Espanjalaiskoiran synttärit ja kodittomia koiria

Tämä on ollut trendikkäästi kotoiluviikko, kun flunssa on pitänyt aktiviteetit vähäisinä.

Perjantai-iltana vietimme Turcan suurin-piirtein-viisivuotissynttäreitä. Perinteiseksi synttärikakuksi on valikoitunut rusinaton maksalaatikko nakkikynttilöillä. Turcan tarkkaa syntymäaikaahan me emme tiedä vesikoiratytön lennähdettyä meidän arkeemme hylättynä katukoirana espanjalaiselta koiratarhalta. Samaa surullista alkuperää on Carlos. Espanjan, kuten niin monen muunkin Etelä-Euroopan maan, koiratilanne on surkea. Koiria otetaan hetken mielijohteesta ja yhtä lailla hetken mielijohteesta niitä hylätään. Kuvaavaa on, että jonkin aikaa joulun jälkeen hylättyjä koiria on kaduilla erityisen paljon – joululahjakoiriin kun on jo kyllästytty. Espanjan koiratarhoilla on tuhansittain hylättyjä koiria toivomassa toista mahdollisuutta.

Vaikka toki Suomessakin on hylättyjä löytökoiria, on Suomen tilanne hyvä Espanjaan nähden ja Suomessa pääsääntöisesti esimerkiksi kaikki löytöeläintalojen koirat saavatkin uudet kodit. Joona-koiramme muutti luokseni aikoinaan suomalaisesta löytökoiratalosta, mutta Turca ja Carlos ovat tulleet meille Espanjan katukoirat ry:n kautta. Vaikka koirien lähtökohdat ovatkin hämärän peitossa, on niiden hankkiminen ollut turvallista suomalaisen yhdistyksen välityksellä.

Espanjan katukoirat, kuten myös monet muut hylättyjä espanjalaiskoiria auttavat suomalaisjärjestöt (mm. Koirien Turvakoti Espanjassa, Auringonkoirat ry, Kodittomat Espanjan koirat ry), huolehtivat ennen koiran tuontia Suomeen koiran ulko- ja sisäloishäädöistä, rokotuksista, terveystarkastuksista, laboratoriotesteistä, steriloinnista/ kastroinnista, mikrosirutuksesta ja EU-passin hankinnasta. Toki perinpohjaisuudesta huolimatta voi yllätyksiä sattua ja esimerkiksi koiran luonne paljastua kotioloissa toiseksi, kuin minkälaisena se on näyttäytynyt kymmenien muiden koirien joukossa tarhalla, mutta upean perinpohjaisesti koirien turvallisesta ja onnistuneesta kotiuttamisesta yhdistykset huolehtivat. Lisäksi yhdistykset toki auttavat koiria paikan päällä Espanjassa mm. lukuisten vapaaehtoisten tarjoamalla hoito- ja tarvikeavulla sekä tekemällä valistustyötä.

Mutta nyt vihdoin siihen synttärikakkuun – sehän nimittäin maistui siinä määrin, että kuvaaja oli myöhästyä tilanteesta. Nämä koirat ovat kakkunsa ja tulevan kotinsa ansainneet. Niin kuin sanomalehti Keskisuomalaisen kaupunkiliitteen toimittaja Jaana Larsson syksyllä sanoitti: vaikkei HauHaus ole ökyluksusta, on se luksusta näille koirille.
PS. Muistakaahan osallistua blogiarvontaan täällä ja Facebookissa!

synttärikakku
synttärikakku
Facebooktwittermail