Category Archives: blogiteksti

Eettisempiä vaihtoehtoja ilotulituksille – Valoshow korvaamaan Jyväskylän kaupungin uudenvuoden ilotulitus

Julkaistu Jyväskylän Vihreiden blogissa 8.6.2018


Oma jo edesmennyt Joona-koirani pelkäsi raketteja viimeisinä vuosinaan niin paljon, että kun joulukuussa alkoivat ensimmäiset pamaukset kuulua, lyhenivät Joonan ulkoilut pikapyrähdyksiin. Rakettien ampuminenhan alkoi samana päivänä kuin myyntikin, rajoituksista huolimatta, ja vastaavasti räjäyttely jatkui vielä useita päiviä vuodenvaihteen jälkeen. Näinhän tilanne on monin seuduin yhä. Joona jännitti ulos menemistä rakettien vuoksi jopa viikkoja, sillä pelko lakkasi aina vasta useita päiviä ilotulitusten päättymisen jälkeen. Tilanne on yhtä lailla vaikea vähintään kymmenille tuhansille muille eläimille, niin luonnon-, koti- kuin lemmikkieläimillekin. Monen eläimen kohdalla joudutaan uuden vuoden vaihtuessa turvautumaan lääkehoitoon.

Facebookissa on ryhmiä, joissa esimerkiksi astmaatikot jakavat tietoa tulevista ilotulituksista vuodenvaihteen vakioilotulitusajan ulkopuolella. Ilmassa rakettien myötä leviävät hiukkaspäästöt tekevät monille ihmisille ulkona liikkumisesta tukalaa. Saksan ympäristöviraston laskelmien mukaan uudenvuoden ilotulitteiden hiukkaspäästöt vastaavat 15 prosenttia liikenteen koko vuoden hiukkaspäästöistä. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmansuojeluasiantuntijan mukaan Helsingissä hiukkaspäästöt voivat olla uudenvuodenyönä normaaliin nähden yli 20-kertaisia. Monissa isoissa kaupungeissa määrät on todettu terveydelle haitallisiksi.

Jyväskylässä järjestettiin toukokuun alussa koko kaupungin siivoustalkoot, joihin minäkin osallistuin keräten roskia mm. kadunvarsilta, rannasta ja metsästä. Äijälänrannan rannassa tavallisimpia roskia olivat ilotulitteiden kappaleet ja niitä oli paljon – vielä useita kuukausia rakettien ampumisen jälkeen. Roskien päätyminen luontoon, mukaan lukien vesistöt, on sekin merkittävä ilotulitusten haittapuoli.

Suurin osa Suomessakin kaupattavista ilotulituksista tuotetaan Aasiassa ja usein lapsityövoiman turvin. Tapaturmia sattuu paljon liian aikaisin työhön joutuneille lapsille Aasiassa. Tuttuahan on myös Suomessa ilotulitusrakettien vuosittain aiheuttamat silmä- ja muut vammat.

Eettisyys on siis monella tasolla kyseenalainen, kun puhutaan ilotulitteista.

Viime vuosina ilotulitusten määrä on ollut yhä kasvussa. Luonnon, ihmisten terveyden, turvallisuuden ja eläinten vuoksi suunta olisi saatava käännettyä laskuun. Vihreänä valtuustoryhmänä esitimme Jyväskylän kaupunginvaltuuston kyselytunnilla 28.5.2018 kysymyksen vuodenvaihteen ilotulituksen korvaamisesta valoshow’lla. Jyväskylä voisi toimia asiassa esimerkin näyttäjänä ja kehittää Valon kaupunkina vaikka ihan omanlaisensa korvaavan ja eettisemmän tavan juhlistaa uutta vuotta.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto vastasi kysymykseemme nostaen huoleksi mahdollisen kustannusten nousun, jos ilotulitus korvattaisiin jo joissain muissa kaupungeissa (mm. Linköping ja Dubai) kokeillulla laservaloshow’lla. Ajatuksenamme kuitenkin on, että Valon kaupunkina Jyväskylä voisi kehittää myös ihan uudenlaisen tavan vuoden vaihtumisen juhlimiseen, kustannusten ei tarvitse välttämättä nousta.

Kustannushuolen lisäksi Koivisto kuitenkin lupasi, että kaupunki on ilman muuta valmis selvittämään vaihtoehtoja ilotulituksen korvaamiseksi ja arvioi että päätös korvaamisesta on hyvä tuoda vielä poliittisiin elimiin, kuten kaupunginhallitukseen. Koivisto jatkoi, että myös kuntalaisilta saatettaisiin kysyä, kumpaa pitäisivät parempana. Asiassa voisikin laittaa kaupungille toiveita vaikkapa kaupungin palautejärjestelmän kautta: https://s-asiointi.jkl.fi/eFeedback/fi ja tietysti vastaamalla mahdollisesti myöhemmin järjestettävään kyselyyn.

Kaupunginvaltuutettuna sain myös yhteydenoton Harjun lähistöllä asuvalta jyväskyläläiseltä, joka kertoi, että Jyväskylän kaupungin uudenvuoden ilotulituksen jälkeen oli kaupungin puolesta jouduttu viiden työntekijän voimin kolaamaan pihasta rakettijätettä pois kaksi päivää. Siinä on äkkiä useamman tuhannen euron lisäkustannus ilotulitukselle.

Haastan myös Jyväskylässä ilotulituksia järjestäneet ja niitä alkaneellekin kesälle suunnittelevat tahot valitsemaan vaihtoehtoisia tapoja ilonpitoon, niin tapahtumien kuin kauppakeskustenkin juhlistamiseen.

Lisäksi kuka tahansa voi vaikuttaa ilotulitusten vähentämiseksi muokkaamalla omaa toimintaansa ja vaikka allekirjoittamalla kansalaisaloitteen, jossa esitetään ilotulitteiden käytön rajaamista vain ammattilaisille: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2736 Tämän aloitteen allekirjoittamisessa tarvitaan kova loppukiri, jotta siihen saataisiin riittävä määrä allekirjoituksia määräaikaan, 2.7.18, mennessä. Kannustankin jakamaan aloitteen linkkiä somekanavissa.

Liisa Kuparinen
kaupunginvaltuutettu, KTT

Varavaltuutettumme Irene Hallamäen esittämän valtuustokysymyksemme ja siihen kaupunginjohtajan antaman vastauksen voit katsoa valtuuston kokouksen videotallenteesta kohdasta 1:43:50: https://bambuser.com/v/7156495

Mielipidekirjoituksemme sanomalehti Keskisuomalaisessa.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Lähimmäisyys ja ystävällisyys rakentavat

Julkaistu Kotimaa24-verkkopalvelussa 8.2.2016


Dalai Laman kerrotaan sanoneen: ”Minun uskontoni on hyvin yksinkertainen. Uskontoni on ystävällisyys.” Ei kuulosta hullummalta uskonnon pohjaksi. Ystävällisyys on sisällöllisesti sukua lähimmäisenrakkaudelle, mikä on tärkeää meilläkin.

Lähimmäisiä lähellä ja kaukana

Muutamia vuosia sitten ollessani mukana kirkon nuorisotyössä tein artikkelia kirkon nuorten lehteen nykyisin jo edesmenneestä kirjailija, uskonnon lehtori Katri Taanilasta. Katri Taanila kertoi kysyneensä erään kerran luokaltaan: ”Kumpaa on helpompi rakastaa, lähellä vai kaukana olevaa lähimmäistä?” Syntyneen hiljaisuuden rikkoi lopulta poika sanoillaan: ”Kaukana olevaa tietysti.” Taanila kysyi syytä vastaukselle, johon poika selitti: ”No silloin ei tarvitse niin välittää.”

Katri Taanila muistutti, että meidän tulee rakastaa myös kauimmaista lähimmäistä. Turvapaikanhakijat, lähetystyö, arjessa kohdatut täysin vieraatkin ihmiset – kaikkien näidenkin tulee olla lähimmäisenrakkautemme ja ystävällisyytemme kohteina.

Ystävällisyyttä ja yhteistyötä

Meidän tulee pyrkiä olemaan ystävällisiä myös kirkon piirissä ja myös niille, joiden kanssa olemme uskonasioista tai oppikysymyksistä eri linjoilla. Ystävällisyys lienee avain myös sujuvaan yhteistyöhön ja vain sujuvalla yhteistyöllä voimme rakentaa kirkosta entistä parempaa.

Ehkä vähimmäisvaatimuksena tässä ystävällisyyden ja lähimmäisyyden tavoittelussa voisi pitää Kultaista sääntöä, Jeesuksen opetusta Vuorisaarnassa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tässä on haastetta erityisesti silloin, kun meille itsellemme ei olla ystävällisiä. Silti ja silloinkin tulisi pyrkiä tähän: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1) Toisaalta: Ei tuomita, koska toisen yläpuolelle asettuminen ei ole oikein ja meidän ihmisten ymmärrys on ylipäätään vajavainen. Jätetään tuomitsemiset Jumalalle ja muistetaan me ihmiset se, mikä on varmimmin oikein: toinen toisemme kunnioittaminen ja lähimmäisenä toimiminen.

Ystävällisyys poikii ja rakentaa

Työtä tässä ystävällisyyden opettelussa meillä vielä on. Pari viikkoa sitten tuli tv:stä ohjelma ”8 myyttiä työstä”, johon oli haastateltu Yhdysvaltojen entistä Suomen suurlähettilästä Bruce Oreckia. Oreck sanoi ”Suomessa asiakaspalvelu on silloin hyvää, kun ravintolassa tarjoilija ei ole asiakkaalle vihainen.” Vaikka lause on sanottu pilke silmäkulmassa, kertoo se silti paljon. Meillä suomalaisilla on parannettavaa sekä työssä että vapaalla.

Ystävällisyys ei maksa mitään, mutta antaa paremman mielen itselle ja toiselle. Ystävällisyys jatkaa matkaansa moninkertaistuen ja jakautuen matkalla. Mitäpä jos kirkonkin piirissä toimiessamme yrittäisimme päivittäin pysähtyä hetkeksi miettimään, kuinka voisimme tänään olla ystävällisiä, lähimmäisiä sekä läheisille että kaukaisille lähimmäisille? Ystävällisyyden, lähimmäisyyden ja toinen toisemme kunnioittamisen kautta saamme parhaiten rakennettua myös kirkkoa.

Liisa Kuparinen
kirkkovaltuutettu
kirkolliskokousvaaliehdokas
Muutoksen tuuli -ehdokaslista
Jyväskylä

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kuka kelpaa kirkkoon?

Julkaistu Kotimaa24-verkkopalvelussa 29.5.2015


Osallistuin Kirkkopäiville Kouvolassa. Heti Kirkkotorille – järjestöjen ja yhteistyötahojen esittelypöytien luo – saapuessani törmäsin teemaan, josta nyt kirjoitan. ”Haluaisitko osallistua vaimosi kanssa avioliittoleirille?” kysyttiin edessäni kulkeneelta mieheltä. Jatkoin eteenpäin ja näin tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen pyrkivän Aito avioliitto -hankkeen pöydän. Ahdisti. Heräsi tunne, että tämä paikka ei ole seksuaalivähemmistöille.

Kuka kelpaa kristityksi?

Minulle kirkossa luovuttamattominta ovat lähimmäisenrakkaus ja armo. Ihminen kelpaa sellaisenaan. Vaatimuksia ei ole syytä esittää kuin korkeintaan itselleen. Luulisi, että juuri kirkossa tämä muistettaisiin parhaiten. Sen sijaan kirkko onkin taho, joka rakastamisen sijasta lyö.

Miten tähän on ajauduttu? Aiemmin homon oli pakko olla näkymätön. Pikku hiljaa jotkut piispat, papit ja muut kristityt ovat sanoneet ääneen, että homot ovat paitsi totta, myös hyväksyttyjä. On osoitettu hyväksyntää, puolustettu paikkaa kirkon penkissä. Seksuaalivähemmistöt ovat uskaltaneet tulla näkyviksi. Tähän rohkeuteen ja luottamukseen on vastattu lyömällä, henkisesti ja hengellisesti. Se on hirvittävää.

Homoille on kerrottu, että teidän tulee eheytyä sairaudestanne. Halunne solmia avioliitto halventaa meidän heteroiden avioliittoja. Näkymisenne viettelee homoiksi niitäkin, jotka eivät sitä muuten olisi. Kaikki teissä on syntiä. Vanhempanne ovat epäonnistuneet kasvatuksessanne, kun teistä on tullut tuollaisia. Lapsennekin te kasvatatte kieroon. Jos teille avataan ovi, seuraavaksi tulevat sisään moniavioisuus, pedofilia ja eläimiinsekaantuminen.

Olisiko puhumattomuus parempi?

Kirkossa on yritetty keskustella rakentavasti, kuten sivistyneessä yhteisössä kuuluu. Kirkkopäivillä ohjelmaan oli otettu mukaan ”Vihkiikö kirkko?” –paneelikeskustelu, ja panelisteilta oli etukäteen pyydetty toisia kunnioittavaa keskusteluotetta. Panelisteissa oli piispa ja pappeja. Yksi kuului seksuaalivähemmistöön. Yksi vastusti homosuhteita perustaen näkemyksensä luomiskertomuksen pohjalta tulkittuun käsitykseen kahdesta selkeästi erilaisesta, toisiaan täydentävästä sukupuolesta. Avauspuheenvuorot olivat melko asiallisia, tosin oli niissä kivuliastakin kuunneltavaa. Viimeistään kun yleisö päästettiin ääneen, alkoivat jälleen ylilyönnit. Paneelin aikana ja sen jälkeen moni vuodatti kyyneleitä.

Olen uskonut avoimen keskustelun voimaan. Enää en ole varma. Kun kirkon piirissä keskustellaan seksuaalivähemmistöistä, on lopputulos useammin tuhoava kuin rakentava.

Keskustelussa todettiin, että aihetta tullaan puimaan vielä vuosikymmenet. Varmasti näin. Näissä keskusteluissa satutetaan vielä lukemattomia ihmisiä. Mitä jos palattaisiin tilanteeseen, jossa keskustelua seksuaalivähemmistöistä ei käydä? Keskityttäisiin vaihteeksi kirkon ydinsanomaan: lähimmäisenrakkauteen ja armoon.

Ihmisarvon kannalta on ehdotonta, että ihminen hyväksytään sellaisena kuin hän on. Kun kirkossa näin ei tehdä, ymmärrän hyvin, että asianosaiset päätyvät kirkosta eroamiseen, ja että saman ratkaisun tekevät solidaarisuussyistä monet muut. Onko meillä varaa tähän?

Annetaan rakkauden rakentaa

Entä jos kirkko ei muodostaisi omaa kantaa vuonna 2017 voimaan astuvaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin? Tämä kysymys nousi keskustelussa esiin yhtenä vaihtoehtona. Jossain vaiheessa joku pappi vain vihkisi avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin. Asiasta kohkattaisiin aikansa, siitä kanneltaisiin tuomiokapituleihin. Lopulta todettaisiin, että kyllähän meidän nykyinen kirkkolakimme tämän mahdollistaa. Tämä on mahdollinen tie, ja kelpaisi minulle.

Rakkaus lisää ihmisten hyvinvointia ja maailman hyvää. Kun ihmiset solmivat liittoja ja sitoutuvat toisiinsa, tulee Jumalan rakkaus näkyväksi maailmassa. Annetaan sille mahdollisuus.

Liisa Kuparinen
Kirkkovaltuutettu, Jyväskylä

Facebooktwittergoogle_plusmail