Muistelmat jatkuvat… (aiemmin ilmestyneet osa 1 ja osa 2)
Kun talo oli noussut kesäkuussa pystyyn, jouduin olemaan töiden vuoksi reilun viikon poissa paikkakunnalta, ja sinä aikanahan oli tapahtunut paljon.
Lattia oli valettu.
Putkitöitä oli tehty tuulettuvassa alapohjassa.
Samoin teknisessä tilassa – vesikiertoisen lattialämmityksen kytkennät tehty.
Väliseinien rungot oli rakennettu. (kuvassa eteinen, työhuone ja wc)
Tässä taitaa olla varasto – ja ylpeä rakennuttaja.
Ja tässä toinen. Meidän kuului järjestää tontille jätelava – ja ihan itte tehtiin!
Heinäkuun lopulla kannettiin 1 700 kiloa takkaa sisälle.
Samaan aikaan olivat sähkömiehet talolla aloittaneet oman työnsä.
En tiedä kuinka paljon kaapeleita taloon on vedetty, mutta paljon joka tapauksessa.
Seuraavana päivänä tulikin sitten takkamuurari töihin. Takaksi olimme valinneet Uuniseppien Riekon kahteen suuntaan aukeavana.
Takan pinnassa on tumma kevyesti raidoitettu laatta. Carlos mietti, milloin takassa paistetaan ensimmäiset makkarat. (Älä huoli poika, pian.)
Talolle oli ilmaantunut melkoinen pino kipsilevyjä – väliseinät alkaisivat rakentua. Samalla sähkömiehet tekivät pitkää päivää.
Timpuri erehtyi kysymään meiltä, millä tavoin hän asettaa saunan ledit kattoon. Tarkoitti kai, että mille sivulle tulevat. Kysyin, milloin asia pitäisi tietää ja timpuri antoi pari päivää päätäntäaikaa. No, mepä sitten mietimme – ja lopputuloksena oli pyyntö laittaa valot Iso koira -tähtikuvion muotoon. Saamamme piti.
Seuraavana päivänä, kun me vierailimme muiden Jyväskylän messurakentajien kanssa Hyvinkään asuntomessuilla, oli talolla levytetty väliseiniä ja kiinnitetty pistorasioita ja valokatkaisijoita.
Hyvinkään reissun jälkeen pääsimme ensimmäistä kertaa kurkkaamaan käyttöullakolle oikein portaita pitkin.
Historian kertaus riittäkööt tältä päivältä/ yöltä. Jospahan huomenna vielä lisää. Huomenna perjantaina olisi tarkoitus meidänkin kiertää taas messuja ja lisäksi päivystänen jokusen hetken talolla Carlosin kanssa. Saa rapsuttaa – koiraa siis.
Jatketaan taloprojektin pikakelausta. Kesäkuun 2013 puolivälin aikoihin tontille ilmestyneet kattoristikot enteilivät sitä, että talo taitaa nousta pian pystyyn.
Sitä ennen piti kuitenkin vielä hoitaa talon ulkopuoliset eristykset, sokkelinsuojalevy paikoilleen ja maatäytöt. Tässä vaiheessa huomasimme joutuneemme osallistumaan maatöihin enemmän kuin aikomuksena oli.
Se ja maatöiden keskeneräisyys talotoimituksen lähestyessä aiheutti ahkeraa ja välillä tiukkasävyistäkin puhelinliikennettä.
Päivä ennen talopaketin tuloa tilanne näytti tältä. Meneillään mm. sähkö- ja valokuitukaapelien veto suojaputkessa tonttikeskukselle.
Tonttikeskuskaan ei tosin vielä ollut paikoillaan. Teknisen tilan kaukalo kuitenkin oli.
Kelvollisella tavalla valmista kuitenkin tuli siten, että seuraavana aamuna, 17.6.2013, tontille tupsahti talo.
HauHaus oli tuolloin vielä aika yksinäinen ilmestys Äijälänrannassa.
Kattoristikot nostettiin samalla nosturikäynnillä paikoilleen.
Kultainen Joona-koiramme ei suruksemme selvinnyt tämän projektin loppuun asti. Kävi poika kuitenkin valvomassa kattoristikoiden asennusta.
Toki myös kaksikko Turca ja Carlos olivat mukana talovisiiteillä, mutta heillä oli tuossa vaiheessa vielä Yleisten Häseltäjien rooli, kun taas Joona oli meidän koiristamme se varsinainen rakennusvalvoja ja vastuunkantaja.
Samaan aikaan talon sisällä näytti tältä.
Viikko seinäelementtien tulosta tuli tontille kattopellit.
Kun timpurit tekivät talolla töitä, oli meidän prioriteetiksemme vaihtunut sisustusvalintojen tekeminen. Pintamateriaalien valinnassa oli onneksemme sisustussuunnittelija apuna.
Näitä laattoja, tapetteja ja maalisävyjä ovat viime viikkoina katselleet kymmenettuhannet ihmiset messuilla.
Heinäkuun ensimmäinen päivä Ruukin asentajat tulivat kantamaan katon paikoilleen.
Kattopeltinä meillä on Ruukin Tiilikainen.
Kaivurikin tuli taas tontille – jotain peittämään tai kaivamaan, enää ei voi oikein muistaa mitä. Oikeasti maatöihin palaaminen ei tuntunut enää ihan niin kivalta, kuin kuva antaa ymmärtää.
Sisällä timpurit olivat jatkaneet lattian eristämisellä.
Kun taloprojektimme lähestyy maaliviivaansa – jona pidän messujen jälkeisiä korjauksia, loppubyrokratiaa ja tulevaa muuttopäiväämme – on hyvä luoda silmäys taaksepäin ja hämmästyä siitä määrästä asioita, mitä viimeisen noin 2,5 vuoden aikana on taloprojektissamme käyty läpi. Samalla tämä pikakelaus toimii subjektiivisena raporttina siitä, mitä muuttovalmiin omakotitalon, messutalon ja Ainoakodin rakennuttaminen oli.
Ensimmäistä kertaa rakentamisajatuksissa kera kameran kävimme Äijälänrannassa helmikuussa 2012, jolloin toive talon rakentamisesta Äijälänrantaan oli virinnyt. Koirat – silloin nykykokoonpanosta poiketen Joona ja Turca – tykkäsivät kirmata silloin vielä kovin autioila Äijälänrannan pelloilla.
Kohti tontin hakua edettiin maaliskuussa 2012 tontti-infossa ja huhtikuussa kaupungin alueella järjestämässä tonttiesittelyssä. Alla oleva kuva on kuvattu suurinpiirtein nykyisen tonttimme paikalta, vaikka tuolloin ei toki ollut vielä missään määrin selvää tontin saaminen koko messualueelta saati varsinkaan tuolta kohdalta.
Kesäkuussa tonttimailla käytiin jälleen haaveilemassa, siitä tämän postauksen ensimmäinen kuva. Syyskuussa rakentamishaave oli konkretisoitunut niin, että tiedettiin jo, mikä meidän tonttimme on. Joona-koiramme lenkkeili mukana.
Talven mittaan sitten suunniteltiin, sivistyttiin ja hiottiin suunnitelmia. Perehdyimme muun muassa koirien kanssa toimiviin pihoihin Amazonista tilattujen kirjojen oppeja soveltaen. Tammikuussa 2013 jätettiin rakennuslupahakemus ja rakennuslupa taidettiin saada maaliskuun tienoilla.
Huhtikuussa 2013 palattiin Äijälänrantaan toteamaan, että pian alkaa tapahtua.Virallisesti rakentamisen maatöineen sai aloittaa toukokuun ensimmäinen.
Ja mehän aloitimme. Aika paljon tuli tontille maahan upotettavaa tavaraa, eikä tässä kuvassa suinkaan ole vielä kaikki.
Tässä sitä upottamista, suodatinkankaan levitys.
Talven aikana perheemme oli kasvanut Carlosilla, joka osallistui innolla maatöihin.
Sitten tontilla kävi paalutuskone. Keskimääräinen paalupituus taisi olla kuuden metrin luokkaa – aika maltillinen alueeseen nähden.
Paalut saivat myös komeat paaluhatut.
Tärylätkäilemäänkin päästiin.
Toukokuun 2013 lopulla Perustavan väki kävi hoitamassa perustukset kuntoon – siistiä jälkeä tuli.
Jos en väärin muista, taisi meidän talomme olla Äijälänrannassa ensimmäinen, jossa oli perustukset.
Talossamme on tuulettuva alapohja, jota eristettiin finnfoameilla.
Ontelolaattojen nostaminen oli hurjaa katsottavaa. Tässä on osa jo paikoillaan.
Talotehtaan aloituskokous pidettiin Designtalon (/Ainoakodin) työpäällikön, vastaavan mestarin ja taloedustajan kanssa kesäkuun auringossa.
Kaukolämmön saaminen jäi aluksi pienestä kiinni.
Ei tämä tähän jäänyt, talo on todistettavasti pystyssä – seuraavista vaiheista seuraavassa postauksessa mahdollisesti myöhemmin tänään.
Siirrytäänpä eteisestä ja työhuoneesta seuraavaksi keittiöön.
Keittiölle meillä oli sekä koiranäkökulmasta nousevia että muita kriteerejä enemmän kuin mihinkään muuhun tilaan. Koiralle keittiö on kodin tärkein tila, aloitetaan siis koiranäkökulmasta:
huomioitavaa: koiranruuan säilytys, valmistelu, käyttö ja siivous
koirien ruokailu keittiön ulkopuolella rauhallisella paikalla
ei pöytäliinoja, tabletit kyseenalaisia
induktioliesi turvallisuussyistä
uunin painikkeet sisään painettavat
jäteastiat laatikoissa
ei keittiöpyyhettä roikkumaan kalusteiden kahvoista koirien ulottuville
soft-close –laatikot
tukeva, kynsiä kestävä ruokapöytä – ei lasia, ei teräväreunainen
veitset laatikkoon, ei tasoille tai muuten esille
Muita toiveitamme olivat:
vetolaatikoita hidastimilla
tunnelmaa
edistykselliset koneet, digitaalinäytöt
koneita ei integroida piiloon
uuni: kiertoilmatoiminto
mikro: digitaalinen
astianpesukone: kaadettavat metallipiikit, näyttää pesuohjelman keston
selkeät vetimet
valaistus led-valonauhalla
tiilisomistetausta
Koirien kuivamuonasäilytys on meillä keittiön viereisen kodinhoitohuoneen puolella, joten palataan siihen vasta myöhemmin. Keittiön kaikki isot kodinkoneet tulivat Electroluxilta, joka on Rosenlewin ohella Ainoakodin ja Designtalon sopimuskumppani. Valintavaiheessa selvitimme myös muita merkkejä, mutta hyvityshinta pakettiin kuuluneista kodinkoneista olisi ollut niin pieni, että vaihto muuhun merkkiin vaihtaminen olisi tullut kohtuuttoman kalliiksi. Siispä olimme sidottuja jokseenkin suppeaan valikoimaan, josta kuitenkin löytyivät ihan laadukkaat ja tarpeemme täyttävät koneet.
Varsinkin rescue-taustaisilla koirilla on joskus hallitsematon suhtautuminen ruokaan ja siksi on tietysti tärkeää, ettei koira voi saada itse jääkaapin ovea auki. Electroluxin edustajan kanssa keskustelinkin mm. siitä, että koirien kanssa voi osoittautua tarpeelliseksi peittää kylmälaitteiden jalkapolkimet.
Induktioliesi on koirakodin ehdoton turvallisuuslähtöinen valinta. Kun levy ei kuumene kuin oikeanlaisen kattilan ja pannun alla, on tulipalovaara ja tapaturmariski oleellisesti pienempi. Hipaisukytkimet ja lapsilukko tuovat lisää turvallisuutta. Liian monta tulipaloa on syttynyt koirien kuroteltua liedelle jäänyttä ruokaa ja saatua lieden päälle. Samasta syystä halusimme sisään painettavat uunin painikkeet.
Vaikkei koiriin liitykään, muun tekniikan jatkoksi voisi tässä kohtaa esitellä silmäteräni, Oraksen Optima-sarjan hanan lämpötilanäytöllä. Enää ei tarvitse polttaa käsiä tai arpoa mahtaako vesi olla kädenlämpöistä pullataikinaa varten. Kuvassa myös Magisson keittiöliinapidike ja Susannan työhuoneen hauska bamburätti.
Koirien ruoka- ja juomakuppien korottaminen lattiatasoa ylemmäs oli ehdoton toive erityisesti Carlosin nivelvaivojen vuoksi – talolla kupit ovat ergonomisella korkeudella eikä niska kenossa kurottelua tarvita. Lattialla olevista kupeista ruokailu on myös koirille rauhatonta. Hienot kuppitelineemme valmisti Think Today. Koirien ruokapaikka on paras sijoittaa hieman keittiön ulkopuolelle rauhallisempaan paikkaan, jottei keittiö yhdisty koirilla liian vahvasti ja stressaavasti ruokaan. Metallikupit taas valikoituivat meille niiden kestävyyden ja hygieenisyyden vuoksi. Muovikuppien ongelmana ovat bakteerit ja keraamiset kupit hajoavat riehakkaamman tai kuppiaan kantavan koiran käsittelyssä liian herkästi.
Vaikka yleinen trendi tuntuu olevan jättää nykyään vetimet keittiön kaapeista pois, meille vetimet haluttiin käytettävyyden vuoksi. Tyypillistä on säilyttää keittiön käsipyyhettä roikkumassa kaappien vetimistä, mutta siihenkin asiaan koiranäkökulmalla oli sanansa sanottavana. Koira voi helposti oppia avaamaan kaapit ja laatikot vetämällä ovesta roikkuvasta pyyhkeestä, joten meillä sisustussuunnittelijoille sallittiin pyyhkeen ripustaminen vain yläkaappeihin. Eli soveltumaton tapa alla vasemmalla, oikea tapa oikealla. 🙂 Laatikoiden soft close -ominaisuus vaatii niiden avaamiseen enemmän voimaa, jolloin koira ei saa herkästi myöskään kuonolla tai tassulla tökkäämällä ovia auki.
Tavaroiden sijoitteluun keittiön laatikoihin ja kaappeihin liittyy paljon muitakin koirapointteja. Roskiksethan kiinnostavat monia koiria, joten luonnollisesti jätteet on syytä sijoittaa suljettujen ovien taakse. Jätelajittelujärjestelmämme muuten on yksi erityisistä ilonaiheistamme keittiössä: vihdoinkin on riittävät tilat eri jätelajeille!
Yhtä lailla koira- kuin lapsiturvallinenkin ratkaisu on sijoittaa aterimet ja etenkin terävät keittiöveitset visusti laatikoihin eikä seinätelineisiin tai tasoille vahingossakin osuttaviksi. Petra-keittiöiden aterinlaatikoiden mukana tuli mainiot, isot aterinlokerikot.
Kiva lisä on myös maustelaatikko. Perinteisestihän mausteet säilytetään lieden yläpuolella maustehyllyllä tai maustekaapissa, mutta liedeltä nousevien kosteuden ja kuumuuden vuoksi se on väärä paikka.
Olimme projektissamme vailla sisustussuunnittelijaa pintamateriaali- ja kiintokalustevalintojen jälkeisen ajan ennen irtokalustamisvaihetta ja se harmiksemme näkyy keittiön pistorasiasijoittelussa. Siinä missä keittiön led-valonauhojen sijoittelu sai jopa kiitosta äärimmäisen tiukan kritiikin AD-Luxilta, tulivat valkoiset pistorasiat sijoitetuksi muuten harmoniseen keittiönäkymään töksähtäen keskelle välitilaa. (Itse olemme sisustamisen estetiikan kanssa niin kädettömiä, ettemme tuota ilman sisustussuunnittelijaa tajunneet.)
Niin koira- kuin kissakodissakin on syytä miettiä pöytäliinojen ja tablettien käyttämistä. Joskus kun eläin saattaa kurotella pöydälle omistajan silmän välttäessä…
Alkujaan ajattelimme muuttaa uuteen kotiin mukanamme vanhan ruokailuryhmämme, johon olimme kovin mieltyneet, mutta lopulta ihastuimme tähän Kodin Ykkösen kierrätysmäntyä olevaan ruokapöytään niin, että niin se kuin mekin olimme myytyjä. Koska alkujaan meidän ei ollut tarkoitus lunastaa myöskään keittiön tuoleja, valitsi sisustussuunnittelijamme ne oman näkemyksensä mukaan pitäen mielessään kuitenkin sen, että metallijalat toimivat koiraperheessä. Kun päädyimme lunastamaan pöydän, olikin edessä kysymys siihen – sitten taloon muutettuamme – sopivista tuoleista, kun emme tykästyneet näiden messuille valittujen tuolien valkoiseen väriin ja istuinosan puhdistaminen tahroista epäilytti. Nämä tuolit olivat kuitenkin yllättävän mukavat istua ja sopivat talon muuhun sisustukseen, joten sisustussuunnittelijamme ehdotti tahraprobleemaan sappisaippuan käyttämistä. No, emme varsinaisesti koe kutsumusta tahrojen nyhräämiseen, joten otimmekin ilolla vastaan vasta seuraavan ehdotuksen: kepeät istuintyynyt tuolien istuinosia suojaamaan. Tyynyjen tahraantuessa ne kun voi yksinkertaisesti heittää pesukoneeseen. Esteettisen kokonaisuuden vuoksi jouduimme taipumaan sisustussuunnittelijoille siinä, että näitä istuintyynyjä emme saaneet tuoda vielä messuille taloon, joten ne etsiskelemme vasta myöhemmin.
Paitsi että metallijalkaiset tuolit sietävät hyvin vaikka naskalihampaisen pentukoiran tutkimusretkiä, kestää myös pöytä kovaakin käyttöä. Kierrätysmännyn rouhea pinta antaa paljon anteeksi.
Alkujaan haaveilimme tyyliltään vielä hieman perinteisemmästä keittiöstä. Taloprojektiin lähtiessämme olimme nimittäin vasta teettäneet keittiöremontin silloisessa asunnossamme ja tykästyneet lopputulokseen. Sieltä tuli ajatus myös tiilisomisteen käyttämisestä esimerkiksi keittiön välitilassa. Alla kuva silloisesta keittiöstämme.
Valkoinen taas oli keittiönkin värivalintana meille selkeä ei, mutta niin vain valkoisiin oviin päädyttiin – sisustussuunnittelijan taivuttamana jälleen. Vaikka valkoiset ovet epäilyttivät ja välillä meitä harmittivatkin, olemme nyt koko talon sisustuksen valmistuttua siihenkin valintaan tyytyväisiä. Keittiömme on saanut myös messuvierailta todella paljon kehuja. Sen avaruudesta, tasojen riittävyydestä ja sijoittelusta pidetään, ja niin totta vie pidämme mekin. Keittiön kaappien täyttämistä omilla astioillamme odotan jo malttamattomana.
Moni on talolla kysellyt minulta, mitkä niitä koiraystävällisiä ratkaisuja ovat. Avataan siis aihetta blogissa vielä erikseen tila kerrallaan: ensimmäisenä eteinen sekä sen vieressä oleva työhuone.
Eteisen koiraystävällisyyden maininta nostaa monille mieleen koirien kuraeteisen – tai HauHausissa sen puuttumisen. Asia on kuitenkin mietitty meillä kodinhoitohuoneen kohdalla, joka toimii koirien kurakelin sisäänkäyntinä, ja siitä lisää myöhemmin.
Varsinaisessa eteisessä sisustuksellisia koiriin liittyviä kriteerejämme olivat:
helposti saataville, omille paikoilleen: hihnat, pannat, kakkapussit, koulutusnamit, tassupyyhe
vaatteet ja kengät piiloon vaatekaappiin, jotta eivät kastu/ kuraannu koirien ravistellessa
tumma lattia, laatta
leveä koiraportti eteisessä työhuoneen oven jälkeen
ulko-ovessa metallilista raapimisjälkiä estämässä
ulko-ovessa ikkunat korkealla, jottei koira stressaa jatkuvasti mahd. tulijoita ikkunasta tuijotellen
sekä koirateeman ulkopuolelta:
peili
ulko-oven lasi-ikkunoihin kalvo tms., joka estää näkemisen ulkoa sisälle
paljon tilaa kengille ja takeille
Talutin- ja pantanaulakkoina meillä toimivat nämä Think Todayn kierrätysmateriaaleista tekemät vekkulit talonaulakot. Kakkapusseille ja koulutusnameille taas on järjestetty ylemmässä kuvassa näkyvät Luhdan korit. Tassupyyhe lepää eteisessä Sebastian Bergin tekemän saarnipenkin käsinojalla.
Ainoakodin eteisessä meitä viehätti leveys – on mukavaa, että pienessäkin talossa on tilava eteinen, jossa mahtuu hyvin isompikin porukka (tai vilkkaat koirat) varustautumaan ulos lähtöön. Koirien riehakasta leikkimistä ja toisaalta turkin ravisteluita ajatellen on myös hyvä, että vaatteet ja kengät saadaan omalle paikalleen eteiskaappeihin, eivätkä irtotavarat vie tilaa koirille tärkeästä lattiatasosta.
Laattalattia oli ilmiselvä valinta eteiseen. Siitä on helppo pyyhkiä likatahrat pois ja se kestää kosteutta. Paitsi että pidämme hieman tummemmasta värimaailmasta, oli laattojen tummuus myös koirakeskeinen ratkaisu. Meidän elämäntyyliimme koirien kanssa ei kuulu välitön stressaaminen jokaisesta kolhusta ja tahrasta, joten tumma ja samalla hieman eläväsävyinen väri antaa myös hieman paremmin anteeksi päivittäin tulevaa likaantumista kuin valkoinen.
Messuille ei toivelistaamme kuulunutta koiraporttia voinut toki laittaa, mutta sellainen meillä on tulossa jossain vaiheessa messujen jälkeen eteiskäytävään hoitamaan tarvittaessa sekä ulko-oven että työhuoneen koirilta rajattavaksi alueeksi. Näin myös vieraiden vastaanottaminen onnistuu hieman rauhoitetummassa tilanteessa.
Yllä olevassa kuvassa näkyy myös ulko-oven alaosaan lisätty metallilista, joka suojaa ovea raapimiselta. Alla taas näkyvät oven ikkunoihin kiinnitetyt Art4u:n näkösuojakalvot, joihin on kuitenkin jätetty kurkistusaukko – koiratalon teeman mukaisesti muotoiltuna toki!
Eteiseen haluamamme peilin olisin alkujaan toivonut toteutettavan kaappien peilipintaisilla liukuovilla, mutta tuosta ajatuksesta jouduimme luopumaan muistaakseni kaapeille varatun pienehkön tilan ja toisaalta sisustuksellisen yhtenäisyyden vuoksi. Peilin silti saimme ja siinä koirakriteeriä toteuttaa se, että peili on kiinnitetty pitävästi seinälle eikä suinkaan ole lattiamalli, joita paljon tänä päivänä käytetään.
akustiikka ja työrauha myös esim. koirien haukunnalta
johdot piiloon, jotteivät koirat sotkeennu niihin
siivouksen helppous
ja muina toiveina:
skarppi, moderni, selkeä sisustus / luontonäkymää
paljon tilaa mapeille jne., mahdollisesti matalat kaapit
suuri työpöytätila 2-3 tietokoneelle ja tarpeistolle
tilaa myös asiakkaan istua
ergonomia
käytettävyys
hyvä työskentelyvalaistus
Koska työhuone on messuilla eteisen jälkeen ensimmäisenä kurkattavana huoneena ja sieltä paljastuu heti koirapeti ja mannekiinina toimiva pehmokoira, on moni luullut työhuoneen olevan ns. koirahuone. Varsinaisesti se on kuitenkin talon se huone, johon koirilta saatetaan tarvittaessa rajata pääsy. Teemme IT-alan töitä kotoa käsin eli työhuoneen kalustukseen tulee kuulumaan paljon tietotekniikkaa oheistarpeineen. Koska koirien kanssa sinänsä toimiviin johtopiiloihin ja -listoihin ei voi kaikkia kaapeleita piilottaa ja joskus tarvitaan totaalista työrauhaa, on työhuone tila, jossa koirille sopivia juttuja on toteutettu vähiten. Teemallisesti Turca ja Carlos ovat kuitenkin sielläkin näiden kuvaamieni akryyli-valokuvataulujen (Keskon Ikuista-kuvapalvelu) myötä.
Koko asunnon messuaikaisessa kalustamisessa olimme paljolti sidottuja Kodin1:n valikoimiin, eikä sieltä löytynyt ainoatakaan vakavaan työskentelyyn sopivaa työpöytää eikä muuhun sisustukseen sopivaa säilytyskalustetta, joten työhuoneen kalustuksesta meille ei jää messujen jälkeen mitään. Messujen jälkeen työhuone kalustetaankin – myönnetään pois – Ikean kalusteilla: metallijalkaisella tukevalla Galant-työpöydällä ja monikäyttöisillä, kooltaan mukavan ilmavilla ja mustan tyylikkäillä Expedit-hyllyköillä. Kodin Ykkösen työhuonekalusteista tiukat kriteerimme täyttäisi kuitenkin tämä jalkalamppu – ei nimittäin kaadu ihan pienestä törmäyksestä tämä.
Nyt olemme alkaneet osata ottaa rennosti tämä messuilun. Asumme siis tällä hetkellä aivan messualueen vieressä, joten vietämme kuukauden tiiviisti messuhulinassa, mikä ei loppujen lopuksi ole ollenkaan hullumpaa. Kierrämme messuilla suunnilleen pari kohdetta päivässä, niin ei helteelläkään käy olo liian raskaaksi. Tässäpä siis jokunen ”lomailukuva” messuilta.
Jonkin verran olemme olleet seurana myös messuilla vieraileville sukulaisille, ystäville ja tuttaville. Tässä HauHausin eteisessä roikkuvien koirapiirrosten taiteilija asuntomessujen Aikuisilta kielletty -seikkailulla etsimässä messukohteisiin piiloutuneita merirosvoja.
Asuntomessujen puutarhanäyttelyssä on muiden muassa mainio Crossfit-liikuntapuisto. Kiva taukopaikka!
Nyt myös odotellaan, että saataisiin taas pientä helpotusta helteisiin. Näin roimasti satoi viime viikolla.
Koirien vapaalla olo messuilla on ollut muun muassa Äijälänrannan rannassa ja laivalaiturilla käyskentelyä. (Carlosin takana näkyy upeaa Äijälänranta-aitaa, joka rajaa paitsi laivalaituria, myös Äijälänrannantiehen rajautuvien tonttien tien puoleiset reunat.
Turca taas on tehnyt kuonollaan tutkimuksia HauHausin lelukoriin. Kunhan messut päättyvät, taitaa näiden koirien elämä olla jonkin aikaa pelkkää leikkimistä.
Mutta ovat koirat tehneet myös edustustehtäviä – nyt kovin virallisina, vai mitä sanotte Turcan näytteilleasettajakortista!
Nyt jatkamme ”messulomailuamme” lounaan ja asuntomessubussilla tehtävän Jyväskylä-sightseeingin merkeissä. 🙂
Tässä postauksessa on esillä kaksi Haukkuhälytintä: haukunnalla hälyttävä Carlos-koira ja haukunnasta hälyttävä teknologia.
Suunnilleen kerran päivässä olen käynyt Carlosin kanssa esittelemässä Haukkuhälytintä ja toista talosta löytyvää koirateknologista innovaatiota: koirien herkkuautomaattia. Niille messukävijöille, jotka eivät ole osuneet tai osu juuri esittelyn aikaan paikalle, voi järjestelmän toiminta jäädä mysteeriksi. Samoin esimerkiksi Meidän Talo -lehden sivulla julkaistun nettivideon, jossa Carlos sinänsä ansiokkaasti demonstroi automaatin herkkujen syömistä, perusteella voi herkkuautomaatin toimintatapa ja idea jäädä avautumatta. Siksi kerron järjestelmästä tässä.
Järjestemä koostuu siis kahdesta osasta: Haukkuhälyttimestä ja Herkkuautomaatista. Haukkuhälytin seuraa koirien yksinoloaikoja ja alkaa tallentaa ääntä pilvipalveluun, kun koirat haukkuvat. Omistaja saa myös ilmoituksen haukkumisesta, jolloin hän voi ottaa video- ja ääniyhteyden kotiin ja tarkistaa, mikä on saanut koirat haukkumaan. Toki koirien yksinolopuuhailuja voi seurata myös ilman haukuntaa, ja vaikkapa puuttua tilanteeseen, jossa koira on luvattomasti sohvalla.
Tämä kiellettyyn tai ei-toivottuun toimintaan puuttuminen tapahtuu ääntä käyttäen. Järjestelmän nettikäyttöliittymästä käsin omistaja voi soittaa kotona esimerkiksi sireenimäisen hälytysäänen, joka todennäköisesti herättää koiran kielletyistä puuhistaan. Toinen vaihtoehto on avata kotiin puheyhteys ja kieltää koiraa puheella. Usein koira ei kuitenkaan tunnista omistajansa ääntä tekniikkavälitteisenä, minkä vuoksi myös esiohjelmoidut signaaliäänet ovat käytettävissä. Järjestelmään äänipalautteen antamiseksi liitetty kaiutin on piilossa tv-tason hyllyllä.
Järjestelmän hauskin osa (koiran ja ilmeisesti myös messuvieraiden mielestä) on kuitenkin Herkkuautomaatti. Kun koira lopettaa kielletyn toiminnan ja rauhoittuu, voi omistaja yhdellä klikkauksella tiputtaa koiralle herkun – edelleen vaikka työpaikalta tai kyläilyreissulta käsin. Herkkuautomaatin ulkoasu päätettiin jättää prototyyppimäiselle asteelle, kun huomattiin, kuinka hyvin se sopii juuri sellaisena HauHausin rentoon ja luonnonläheiseen tunnelmaan.
Järjestelmän ideana on siis antaa koiran omistajalle keino seurata koirien yksinoloa ja puuttua siihen etäältä. Erityisesti eroahdistusongelmissa tämänkaltainen järjestelmä, jossa on mukana myös positiivisen palkitsemisen mahdollisuus, on hyödyksi.
Koirien etävalvonta on alkujaan talon asukkaan eli allekirjoittaneen idea, jolla voitin parisen vuotta sitten myös yliopiston innovaatiopalkinnon. Viime syksynä järjestelmää ryhdyttiin kehittämään yliopiston opiskelijaprojektissa, joka sai nimen Huisku. Varsinaisen toteutuksen ovat siis tehneet viisi lahjakasta tietojärjestelmätieteen osaajaa: Petteri Aho, Tuija Huusko, Reeta Häkkinen, Atte Päärni ja Valtteri Harmainen. Itse olin mukana asiakasominaisuudessa toteutuksen suuntaviivoja määrittämässä. Herkkuautomaatista muodostui Haukkuhälyttimen lisäosa, jonka ideoinnissa apuja saatiin monelta eläimen ja teknologian vuorovaikutuksesta kiinnostuneelta taholta. Alla opiskelijaryhmä Keskisuomalaisen toimittajan kamerakuvauksen kohteena.
Järjestelmä on HauHausissa esittelyasteella eikä siis vielä ole valmis tuote. Kehitystyö jatkuu allekirjoittaneen työpöydällä. Jos talon koirateknologiasta on kysyttävää, yhteyttä voi ottaa minuun: liisa.kuparinen [at] gmail.com.
Viime päivien kelejä ajatellen meillä on talolla onni ja autuus nimeltä ilmalämpöpumppu. Kun nyt asumme pienessä kerrostalokaksiossa, jonne paistaa aurinko sisään lähes koko päivän ja lämpötila on yöt ja päivät 29 asteen tuntumassa, tuntuu talolla odottava Toshiban ilmalämpöpumppu odottamisen arvoiselta.
Edit. Koska postaus muodostui minulle niin tyypillisen pitkäksi, tässä tiivistetysti tärkein anti: Nykyaikaiset ilmalämpöpumput tuhoavat huoneilmasta tehokkaasti myös allergeeneja, mutta jäähdytyslämpötilaa ei pidä laskea pitkäaikaisessa käytössä liian alas.
Ilmalämpöpumppumme hankittiin asennuksineen Lämpöykkösen kautta, aivan Äijälänrannan kupeesta. Malliksi meille valikoitui Toshiban Arctic-uutuusmalli, jonka hyötysuhde on tällä hetkellä markkinoiden paras.
Koska asentamisvaihe tuli kuvattua aika tarkasti, julkaistaan kuvat, vaikka onkin jo muutaman viikon takaisesta tapahtumasta kyse. Asentaminen alkoi sisäyksikölle tarkoitetun pistorasiakannen poistamisella ja taustalevyn kiinnittämisellä.
Sitten sisäyksikkö paikoilleen.
Samaan aikaan tapahtui myös ulkona, ulkoyksikön jalustan kiinnitys seinään.
Johdot ja letkut sisäyksiköltä ulkoyksikölle vedettiin seinän läpi ja koteloitiin.
Enää en kykene muistamaan mitä seuraavassa kuvassa tapahtui – jokin asennukseen olennaisena kuuluva tyhjäys, täyttö, tasapainotus tai puhdistus oli kyseessä…
Lopuksi vielä ulkoyksikön suojakotelo paikoilleen (ja sen jälkeen sen maalaus, joka kuului meidän tehtäviimme).
Komealta näyttää. Toshiban sisäyksikkö antaa itsestään yllättävän siron vaikutelman, vaikka syvyyssuunnassa laitteella kokoa onkin. Kaukosäädin on monipuolinen, mutta muotoilultaan jäänyt ehkä vähän tästä päivästä jälkeen.
Kun messupäivät ovat olleet turhankin helteisiä, on talon ilmalämpöpumppu ilahduttanut myös monia messuvieraita. Moni on sanonut, että vaikka tämä ei ole ainoa talo, jossa viilennysjärjestelmä on, on tämä muita viileämpi – hyvin siis Toshiba hoitaa hommansa. Toki talon kaikkien ulko-ovien jatkuva auki pitäminen heikentää ilmalämpöpumpun vaikutusta ja aivan viileänä ei taloa pysty pitämään.
Luin opinnäytetyöstä (Ahokainen 2012), että talon rakenteiden ja huoneilman terveellisyyden kannalta paras asetuslämpötila viilennykseen ilmalämpöpumpulla on 24 astetta. Vaikka lukema voi kuulostaa korkealta, tuo lämpötila tuntuu miellyttävältä, koska ilmalämpöpumppu alentaa huoneilman suhteellista kosteutta. Tätä alempi jäähdytystaso voi pitkäaikaisessa käytössä luoda suotuisat olot homeen muodostumiselle tyypillisessä puurunkoisessa talossa, joten vinkki kannattaa laittaa muistiin. Tämä on meidänkin hyvä pitää mielessä sitten, kun messut päättyvät ja normaali asumisaika koittaa.
Ilmalämpöpumppu on paitsi mukavuustekijä kesällä ja lisälämmönlähde talvella, se myös puhdistaa huoneilmaa. Koiraperheen kodissa ilmalämpöpumpun plasma-ionisuodatus tuhoaa myös koirista irtoavia allergeeneja.
Nyt taitaa olla aika päättää tämä maratonpostaus ja kurkata ulos sillä ajatuksella, joko sietäisi lähteä lenkille. Muistakaahan pitää itsenne ja koirakaverinne viileinä!
Tänään päättyi lähipiirimme erään kissakuningattaren tarina. Suru on jälleen hätkähdyttävä, ja herättää mieleen myös aiemmat menetykset – päällimmäisenä kultakoiramme Joonan syksyisen lähdön.
Tällaista se on etenkin näiden rescue-taustaisten eläinten kanssa – kun eläimen menneisyys ja usein ikäkin on hämärän peitossa, täytyy sietää kysymysmerkkejä myös tulevaisuudesta kohtuuttomankin paljon. Tämän kaunottaren uuden elämän pituus tuntuu jääneen liian lyhyeksi, vaikka lopulta juuri iän tuomat vaivat taisivat pienokaisen nujertaa.
Meille ”koiratalon” rakennuttajille on silloin tällöin heitetty keskustelunavaus siitä, millainen mahtaisi olla kissatalo. Tämän päivän teeman myötä sitä on hyvä hetki tuumata. No, pesupaikalle kissa viittaisi varmasti kintaalla (tai kynsillä). Ulkoilumahdollisuus olisi ehkä kissallakin arvossaan, mutta silloin pitäisi panostaa myös turvallisuuteen vertikaalisesti. Jos koirilla yksi huomionherättäjä ovat agilityesteet, kissoilla samaa asiaa ajaisivat eittämättä kymmenet kiipeily- ja hyppelytasot sekä piilopaikat koko talon kuutiotilavuutta hyödyntäen. Induktioliesi olisi tärkeä kissoillakin. Mitäpä vielä?
Meidän talo -lehti kävi viime viikolla vierailulla HauHausissa. Carlos on ottanut talon esittelyn virkatehtäväkseen ja hoiti mainiosti, omasta subjektiivisesta näkökulmastaan tosin, talon esittelyn myös Meidän talon videokuvaajalle. Katsokaapa vaikka!
Carlos ottaa edelleen ”työnsä” esittelijänä vakavasti, ja seisoskelee tai makoilee lähes jähmettyneen näköisenä paikoillaan seuraamassa ihmisvilinää – kunnes joku messuvieraista tervehtii koirapoikaa. Sitten repeää sekunnissa ilo ylimmilleen; häntä alkaa viuhua, koko koira pyörii häkkyränä itsensä ympäri, kiehnää rapsuttajansa jaloissa, antaa ehkä vienon pusunkin ja saattaapa lopulta heittäytyä selälleen vatsan rapsutuksia pyytämään.
Messuesittelemisen jälkeen on tarpeen saada päästellä höyryjä ulos ja eilen siihen tarjosi puitteet Kuokkalan koirapuisto. Turca-siskokin pääsi toki mukaan!
Tänään huomasimme myös ensimmäiset messutappiot: joku oli kokenut koiransa tarvitsevan niin kipeästi uusia leluja, että oli napannut mukaansa yhden Carlosin ja Turcan leluista. Kyseinen vetolelu roikkui kodinhoitohuoneen uloskäynnin vierellä olevassa koiratarvikenaulakossa, joten se oli helppo ottaa mukaan. No, ei tuo tappio iso ole, mutta toki silti vähän harmittaa. Toivottavasti lelu tuli tarpeeseen ja tuottaa uudessa kodissaan iloa. Meille näitä näpistelyitä mieluisampaa olisi kuitenkin antaa vaikka Hau-Hau Championin lihatikku mukaan ihan luvan kanssa.
Illalla meitä ilahdutti sateenkaari eräiden komeiden espanjanvesikoirien kuvan taustalla…
Huomenna päivystän hetken myös Omakotiliiton kojulla. Siinä on yhdistys, joka antaa omakotiasujalle hyvät edut ja vipuvoimaa pieneen jäsenmaksuunsa nähden.