houkuttelevalle korkeudelle.

makuuhuone

Näistä palloista on rakentumassa aika hauskoja DIY-juttuja.

pallot

olohuonetta

olohuonetta

sohva

sohva

sermiä

sermiä

värejä

värejä

olohuonetta

olohuonetta

wc

wc

koirien leluja

koirien leluja

PP-tuote

PP-tuote

Välillä taas vähän taloautomaatiota.

sähköjä

sähköjä

koodausta

koodausta

IV-koneen säätöä juttelemaan kotiautomaation kanssa.

IV-säätö

IV-säätö

Talotohtori

Talotohtori

Porttikuoppien lapiointia takaisin umpeen.

lapiointia

lapiointia

kärräystä

kärräystä

tolpat maahan

tolpat maahan

Ja ihasteltiinpa tänään innovatiivisuudessaan tällaistakin. Jaa että mikä tuo on? Sehän selviää vielä… Koiriin tämä kuitenkin liittyy… 🙂

Huisku

Huisku

PS. Postaus päivässä -tavoitetahti näyttää säilyvän poikkeuksellisen pitkään. No, kyllä tällä viime aikojen raksarytmillä kone vielä hyytyy…

Facebooktwittermail