Avainsana-arkisto: koiraravintola

Ravintolapäivän koiraravintolan tunnelmia

Lauantaina vietettiin tosiaan Ravintolapäivää ja pystyyn ponnahti jälleen myös koiraravintolamme. Tällä kertaa – sattuneesta syystä – nimellä koiraravintola HauHaus.

Pari edeltävää iltaa kokkailtiin ja leivottiin tarkan valvonnan alla. Apuna meillä olivat keittiömestarit, meidän Turca ja Carlos sekä toisesta pääruokavaihtoehdosta vastanneet entinen koditon espanjalainen
Molla ja entinen koditon romanialainen Pyry sekä suomalaisveljensä Vili ja ihmisten leivonnaistarjonnasta vastannut kissavahvistus,
entinen koditon virolainen Agora. Tämä sakki sitten sopivasti ohjeisti
emäntiään oikeiden ainesosien sekoittamisessa ja paistamisessa.

koirankeksit

Tarjolla oli näiden kinkkukuutioita sisältäneiden Katukoiran palkkiokeksien lisäksi pääruokina Jokakoiran herkkuvuoka jauhelihalla ja riisillä sekä Parhaan ystävän tonnikalapannaria. Jälkiruokana oli palkkiokeksien lisäksi HauHausin polenta-maksamakkarakeksejä. Hihnan toisen pään menu oli tarkoituksella sivuosassa, mutta sisälsi minttu-suklaa-kuppikakkuja, kahvia, limsaa ja mehua. Tässä menuun tutustuu Dana, aiemmin koditon espanjalaiskoira hänkin.

Dana ja ruuat

Päivä oli kerrassaan mainio.

yleiskuvaa

Välillä ruuhkaa oli niin mukavasti, että emme pysyneet laskuissa asiakkaiden suhteen.

asiakkaita

Arviolta noin 50 koira-asiakasta ja 60-80 ihmistä neljän tunnin aikana paikalla kuitenkin kävi.

asiakkaita

Ruokaa myytiin myös take-awayna. Tietysti myös dogibageja sai!

dogibag mukaan

Toiset taas halusivat ehdottomasti syödä herkkunsa HETI.

ruokaa nyt

Hellepäivänä myös vesi maistui.

vettä

Toisia taas kiinnosti kamera enemmän kuin vesi.

kameraa kohti

Tai tosi moniakin itse asiassa.

kuono

mäyräkoira

Monet arvostivat ystävien tapaamista ravintolaruokailun ohessa.

moi

asiakkaita

Jopa pusuja jaettiin!

pusu

Ruokailun jälkeen monilla oli kiire koirapuistoon, jonka edustalla ravintolamme oli.

puistoon!

Oli myös heitä, joilla ei ollut kiire minnekään.

lepo

Välillä kuvaaja onnistui tehtävässään hyvin (huonosti). On hauskaa, kuinka paikallaan koiran nenänpää eli kirsu pysyy ravistelun aikana.

ravistus

Senna-koira oli valmis tekemään temppuja ruokansa eteen.

temppu

Koiraravintolan tuottohan ohjattiin täysin Espanjan hylättyjen koirien auttamiseksi Dog Force One ry:n kautta. Kesken päivän meidät yllätti tuntemattomaksi jäänyt koiranomistaja, joka toi paikalle kassillisen itse tehtyjä koiran vaatteita, kamman, pannan ja taluttimen. Myös nämä toimitetaan Espanjaan ja ne lämmittävät tulevana talvena tarhoilla omasta kodista vielä unelmoivia koiria.

vaatteet

Oli mukava nähdä paikalla paljon myös uuden kodin saaneita aiemmin hylättyjä koiria. Tämä kaveri taisi olla lähtöisin Romaniasta.

romanialainen

Nämä ravintolan leipureiden omat tukkatytöthän, Turca ja Molla, taas ovat Espanjasta.

vesikoiratytöt

Ja olihan paikalla toki myös meidän Carlos.

Turca ja Carlos

meidän koirat

Mahtavaa oli tavata ravintolassa myös ”vakiasiakkaita”. (Tottahan he ovat vakiasiakkaita, jos ovat jo kahdesti käyneet – ensimmäisessä ravintolapäivässämme kaksi vuotta sitten ja nyt uudestaan!)

vakiasiakas

Tämä kaveri seikkaili edellisessä koiraravintolassa ns. keittiön puolella ja tuttuun tapaansa suuntasi sinne nytkin. 🙂

vakiasiakas

Ravintolan ikä- ja kokojuniori oli tämä kultainen pienokainen.

pieni

pieni

Seuraavan kuvan pienokainen omistajineen opetti meille, että mitä pienempi koira, sitä suurempi ego – ja siksi myös: mitä pienempi koira, sitä suuremman keksin  se tarvitsee.

ego

Päivän päätteeksi arvottiin Ainoakodin lahjoittamat kaksi kahden hengen asuntomessulippupakettia. Niillä pääsevät tutustumaan vaikka koiraystävälliseen Ainoakoti HauHausiin onnekkaat M. Lindell ja E. Penttinen Jyväskylästä. Liput toimitetaan teille postitse hyvissä ajoin ennen messuja.

Ja sitten se tuotto. Arvatkaapa – ravintolassa saatiin kerättyä Espanjan hylätyille koirille 190,05 euroa ja jälkimyynneissä vielä 9,95 euroa – siis yhteensä pyöreät 200 euroa! Sillä rahalla hoituvat Los Barrioksen koiratarhalle kesäkuussa tulevien uusien hylättyjen koirien rokotukset. Kyseisellä tarhalla on 250 koiraa ja rokotuksista huolehtiminen siellä on äärimmäisen tärkeää. Kuukauden rokotuksiin tarvitaan rahaa 150 euroa, joten sen yli kerätyillä 50 eurolla saa Dog Force One ry hankittua lisäksi vielä esimerkiksi kahden viikon ruuat 25 koiralle.

Siispä: kiitos joka ikiselle ihanalle koiraravintolamme asiakkaalle!

kiitos

Facebooktwittermail

Maksamakkarakeksejä, nam ja vuf

Ravintolapäivän koiraravintola HauHausin valmistelut etenevät. Koirien menuun on nyt päätetty sopivassa suhteessa lihaa ja kalaa: pääruokina tonnikalapannaria ja jauhelihavuokaa ja jälkiruokina / välipaloina polenta-maksamakkarakeksejä ja juusto-kinkkukeksejä.

Paikallinen K-Citymarket Seppälä lupautui tukemaan koiraeväiden ruoka-ainesten hankintaa. Kiitos! Näihin kiitoksiin yhtyvät varmasti myös tuhannet kodittomat espanjalaiskoirat! Citymarketin tuki tarkoittaa nimittäin sitä, että useampi hylätty koira saa avun.

ruoka-apua

Kun ohjeessa lukee 300 grammaa, sehän on sitten laitettava tasan 300 grammaa!

punnitus

Kotikeittiön laaduntarkkailijamme olivat tosi tarkkoina. Tässä pilkottiin silavaa kekseihin. ”Maistuis muuten mullekin”, sanoi Turca.

Silavaa

Facebooktwittermail

Messutalo HauHausista koiraravintola HauHausiksi

Ensialkuun pahoittelut vaihteeksi pitkäksi venähtäneestä hiljaisuudesta – nyt on väsymys vetänyt tämän messurakentajan maihin. Pikkuhiljaa yritellään uuteen nousuun – ja tiedättekös millä tavoin… Ponnahduttamalla pystyyn koiraravintola Ravintolapäiväksi ensi lauantaille! Koiraravintola HauHaus kutsuu tuolloin sekä nelijalkaisia että kaksijalkaisia herkuttelemaan Jyväskylän keskustan koirapuiston luokse. Tarjolla on kotitekoista lihavuokaa ja yhtä kotitekoisia koirankeksejä sekä makoisaksi jo kaksi vuotta sitten järjestetyssä koiraravintolassa hyväksi haukuttua tonnikalapannaria parhaille ystävillemme. Sinne hihnan toiseen päähän taas tarjotaan minttu-suklaa-cupcakeja ja kahvia/ mehua. Tärkeintä kuitenkin on, että tuotto ohjataan kodittomille koirille Espanjaan Dog Force One ry:n kautta.

koirankeksit

cupcaket

Ensimmäistä kertaa tosiaan järjestimme koiraravintolan Ravintolapäivänä kaksi vuotta sitten. Silloinkin tuotto ohjattiin sinne, missä apua eniten tarvitaan – hylätyille koirille Espanjassa ja Romaniassa. Näissä maissa, kuten myös monissa muissa Itä- ja Etelä-Euroopan maissa koiranpitokulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomessa. Tyypillistä esimerkiksi on, että muutamia viikkoja joulun jälkeen koiria hylätään kaduille poikkeuksellisen paljon – silloin kun on joululahjakoiriin kyllästytty. Metsästyskoirilla, erityisesti espanjanvinttikoirilla eli galgoilla, taas ei liian usein ole muuta arvoa kuin käyttöesineen arvo ja esineen tavoin koirat hylätään, kun ne eivät enää palvele tarkoituksessaan. Ei kuitenkaan riitä, että koira tällöin hylättäisiin, vaan usein se hirtetään tai kidutetaan kuoliaaksi. Espanjasta tulleita hylättyjä koiria ovat tosiaan myös Turca ja Carlos. Näistä syistä koiraravintolan tuotto halutaan ohjata Espanjan kodittomien koirien auttamiseksi.

Kaksi vuotta sitten koiraravintolassamme oli seuraavanlaisia tunnelmia.

koirankeksit

keksit uunissa

koirat ja keksit

asiakkaita

pojat

jano

terrieri

tutkijakoira

vinttarit

maistelu

vesi maistui

kiitos

Tehdään ensi lauantain koiraravintolasta yhtä mukava tapahtuma ja pidetään koirien, varsinkin niiden kaltoin kohdeltujen ja kodittomien, asiaa esillä. 🙂
Dog Force One ry:n Marianna Alanen alias Kana teki meille tämän hienon julisteen. Ai niin, siinähän se yksi tärkeä asia vielä onkin mainittu – paikan päällä voi osallistua arvontaan, jossa voittoina on kaksi kahden hengen lippupaketti kesän asuntomessuille. Lipuilla saa tulla katsomaan myös sitä asuntomessutalo HauHausia. Tervetuloa molempiin! 🙂 Mukaan voit ilmoittautua tapahtuman FB-sivuilla tai sitten vaan lenkkeillä paikalle.

Koiraravintola HauHausin juliste

Facebooktwittermail