Joulukuussa sosiaalisessa mediassa Hämeenmaan Prismat saivat paljon kiitosta ilmoitettuaan, että ne eivät myy ilotulitteita. Perusteluina mainittiin eläinten hyvinvointi ja ympäristöhaitat. Olisi hienoa, jos myös Keskimaa tekisi tulevana vuonna vastaavan ratkaisun.
Eläinten hyvinvoinnin eteen voi kuitenkin toimia jo aiemmin kuin vasta vuoden päästä. Keskimaan edustajiston tuoreena jäsenenä esitin ensimmäisessä edustajiston kokouksessa, että Keskimaan tulisi luopua virikehäkkikanojen myynnistä.
Siinä missä S-ryhmän kilpailijat ovat ottaneet reippaita askelia elintarvikkeiden vastuullisuudessa tuotantoeläinten hyvinvoinnin kohdalla, laahaa S-ryhmä kiusallisen kaukana perässä. Lidl on luopunut esimerkiksi virikehäkkikanojen munien myynnistä jo vuonna 2016. Sen sijaan S-ryhmä on vasta vuonna 2019 asettanut tavoitteekseen virikehäkkikanojen munien myynnistä luopumisen ja tavoitevuosi on niinkin kaukana kuin vuodessa 2026.
Jo tällä hetkellä useat tuottajat ovat itse muuttaneet kanalansa virikehäkkikanaloista eläinystävällisempiin ja EU:n kautta näyttäisi olevan tulossa Suomeakin koskeva tuotantoeläinten häkkikasvatuksen kielto. Siten S-ryhmän tavoitevuosi 2026 saattaa pian olla pakonkin sanelema. Häkkikasvatuksessa kanat elävät erittäin ahtaasti ja niillä on tyypillisesti käytös- ja terveysongelmia. S-ryhmän harjoittamaa häkkikanojen munien myyntiä ei siten voi kutsua vastuulliseksi toiminnaksi, vaikka ympäristöstä vastuun kantaminen S-ryhmän arvoissa onkin.
Keskimaa voisi osaltaan kirittää S-ryhmän aikataulua ja luopua virikehäkkikanojen munien käyttämisestä ja myymisestä nopeutetussa aikataulussa. Samalla olisi paikallaan edistää erityisesti ulkoilemaan pääsevien ja luomutuotantoa olevien kanojen munien myyntiä tuotesijoittelulla ja vastuullisuuskampanjoin. Eläinten hyvinvointiin investoineita, esimerkiksi luomutuotantoon siirtyneitä, tuottajia tulisi korostaa Keskimaan mainonnassa ja viestinnässä.
Ulko- ja luomukanojen munien tuottaminen on tyypillisesti kalliimpaa kuin virikehäkkikanojen munien tuottaminen, mutta kuluttajat ovat aiempaa halukkaampia myös maksamaan enemmän eläinten hyvinvoinnista ja vastuullisuudesta. Tuottajan kuuluu saada riittävä korvaus tekemästään vastuullisesta työstä ja Keskimaan tulee edistää vastuullisesti tuotettujen elintarvikkeiden myyntiä.
Liisa Kuparinen
Keskimaan edustajiston jäsen
Jyväskylä



Ei tuosta emännän bloginpitämisestä mitään tule… päiväkausia kirjoittamatta mitään! Nyt täytyy talon isännän tarttua toimeen. Minä poika se kerron teille millaista on huolehtia tällaisen raavaan uroon lihaksistosta, nivelistä, ja mitä ne siellä kehoni tärkeimmän osan, vatsan, ympärillä olevat jutut ovatkaan.











Ihmisten ja eläinten hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa monin tavoin. Luonnossa liikkumisella ja lemmikkieläimillä on usein tervehdyttävä vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Tuotantoeläinten terveydellä ja hyvinvoinnilla on yhteys ruuan turvallisuuteen. Toisaalta eläinten laiminlyöntitapauksissa on taustalla usein uupumus tai sairaus. Siinä missä työssään viihtyvä ja motivoitunut tuottaja jaksaa parhaiten huolehtia eläimistään, jaksaa hyvinvoiva lemmikinomistaja välittää lemmikkinsä hyvinvoinnista. Toisaalta monelle pienituloiselle tai köyhällekin lemmikki on tärkeä, ja sen hyvinvoinnista pidetään huolta, vaikka se joskus tarkoittaisi omista tarpeista tinkimistä.