Monthly Archives: joulukuu 2015

Kela-korvauksen korotus ei saa nostaa psykoterapiahintoja

Julkaistu Keskisuomalaisessa 29.12.2015 otsikolla “Ei tulonsiirtoa psykoterapiassa”


Lukuisten valtiovallan päättämien kiristysten rinnalla on päätetty myös jotain hyvää: Kelan maksamat kuntoutuspsykoterapian korvaukset nousevat.

Ensi vuoden alusta aikuisten psykoterapiakorvaus on samalla tasolla kuin nuorten terapiakorvaus. Tämä on merkittävä helpotus monelle pienituloiselle kuntoutuspsykoterapiaa tarvitsevalle.

Kelan psykoterapiatuen tulevasta korotuksesta onkin ehtinyt iloita jo moni, jolla on nyt ollut vaikea maksaa kalliita terapiamaksuja. Korotukseen sisältyy kuitenkin riski siitä, että psykoterapeutit nostavat hintojaan.

Useat psykoterapeutit ovatkin jo aiemmin ilmoittaneet korottavansa taksojaan, mikäli Kela-korvausta nostetaan. Psykoterapiaa tarvitsevien terapiamaksujen kohtuullistamiseksi tarkoitettu korotus menee tällöin väärään tarkoitukseen.

Tyypillinen terapiatunnin hinta yksityisellä psykoterapeutilla on 65–85 euroa, terveyspalveluja tuottavilla suuryrityksillä usein jopa kymmeniä euroja enemmän. Tähän asti aikuisasiakkaan Kela-korvaus on ollut 37–45 euroa, jolloin kahdesti viikossa terapiassa käyvän asiakkaan omavastuu on ollut tyypillisesti 220–320 euroa kuukaudessa.

Summa on usein kohtuuton työttömälle, opiskelijalle tai muulle pienituloiselle. Kela-korvauksen korotuksella summa on laskemassa alle puoleen.

Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on kustannustehokkainta terveydenhuoltoa. Tästä on kyse myös Kelan tukemassa psykoterapiassa, joka on tarkoitettu niille, joiden työ- tai opiskelukyky on mielenterveyden häiriön vuoksi uhattuna.

Psykoterapia on todettu myös tehokkaaksi hoitomuodoksi. Silti psykoterapia tavoittaa nykyisin vain pienen osan mielenterveyden häiriöitä sairastavista. Yksi todennäköinen syy tähän on psykoterapiamaksujen suuruus.

Vetoamme psykoterapeutteihin: älkää nostako asiakkaiden psykoterapiamaksuja, vaan siirtäkää Kelan korotus täysimääräisenä sinne minne se kuuluukin: tärkeiden terapiankäyntien mahdollistamiseen mielenterveyskuntoutujille.

Liisa Kuparinen, Jyväskylä
Minna Sorsa, Ylöjärvi

Facebooktwittermail

Hautakivien jatkokäyttö hautaoikeuden päätyttyä

Aloite kirkkovaltuustoon 14.12.2015

Jyväskylän seurakunnalle on myönnetty toistamiseen ympäristödiplomi. Hienoa!
Nyt on myös suunnitteilla sankarihautausmaan peruskorjaus. Hautausmaihin ja ympäristöystävällisyyteen liittyy tämäkin aloite.

Jyväskylän seurakunnassa on käytössä 25 vuoden hallinta-aika uusille hautapaikoille. Hautaoikeuden lakattua hautakivet poistetaan hautapaikalta. Hautaoikeuden haltija voi poistaa hautakiven itse tai jos näin ei tapahdu, hautakivi siirtyy seurakunnalle kuuden kuukauden kuluttua hautaoikeuden päättymisen jälkeen. Jyväskylässä varastointiajan jälkeen seurakunta vie hautakivet murskattaviksi.

Sain seurakuntalaiselta kirjeen, jossa toivottiin hautakivien laittamista kiertoon hautaoikeuden lakattua. Seurakuntalainen oli saanut virikkeen ehdotukseensa Pohjanmaan alueuutisista, joissa kerrottiin Vaasan eteläpuolisen seurakunnan hyvästä käytännöstä luovuttaa hautapaikan aiempi, seurakunnan omistukseen hallinta-ajan päätyttyä jäänyt, hautakivi uudelle hautapaikan haltijalle haudalla käytettäväksi uuden haltijan niin halutessa. Tällöin hautapaikan uusi haltija voi käyttää vanhaa hautakiveä uudestaan kääntäen kiven käyttämättömän puolen käyttöön.

Vanhoissa hautakivissä on myös paljon arvokasta historiatietoa, joka on usein arvokasta myös kauneusarvoiltaan. Seurakuntalaisen toinen ehdotus onkin kauniiden, historiallisesti arvokkaiden hautakivien siirtäminen hautausmaiden reunoille hautapaikkojen hallinta-aikojen päättyessä.

Esitämme, että myös Jyväskylän seurakunnassa selvitetään hautakivien a) ekologista ja b) historiaa säilyttävää jatkokäyttöä hautaoikeuden päätyttyä ja hautakivien jäätyä seurakunnalle.

Liisa Kuparinen ja muut allekirjoittaneet kirkkovaltuutetut

Facebooktwittermail