Aihearkisto: Uncategorized

Valtuustoaloite: Rajat räiskeelle – ilotulitehaittojen ehkäisy Jyväskylässä

Kaupunginvaltuustoaloite Jyväskylän kaupungille 30.9.2024


Ilotulituksista aiheutuvat haitat

Ilotulitukset aiheuttavat huomattavia haittoja, etenkin kuluttajakäytössä.
Raketeilla tehdään paljon ilkivaltaa esimerkiksi kiinteistöjä kohti ammuttaessa ja vuosittain ne aiheuttavat lukuisia tulipaloja sekä loukkaantumisia. Vammautuneissa korostuvat lapset erityisesti silmävammojen osalta.

Ilotulittaminen jättää huomattavan paljon myös roskaa jälkeensä. Ympäristön roskaantumisen lisäksi yleisenä haittana on eläimille aiheutuva turvattomuus; erityisesti koirat, kissat sekä luonnoneläimet, kuten linnut, pelkäävät raketteja. Monet koirat tarvitsevat rauhoittavia lääkkeitä vuodenvaihteen aikaan ja vuosittain kymmeniä koiria karkaa räjähteitä säikähtäessään. Luonnoneläimet saattavat pelästyessään hylätä pesänsä, jolloin poikaset altistuvat saalistukselle. Toisaalta myös sodan keskeltä, kuten Ukrainasta, Suomeen turvaan tulleet ihmiset voivat kokea ilotulitteiden paukkeen traumaattisena.

Myös ilotulitteiden valmistusprosessi on ongelmallinen; 90 prosenttia niistä valmistetaan Kiinassa ja tehtailla sattuu aika ajoin ihmisuhreihin johtavia onnettomuuksia. Lisäksi valmistuksessa käytetään lapsityövoimaa.

Kun ilotulitteita ammutaan Jyväskylän lukuisten järvien äärellä, päätyy räjähteistä syntyvä jäte jäiden sulaessa vesistöön mm. vesieliöiden ja kalojen haitaksi. Näkyvän roskaantumisen lisäksi raketit tuottavat huomattavia hiukkaspäästöjä, jotka aiheuttavat erityisesti sydänsairaille, hengitystieoireisille sekä alle 5-vuotiaille lapsille hengitysvaikeuksia ja sydänongelmia.
(Lähteenä on osin käytetty Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen tietoja, www.rajatraiskeelle.fi)

 

Nykytilanne

Kaupunginvaltuusto on viimeksi käsitellyt ilotulittamista vuonna 2018 valtuustokysymyksen myötä. Valtuustokysymyksessä esitettiin kaupungin uudenvuoden ilotulittamisen lopettamista ja korvaamista pienempihaittaisella Valon kaupunki -henkisellä ratkaisulla, kuten valoshow’lla. Valtuustokysymykseen vastanneella kaupunginjohtaja Koivistolla oli sinänsä myönteinen suhtautuminen kaupungin omasta ilotulittamisesta luopumiseen, mutta valoshow koettiin liian hintavaksi, ja käytännön tasolla muutoksia ei tapahtunut.

Nykyisin uudenvuodenyön ilotulittaminen on Jyväskylässä kiellettyä kaupunkikeskustan alueella.

 

Ratkaisuehdotuksen kuvaus ja hyödyt

Ilotulittamisen alueellisista rajauksista Jyväskylän osalta vastaa lain nojalla Keski-Suomen pelastuslaitos, mutta kaupunki on avainroolissa esittämään pelastuslaitokselle rajoitusten asettamista ja neuvottelemaan niistä. Etenkin yksityisten ihmisten käsissä tapahtuvan ilotulittamisen haittoja voitaisiin vähentää merkittävästi rajaamalla voimakkaammin ilotulituksille sallittuja alueita.

Kun ilotulittaminen olisi kiellettyä erikseen osoitettuja kenttiä ja aukioita lukuun ottamatta, niin 1) roskien kerääminen rajatuilta alueilta olisi hallitumpaa, 2) terveysongelmista kärsiville ilmanlaatu olisi huono vain paikka paikoin, 3) kiinteistöille olisi odotettavissa vähemmän tulipalo- ja ilkivaltariskejä, 4) loukkaantumisvaara satunnaisista yllättävissä paikoissa ammuttavista räjähteistä pienenisi ja 5) eläimilläkin olisi turvallisempaa.

Ilotulittamiselle hyväksyttyjen alueiden rajaaminen vain muutamille erikseen osoitetuille kentille voisi myös rakentaa yhteisöllisyyttä, kun naapurustot kohtaisivat ilotulittamiseen sallituilla kentillä ja voisivat tehdä rakettihankintansakin yhdessä, jolloin myös räiskeen kokonaismäärä voisi vähentyä.

Uudenvuoden yön lisäksi Jyväskylässä järjestetään lukuisia muita ilotulituksia ympäri vuoden esimerkiksi kauppakeskusten avajaisten, joulunavauksen, venetsialaisten tai yksityisjuhlien merkeissä. Nämä ilotulitukset tulevat usein yllätyksenä kaupunkilaisille, jolloin niiden haittoihin ja riskeihin, kuten eläinten pelkokäytökseen ei ehditä varautua. Näiden ilotulistusten määrää olisi syytä vähentää ja niistä tiedottaa paremmin.

Jyväskylän kaupungin Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmassa Jyväskylän tavoitteiksi on todettu olla jätteetön, päästötön ja ylikulutukseton kestävän hyvinvoinnin kaupunki. Ilotulitusten vähentäminen ja niiden haittojen ehkäisy tukevat tätä tavoitetta.

Jyväskylä voisi ripeimmillään toimia aloitteen mukaisesti ilotulitehaittojen vähentämiseksi jo 2024-2025 uudenvuodenyön osalta.

 

Esitys

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että
Jyväskylän kaupunki neuvottelee pikimmiten Keski-Suomen pelastuslaitoksen kanssa ilotulitehaittojen vähentämisestä siten, että
– ilotulittaminen kielletään yksityishenkilöiltä Jyväskylän taajama-alueilla sekä

– ilotulittamiselle osoitetaan erikseen muutamia sallittuja aukioita eri puolilta kaupunkia.

Lisäksi kaupunki selvittää tarpeen mukaan muita mahdollisia keinoja ilotulitehaittojen vähentämiseksi.

 

Allekirjoittajat: 
Liisa Kuparinen ja 39 muuta kaupunginvaltuutettua

Facebooktwittermail

Puheenvuoro avioliittoaloitteesta kirkolliskokouksessa

15.5.2024

Arvoisa puheenjohtaja ja kirkolliskokousedustajat,

Osallistuin huhtikuun alussa kirkon nuorten Kirkko2030-tulevaisuusseminaariin. Seminaarin järjestelyistä vastaavat nuoret itse ja seminaarin osallistujat ovat pääasiassa nuorten vaikuttajaryhmistä Suomen eri seurakunnista. Kirkolliskokousedustajia oli kutsuttu mukaan kohtaamaan näitä kirkon vaikuttajanuoria ja kuuntelemaan nuorten ajatuksia kirkosta.

 

Yhdessä seminaarin työpajassa aiheena oli kirkon strategia. Pajassa nuoret loivat pienryhmissä omat esityksensä siitä millainen kirkon strategian tulisi olla. Syntyi monta hienoa näkemystä strategiaksi. Useimmin toistuvana teemana oli syrjimättömyys. Nuoret halusivat, että kirkko ja sen seurakunnat kohtelisivat kaikkia yhdenvertaisesti. Käytännön tasolla useasti mainittiin kaikkien parien vihkiminen.

 

Joku paikalla ollut perinteisemmän ajattelun luottamushenkilö kysyi nuorilta kuinka he ottaisivat vastaan sellaisen ihmisen, jonka mielestä avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Hätkähdin, että tulipa nyt aikuiselta kiperä haasto nuorille. Olin kysymyksen kiperyydestä väärässä. Nuorilla oli monta viisasta vastausta valmiina. Ensimmäisenä puhuneen nuoren vastaus oli: ”Kunnioittaisin sellaisenkin ihmisen mielipiteitä. Silti käytöstavat tulee olla eikä mielipide saa vaikuttaa siihen kuinka hän kohtelee muita ihmisiä. Kaikkia tulee kohdella samalla tavalla.”

 

Meidän kirkolliskokousedustajien on syytä muistaa, että me emme tee päätöksiä vain omalle ikäpolvellemme, vaan meidän tulee rakentaa kirkkoa myös – ja etenkin – nuorille.

 

Toki nuorten ajatukset kirkon strategiaksi tuossa syrjimättömyyden toiveessa noudattelevat myös kirkon virallisen Ovet auki -strategian henkeä. Se virallinenkin strategia meidän on hyvä pitää mielessä. Ovet auki -strategiassamme ovat mm. seuraavat lauseet: ”Edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toimintamme on tietoisesti mukaan kutsuvaa. Toimimme aktiivisesti syrjintää vastaan.” Nyt voimme päättää näiden lauseiden toteuttamisesta käytännössä.

 

Toimin myös Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Vuosi sitten kirkkovaltuustomme runsas enemmistö jätti valtuustoaloitteen siitä, että vihdoin myös Suomen suurin seurakunta avaisi kirkkotilojensa ovet kaikkien parien vihkimiselle. Vastauksena aloitteeseen kirkkoneuvostomme päätti, että tilat avataan, mutta koska kirkkoherramme kanta oli kielteinen, asia siirtyi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätettäväksi.

 

Tuomiokapituli ensin pöytäsi asian muun muassa odottaakseen piispainkokouksen esityksen avioliittokäsityksen päivittämisestä. Siitä huolimatta, että piispainkokouksen tulevaisuuteen katsova esitys tuli, tuli myös hiippakuntamme kivulias päätös: tuomiokapituli päätti, ettei Jyväskylän kirkkotiloja avata. Tämä siitäkin huolimatta, että piispakollektiivi esityksessään ohjaa toisin ja muut hiippakunnat ovat viime aikoina linjanneet tilojen avaamisesta myönteisesti.

 

Tuomiokapitulin ratkaisu on Jyväskylälle kiusallinen eikä vastaa sitä ilmapiiriä mikä Jyväskylässä paikallisesti on. On myös epätasapainoista, että kokouksessa oli yhdeksän eteläpohjalaista ja nolla keskisuomalaista ratkomassa Jyväskylän asiaa – kun kollegion kokoonpano on alueellisesti vinoutunut, on erityisen tärkeää kuunnella ja kunnioittaa seurakunnan paikallista päätöksentekoa.

 

On tärkeää, että seurakuntalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa. Tarvitsemme yhteisen, rakkautta kunnioittavan linjan kaikkiin hiippakuntiin ja seurakuntiin, koko kirkolle.

Siinä missä kirkkojärjestyskysymys vaatii pidemmän käsittelyajan, ehkäpä piispainkokous voisi sillä olevalla mandaatilla antaa jo nyt käytännön tason linjauksen seurakunnille tilojen avaamiseen ja papeille parien yhdenvertaisen kohtelun mahdollistamiseen.

Liisa Kuparinen

Facebooktwittermail

Aloitteemme pohjalta Jyväskylässä kokeilu verkkovälitteisestä terveydenhuollosta

Puheenvuoroni Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.12.2018


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat,
valtuutettujen Antti Törmälä ja Arto Lampila kanssa kirjoittamani aloite pyrki hakemaan ratkaisuja isoa kuntalaisjoukkoa koskevaan ongelmaan siitä, että lääkäri- tai hoitajakäynneille täytyy lähteä terveysasemalle silloinkin, kun terveyden kannalta voisi olla parempi tai riittävää pysyä kotona.

Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta on sairaan lapsen hoitamisesta työnantajalle tarvittavan hoitolomatodistuksen hankinta lapsen tavanomaiseen flunssaan. Tällöin sairauden vuoksi voi olla parempi pysyä kotona kuin lähteä rasittamaan lasta matkustamisella joskus hankalankin matkan päässä olevalle terveysasemalle. Samoin tällaisessa vältettävissä olevassa terveysasemakäynnissä kuormitetaan jo valmiiksi ruuhkautuneita terveysasemia. Jatkossa käytäntö voi onneksi sujuvoitua.

Kiitos siis kaupungin avoterveydenhuollon palvelualueelle, joka reagoi aloitteeseen heti kesällä kuntalaisten tarpeita ja toiveita selvittäen: järjestämällä kuntalaisille kyselyn siitä mitä terveydenhuollon palveluja nämä haluaisivat hoitaa verkkovälitteisesti. Mahdollisia käyttökohteita tunnistettiin useita sairasloma- ja hoitolomatodistuksista jatkotutkimuksen tarpeen määrittelyyn ja laboratoriotulosten kuulemiseen.

Kiitos myös perusturvalautakunnalle, joka toivoi aloitteessa esitettyjen toimenpiteiden aloittamista jo ensi vuonna ja palautti ensimmäisellä käsittelykerrallaan asian lautakunnasta uudelleen valmisteltavaksi. 

Kaupunki siis on aloittamassa kokeilun verkkovälitteisestä vastaanotosta Kuokkalan terveysasemalla maaliskuusta 2019 alkaen. Kokeilun aikana on määrä hioa toimintaprosessia siten, että se on myöhemmin mahdollista laajentaa kaikille terveysasemille.

Kaupungilla on myös useita muita terveydenhuollon palveluiden digitalisointihankkeita. Aloitteen vastauksessa kuvattujen hankkeiden lisäksi kaupunki on joulukuun alusta alkaen ottanut verkkoajanvarauksen käyttöön terveysasemien kymmenen minuutin pika-ajoille.

On tärkeää, että kaupunki on mukana palvelujen digitalisoinnissa ja hakemassa teknologian kautta ketterämpiä ja parempia ratkaisuja palvelutarjontaansa. 

Yhtä lailla on tärkeää muistaa, että kaikilla palveluita tarvitsevilla ei ole teknisiä valmiuksia siirtyä verkkovälitteisten palveluiden käyttäjiksi. Verkkovälitteisyyden siis tulee olla käytettävissä heille, joiden arkea se helpottaa – mutta myös perinteisen samassa sijainnissa tapahtuvan kasvokkaisvastaanoton tulee olla yhä tarjolla heille, joille se on tarpeen.

Verkkovälitteisten vastaanottojen kokeilun tuloksia on syytä seurata silmällä pitäen erityisesti

  • kuntalaisten asiakaskokemusta,
  • kustannusvaikutusta ja vaikutusta käyntien määriin
  • onnistumista terveydenhuollon laadun näkökulmasta, 
  • henkilöstön kokemuksia,
  • ja kiinnittäen vielä erityisesti huomiota siihen, millä tavoin käytettävä tekninen ratkaisu pystyy tukemaan käyttäjätarpeisiin vastaamista – ja jos ratkaisun kanssa ilmenee käytettävyys- ja käyttäjäkokemushaasteita, raportoida haasteet, jotta myös niiden osalta toimintaa voidaan jatkossa kehittää paremmaksi.

On tärkeää ja on hienoa, että terveydenhuollon palveluita kehitetään aktiivisella otteella kuntalaisten tarpeet keskiössä pitäen.

Liisa Kuparinen
kaupunginvaltuutettu

Facebooktwittermail

Kiitos!

kiitosNyt on kiitosten aika. Kiitos niille 578 äänestäjälle, jotka uskoitte äänenne minulle! Kiitos lukuisille turuilla ja toreilla kohtaamilleni ihmisille, joiden kanssa sain vaihtaa ajatuksia, joilta oppia ja joiden tarinoita kuulla. Kiitos ilon ja energian jakamisesta niille sadoille koirille ja muille eläimille, joita olen saanut kampanjoinnin aikana tavata.

Saamani äänimäärä on hieno ensikertalaiselle, jolla ei juuri aiempaa poliittista kokemusta ole. Hienoa on sekin, että nämä äänet olivat osallaan tuomassa Keski-Suomeen historian ensimmäistä vihreää kansanedustajaa, jolle on nyt tarvetta ehkä enemmän kuin koskaan.
Olen ylpeä ja iloinen siitä, että te äänestäjät teitte tämän mahdolliseksi.

Suomella ja Keski-Suomella on nyt uusi vihreä työmyyrä, Touko Aalto. Jaan Toukon kanssa monia arvoja ja tiedän Toukon olevan aikaansaava ja osaava henkilö taistelemaan reilumman, tasa-arvoisemman ja välittävämmän yhteiskunnan sekä tietysti puhtaan luonnon puolesta.

Olen iloinen siitä, että Touko ajaa myös eläinten asiaa. Touko on kahden kissan nöyrä palvelija ja tulee tekemään työtä eläinten hyvinvoinnin eteen. Tarvittaessa lupaan myös itse välittää terveisiä eteenpäin Toukolle eduskuntaan.Facebooktwittermail